Tuusulanjärvi triathlon 4.6.17

Monta kertaa olen aloittanut kirjoittamaan jotain, mutta hetken päästä ollut taas muissa hommissa. Mutta jospa sitä päästäisiin taas kirjottamisen makuun ainakin kisarapsojen osalta. Triathlonkausi starttasi Tuusulanjärven triathlonissa. Kelien kylmenemisen vuoksi uintimatka aiheutti jännitystä somessa. Itse olin henkisesti valmistautunut uintiin, vaikka lauantain testiuinnilla olinkin heittämässä pyyhettä jorpakkoon. Iso yllätys ei ollutkaan, kun aamulla päätöksen lyhennetystä uintimatkasta kuulin.

Keli oli muuten kyllä mahtava, aurinko paistoi eikä tuullut. Etukäteisvalmistelut kisapaikalla sujuivat jo rutiinilla, vaikka tarkastinkin varmaan viidesti, että kaikki tavarat ovat paikoillaan. Tietty sopiva jännitys oli, mutta edelliseen kesään verrattuna tunsin itseni tyyneksi aina lähtöhetkelle asti. Kun lähtölupa annettiin, keskityin vain kisaan ja parhaaseen mahdolliseen suoritukseen. Uinnissa viime syksynä saatu peikko yritti istua olkapäilleni lähdön hetkellä, mutta karkoitin sen muille maille. Uinti sujui ihan hyvin, kylmä kyllä kangisti ja hidasti menoa. Jalkateriä en pahemmin tuntenut ekan kierroksen (n.400m) jälkeen. Uiminen oli kuitenkin mukavaa, mutta olin iloinen kun se oli ohi.

Vaihtoon juokseminen oli kamalaa. Asfaltti tuntui pahalta jalkojen alla. Märkkärin narua ei meinannut juostessa löytää. Sormetkin oli jäässä, eikä lakki meinannut lähteä. Onneksi oli matkaa T1:seen sen verran, että ehdin kuitenkin tehdä kaiken niinkuin pitikin pyörälle saavuttaessa olla. Märkkäri pois, kypärä ja lasit päähän, numero selkään, jalkojen kuivaus ja sukat sekä kengät jalkaan. Pyörä messiin ja kohti pyöräilyn alotusta. Pyöräreitti oli mukavan tasainen ja kaunis, pääosin asfaltti oli hyvässä kunnossa ja huonot kohdat oli merkattu huomiovärillä. Pyöräily sujui mukavan helposti, jälkeenpäin mietin jopa, että ehkä liiankin helpolta tuntui. Liekkö talven treenaamisella olisi osuutta asiaan. Ohittelin ja tulin ohitetuksi, tein kuitenkin omaa suoritustani. Mielessä ehti pyöriä monenlaisia ajatuksia ja mietinkin jo tulevaa Joroisten kisaa, jossa pitäisi ajaa 90kilsaa. Pyöräily loppuikin nopeasti, oli aika kääntyä kohti vaihtoaluetta.

Olin jo pyörän päällä päättänyt kokeilla nopeutuuko vaihtoni kuinka paljon, jos avaan ja otan kengät pois jo pyörän päällä jättäen ne polkimiin. En välttämättä suosittele kokeilemaan uusia asioita kisoissa ekaa kertaa. Tossut kuitenkin pois jalasta ennen kuin saavuin "Nouse pyörän päältä"-kyltille, pois pyörän selästä, sukkasiltaan laatikolle, pyörä telineeseen, kypärä lootaan, lenkkareita jalkaan pienen sähläyksen kera ja ei kun menoksi. Vaihtoni oli sarjani nopein, olinpa edes jossain paras. Lähdin juoksemaan reippaalla tahdilla, en ollut etukäteen edes ajatellut mitä vauhtia juoksisin. Tiesin, että edellä olevani ei olisi kaukana, mutta sijaani en tiennyt vielä. Kisakeskuksen läpi juostessani kuulin olevani sijalla viisi. Yritin arvella vastaantulijoista kuka olisi sarjassani ja että mihin mulla olisi mahkuja. Huomasin juoksevani selkeästi edelliskesää reippaampaa ja mietinkin hetken, että jaksankohan jatkaa samaa tahtia. Nousin neljännelle sijalle ja päätin juosta sillä tahdilla millä olin lähtenyt, meni syteen tai saveen. Sen verran kilpailuhenkinen olen, että en ole tullut kisaamaan vain itseäni vastaan, vaan halusin yrittää podiumpaikkaa. Juoksu tuntui sopivan helpolta, mutta samalla sopivan pahalta. En tiennyt edelleenkään oman sarjalaisistani mitään, joten ei auttanut kuin juosta. Viimesellä kilsalla tuntui pahalta ja mieleen hiipi ajatus, että onkohan joku nainen sauttamassa mua. Vilkaisin taakseni (eli näytin olevani epävarma), huomasin kilpakumppanini ja etsin vielä pienen kirivaihteen päälle. Tuntui ihan hirveältä, mutta en aikonut päästää häntä ohi, enkä päästänytkään. Maalissa olin tyytyväinen etenkin juoksuuni, joka oli selkeästi parempaa kuin viime kesänä.

Kauden avauksesta oli tuloksena siis neljäs sija naisten yleisessä sarjassa. Olen enemmän kuin tyytyväinen. Kuopion jälkeen olin pettynyt neljänteen sijaani, mutta sunnuntaina olin siihen hyvinkin tyytyväinen. Pientä parantamisen varaa on toki aina, mutta sepä tästä touhusta tekeekin mielekästä. Palo kisaamiseen on suuri, haluan tulla paremmaksi ja kovemmaksi triathlonistiksi. Ei auta kuin siis jatkaa harjoittelua. :)