Motivaatio

"Motivaation perustana ovat motiivit. Motiiveilla tarkoitetaan tarpeita, haluja, viettejä tai palkkioita ja rangaistuksia." (http://www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille/motivaatio) Näin kuvaa eräs lähde motivaatiota. Jokaiselta meiltä taitaa löytyä motiiveja, miksi teemme tiettyjä asioita. Mitkä asiat motivoivat minua harjoittelemaan myös niinä huonompina hetkinä? Entäs oletko miettinyt, mikä saa sinut tekemään tiettyjä asioita? 

Sulaa ja paikoin hiekatonta baanaa. 

Tänään ohjelmassa oli juoksutreenit epämotivoivaan aikaan, nimittäin kello 20.30 alkaen. Siitä johtuen unikaan ei siis vielä aio tulla, vaikka aamulla odottaakin taas aikainen herätys. Istuin varttia vaille kahdeksan ja tuumasin, että en muuten varmana lähde treeneihin, ei hitto kiinnosta. Motivaationi oli lähtenyt karkuteille ja jouduinkin sitä hetken metsästämään. Laitoin soimaan motivaatiobiisini (mm. Kipinän hetki) ja kuuntelin niitä. Vähitellen onnistuin löytämään motivaationi, joka majaili sängyn alla, mutta lähti kiltisti lopulta viis yli kasi mun matkaan. 

Muistoja viime kesältä.

Musiikki on siis yksi motivaattori mulla. Yksi motivaattori on lähestyvä kesä. Päivä pitenee, valoisa aika lisääntyy ja kelit lämpenee. Pian saa vaihtaa trainerin renkaan (jota en oo kyllä hetkeen kuluttanut, kun oon polkenut toisilla pyörillä pihalla) tavalliseen ja lähteä kiitämään kohti uusia seikkailuja. Odotan innolla, että pääsen pyöräilemään kovaa maantien vartta, nauttimaan auringnpaisteesta (todistettavasti sitäkin viime kesänä oli!) ja nauttimaan parhaasta treeniseurasta eli miehestäni. 

Talvisessa asussa oleva polkuni lenkkimaastoihin.

Uudet, vaihtelevat maastot. Ne motivoi mua hurjasti. Haluan päästä kovempaa mäet ylös. Haluan, ettei tarvi nousta polkemaan putkelta. Haluan jaksaa juosta kovaa maastossa. Haluan jaksaa juosta kovaa asfaltilla. Haluan nauttia rauhallisestikin maastoista. Haluan päästä koluamaan polkuja niin juosten kuin pyörällä. Tule jo kesä! 

Malja viime kesältä.

Blogit. Jos oikein tympäsee, niin luen blogeja. Pian tulee sellanen tunne, että jos minäkin kävisin edes ihan vähän lenkillä. Toinen mikä motivoi, on ruoka. Mä rakastan syömistä, mutta liikasyöminen tuo liikakiloja. Jos en liikkuis paljon, kertyis nuo kilot kyllä aika kiitettävää tahtia vararenkaaksi. 

Ykkönen Virpiniemi-triathlonissa!

Mutta eniten mua motivoi kuitenkin tulevat kisat. Muistoissa on tuo Virpiniemen voittoon päättynyt kisa, josta tää kipinä roihahti oikeasti liekkeihin. Mä haluan pärjätä, mulla on hulluja haaveita. Nämä haaveet ohjaa mun tekemisiäni tällä hetkellä vahvasti. Heikkoina hetkinä mietin, että tästäkin harjoituksesta on hyötyä vaikkapa siellä Joroisilla. Hyvinä hetkinä kuvittelen itseni kisoihin ja voittamaan, sillä uskon mielikuvaharjoittelun voimaan. Synnytän itselleni mielleyhtymiäni harjoituksista ja niiden onnistumisista, jotta voin palauttaa niitä mieleen heikkoina hetkinä kisassa. Mulla on selkeä tavoite ensi kesälle ja kovaa kyytiä kohti tätä tavoitetta mennään. Ainakin juoksutreenien vauhti viittaisi siihen, että viimeisen kuukauden aikana on harpattu eteenpäin. 

Ajatuksia treenaamisesta

Viikko sitten poluilla.

Toisinaan treenaaminen maistuu puulta eikä kiinnostaisi pätkääkään. Onneksi nämä hetket ovat olleet vähissä, tutummaksi onkin tullut tunteet siitä, kuinka kaikki sujuu hyvin. Milloin poluilla tuntuu, että lentää, vaikka oikeasti oikeastaan käveleekin, tai hiihtäessä, että on nopeampi kuin Kaisa Mäkäräinen. Radallakin vedot sujuu liki Usain Boltin vauhtia ja pyörä kulkee ylämäkiinkin (joita muuten piisaa) ainakin kahtasataa. On hienoa kokea onnistumisen hetkiä oikeastaan jokaisella osa-alueella treeneissä. Näiden onnistumisten kautta itseluottamus omaan tekemiseen kasvaa rutkasti.

Tänään poluilla. 

Uidessakin meno on kuin delfiinillä, paitsi joskus olo on kuin hylkeellä. Toisina päivinä uinti sujuu kuin, noh, uinnin kuuluukin. Mutta toisinaan meno on tahmeaa, eteneminen hidasta ja kaikki muutenkin huonosti. Onneksi varsinkin yhteistreenit ja niiden erilaiset sisällöt tuovat iloa menooni. Uinti on selkeästi heikoin lajini, joten siihen on pakko panostaa, vaikka välillä tekisikin mieli heittää lättärit mäkeen ja lopettaa koko touhu.

