Kausi 2018

On aika vetää yhteen triathlonkautta 2018. Kausi oli siitä erikoinen, että tein kolme uutta matkaa eli supersprintin, sprintin sekä täyden matkan. Kokonaisuudessaan kaudesta jäi positiivinen fiilis, vaikka jalkavaivat keväällä ja kesällä häiritsivätkin. Fysioterapeutti Tomi Rasinmäen kanssa löysimme syyn jalkavaivoihin vinosta lantiosta ja kun tämä saatiin hoidettua, katosivat myös jalkojen ongelmat. 

Kilpailukausi startattiin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Vanajanlinnassa supersprintillä. Lämmin päivä mahdollisti 200 metrin uinnin suorittamisen ilman märkkäriä. Pyörän kanssa sekoilin vaihtoalueella mennen tullen ja palatessa, mutta en antanut sen häiritä. Kotiin tuomisina olikin naisten yleisen sarjan voitto ja itse asiassa myös koko yleisen sarjan voitto. 

Kesäkuun puolessa välissä en lähtenytkään Jukolan viestiin kisaamaan kuten yhdeksänä edellisenä kesänä. Sen sijaan suuntasimme Etelä-Suomeen sukuloimaan ja Vantaalle sprintin SM-kisoihin. Fiilis oli hyvä, vaikka jännitinkin vähän matkan lyhyyttä. Kaikki sujui mainiosti, uinnissa sain tehtyä kauden parastani. Pyöräily kulki olin mainiosti ja juoksussa pystyin pitämään ihan kelpo vauhtia yllä. Tuloksena oli ikäluokkani SM-kultamitali!

Kesäkuun viimeisenä päivänä matkat pitenivät kertarysäyksellä, kun suuntasin Lahteen Suomen ensimmäiseen Iroman 70.3-kisaan eli puolimatkan verran oli luvassa hauskaa. Uinti oli perussuorittamista ja pysähtyneen kellon takia en tiennyt yhtään, millaista vauhtia olin edennyt. Pyöräily kulki paikoin hyvin, mutta toisinaan oli huonoja hetkiä, enkä saanut itsestäni irti sitä parasta. Juoksu oli raskasta ja omaan silmään taaperrusta, vaikka kelpo aikaan kulkikin. Tuloksena oli ikäluokan viides sija, mikä meni sijoituksellisesti tavoitteen sisään, mutta silti kisasta jäi hampaankoloon.

Viikko tästä oli vuorossa Rokulitriathlon Alajärvellä. Matkat olivat perusmatkan huudeilla ja tavoitteena oli tehdä hyvä, kovempi harjoitus. Ihan ok uinnin jälkeen tein vahvan pyörän ja kelpo juoksun tullen maaliin naisten sarjan voittajana.

Tänä vuonna Joroisten kisaan en lähtenytkään tekemään yksilösuoritusta, vaan edessä oli joukkuekisan pyöräosuus Melkein Sisarusparvessa. Kaisa (Let me tri!) suoritti uinnin mallikkaasti ilman märkkäriä, meitsi pyöräili sopivan kovaa testaillen samalla enrgiatankkausta Tallinnaan ja veljeni Toni juoksi mainion puolimaratonin. Sain myös ensi kosketuksen wattipolkimiin ja tavallaan tämä oli ehkä vähän kohtalokas kosketus, sillä lopulta päätin palkita itseni menestyksekkäästä kaudesta ostamalla omat. Oma pyöräily oli vahvaa ja harmitti, kun ei päässytkään enää jatkamaan juoksuosuudelle.

Joroisilta olikin aika kääntää katseet kohti Tallinnaa. Viimeistelyt sujuivat vaihdellen ja fiilikset olivat ristiriitaiset. Tallinnassa olo oli kuitenkin luottava ja tiesin, että hyvin se menee. Uinti oli todella huonoa ja vähän harmittikin. Onneksi pitkä loppupäivä vahvalla pyöräilyllä ja juoksulla siivitti lopulta maaliin ajassa 11.07.35 sijalla neljä!

Kausi oli hyvä ja kesä mainio. Valmennus TriBasen Jussin ja Panun kanssa on tuonut hedelmä, joten ensi kaudella jatketaan yhteistyötä. Kiitoksia teille! Yhteistyö Tomin kanssa jatkuu, sillä aina on uusia ongelmia ratkottavaksi. Kiitoksia kuluneeesta kaudesta! Kiitoksia myöskin vanhemmilleni tuesta ja kannustuksesta, veljiäni unohtamatta. Kultaisin kiitos kuuluu ehdottomasti myös aviopuolisolleni Terolle.
"Vedit minut mukaasi, 
huikeaan hulluuteesi, 
mielettömiin maailmoihisi. 
Vai oliko se päinvastoin?
Yhtä kaikki, 
siellä ollaan."

Kympin testijuoksu

Tänään ohjelmassa oli kympin testijuoksu. Tavallisesti en pahemmin jännitä kisojakaan, mutta tämä teki poikkeuksen. Tallinnan kisan jälkeen olen juossut todella vähän, ensin ylimenokauden lepäilyt ja sitten sairastelujakso verottivat juoksukilsoja. Siksipä lähdin tänään juoksemaan kauhun sekaisin tuntein, varsinkin kun perjantain pk-lenkillä tuntui, ettei kulje mihinkään. Kymppi on matkana raastava ja pääkopalle haastava.

Onneksi seurakaveri Marja lähti yhdessä jakamaan tämän raaston. Verryttelimme ensin pari kilsaa ja sitten oli aika tarttua härkää sarvista. Juoksimme Jyväsjärven rantaa pitkin, sillä reitin on tarkoitus olla suhteellisen tasainen ja helposti toistettavissa. Sovimme, että lähdetään yhtä matkaa ja jos tuntuu niin saa kiristää. Ekan kilsan aikana tuntui pahalta, jalat ei halunnu totella ollenkaan ja jos olisin ollut yksin, olisin varmana hidastanut. Tokalla ja kolmannella kilsalla jo vähän helpotti, mutta se saattaa selittyä vauhdilla joka olikin vähän tippunut. Kääntöpaikalla tuntui jostain syystä henkisesti todella hyvältä ja tuntui, että tästä voi kiristää. Aloitinkin maltillisesti kiristämään tahtia ja keskityin hengittämään kunnolla. Jalat veivät eteenpäin ja tunsin juoksemisen iloa. Jokaisella tonnilla vauhtini oli edellistä kovempi ja maalissa olin kaikkeni antaneena. Samaan aikaan tuntui niin pahalta, mutta myös niin mahtavalta. Aika oli lopulta 49.24, paljon parempi mitä osasin odottaa tämän sairastelujakson päälle.

Tästä on hyvä lähteä jatkamaan treenauksia. Nyt tiedän missä mennään juoksun suhteen, samoin kuin olen kärryillä pyöräilyn ja uinnin suhteen. Jatketaan harjoituksia! Ja vielä kerran iso kiitos Marjalle, sillä yksikseen olisin todellakin luovuttanut jo alkukilsoilla.