Pista, sula tie ja aurinko. 

Viime viikon hallijuoksutreeneissä koin ilon hetkiä. Tehtiin 800m vetoja kympin kisavauhdilla (jonka siis itse arvioin) 2min palautuksilla. Meno oli mukavan helpon tuntuista koko treenien ajan, ja valkku tuumas, että elä nosta vauhtia, vaikka mieli tekisikin. Maltoin mieleni ja kymmenenkin vedon jälkeen olo oli mukava, toki tunsi, että juostu on, mutta hampaankoloon jäi annettavaa seuraavallekin treenille. Tällaiset hetket tuovat hymyn huulille ja ilon tekemiseen, jaksaapa painaa myös niinä huonoina (uinti)hetkinä.

Työkoneestani löytyy sopiva mietelause. 

Tämän kaiken muuttohässäkän, uuden työn ja uuden kaupungin keskellä on välillä käynyt mielessä, että onkohan treenit menneet harakoille. Ohjelman noudattaminen on ollut vähän niin ja näin (sori valkut), mutta parhaani mukaan oon tehnyt edes jotain. Löytäessäni ton moton kirjani välistä, totesin, että eipä tuo ressaaminen ainakaan auta asiaa. Kuten totesinkin, treeneissä meno on tuntunut koko ajan paranevan, kun olen tehnyt ehkäpä vähemmän, mutta laadukkaammin. Kevät, tervetuloa, olen valmis vastaanottamaan sut ja sun tuomat haasteet!

Blogihiljaisuuden syy

Alamäki, jossa pääsin tänään 53km/h

Elämässäni on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut isoja muutoksia, joten blogin kirjoittaminen ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Kuukausi sitten hain töitä Jyväskylästä ja reilu viikko sitten kotiuduimme tänne. Jos joku olisi tammikuussa sanonut, että asun maaliskuussa Jyväskylässä, olisin nauranut hälle. Mutta kun sopiva, innostava ja ennen kaikkea vakituinen työpaikka sattui kohdalleni osumaan, niin ei tarvinut kahdesti kysyä lähdetäänkö. Oulun tasamaat ovat siis vaihtuneet Jyväskylän mäkimaastoihin.

Pyörälenkiltä viime viikonlopulta. 

Asuinpaikan lisäksi vaihtoon meni triathlon- ja suunnistusseura, eli oululaisseurat vaihtuivat jyväskyläläisiin. Parin keveämmän viikon jälkeen tällä viikolla on taas päästy asiaan ja treeniä on tullut enemmän. Toki täyspäiväisen työn ja urheilun yhdistäminen tuo omia haasteitaan näin alkuun. Tällä viikolla oon tutustunut uusiin triathlonseurakavereihin jumpan, juoksutreenien sekä uinnin parissa. Tämän lisäksi on tullut pyöräiltyä, hiihdettyä ja juostuakin.

Oikopolku hiihtopoluille!

Torstai-iltana juoksutreeneissä pääsin maistelemaan erilaisia vetotreenejä. Ohjelmassa oli 10x200m (jokaisen 200m välissä 30sek palautus) ja tää toistettiin kolmesti (siinä välissä 3min palautus). Oli mukavan erilainen vetotreeni ja sykkeet pysyikin sopivalla tasolla. Ei edes myöhäinen ajankohta häirinnyt uniani, sillä nukuin kuin tukki het sänkyyn päästyäni. Tänään oli uintivalmennusta ja kyllä tää likka nautti! Viime aikoina uinnissa on tuntunut, että junnaan paikoillaan, mikään ei suju eikä edes huvita. Tänään kuitenkin asioita loksahti paikoilleen ja tuloksena oli leikkimielisessä viestissä vinstan oma enkka 43sek! Ennen kaikkea naaman saa näkkärille se, että vuosi sitten opettelin vapaauinnin ja oon (omasta mielestä ainakin) kehittynyt huimasti. Vuosi sitten 25m tauotta ja kuolematta oli saavutus. Eli jos mietit triathloniin osallistumista, mutta uinti vaikuttaa pahimmalta rastilta niin hakeudu tekniikkakouluun kuten minä. Uimaankin oppii, mutta vaatiihan se töitä. Varoituksen sananen; triathlon voi viedä pikkusormen lisäksi koko tyypin! ;)

Pari sanasta Jyväskylästä. Oon nyt puhunut mun naapureille enemmän kuin Oulussa ikinä. Täällä piisaa mäkiä, ylämäet on välillä raastavia, mutta alamäissä on vauhdin hurmaa (nautin kun saa välillä vähän levätäkin). Pyörällä pääsee täälläkin liikkumaan varsin kätevästi, vaikka onhan se vähän niinku reeni, jos lähtee tuonne kauemmas kaupoille, sillä edelleen; täällä on mäkiä, joissa syke väkisin nousee uusiin sfääreihin. Jumppaan mennessä sain esimerkiksi hyvät maksimit ylämäessä, 185 nimittäin. Sainkohan koskaan Oulussa vaikka yritinkin? Kaikin puolin kyllä mukavan oloinen kaupunki, joten kyllähän täällä viihtyy ihan varmasti. :) Nyt vähän telkkarin ääreen.