Treenaamisen riemua

Joskus treenaaminen on niin sieltä ja syvältä. Tuntuu, ettei kulje, väsyttäis, nälättäis, ei huvittais jne. Mutta toisinaan tilanne onkin päinvastainen; treeni kulkee, kroppa ottaa sitä hyvin vastaan, jokainen harjoitus sujuu niin mukavasti ja itse asiassa välillä jopa paremmin. On mukavaa huomata, että nyt on tapahtunut kehitystä vähän jokaisessa lajissa. Toivotaan, että hyvää fiilistä jatkuu mahdollisimman pitkään ja maltan ennen kaikkea treenata fiksusti.

Illan hämärtyessä yhdistelmätreenin juoksuosuudella.

Kuluneella viikolla ehti tapahtua kaikkea mukavaa. Ensinäkin mun maastofillari saapui. Hommasin hyvästä alennuksesta sinkulamaastofillarin, jolla pääsen alkuun tässä maastopyöräilyssä. Pyörää onkin nyt ulkoilutettu viikonlopun aikana oikein huolella kevyenliikenteenväylän lisäksi myös polkujen puolella. Ja kylläpä on hauskaa ja välillä haastavaa. Oon ollut mukkelismakkelis jo useampaan kertaan ja mustelmia piisaa. Ihanaa vaihtelua ajaa maastossa ja yleensäkin ulkona pk-lenkkejä, kun niitä on nyt muutaman kuukauden sitkutellut trainerissa sisällä. Toivottavasti kelit pysyy sopivina, jotta pääsee ulkoiluttamaan tätäkin kunnolla.

Semmonen pirtsakka pikkukaveri. 

Perjantaina tein tehotreenini; uin 3x400m vedot ja myöhemmin vielä juostiin 6x1000m vetoja hallissa. Uinti sujui mukavasti, siinäkin oli pientä kehitystä havaittavissa. Ystäväni oli uimassa samaan aikaan ja ompa mukavaa nähdä miten hän on kehittynyt. Juoksuvedotkin sujuivat oikein mukavasti, sopivasti nostettiin vauhtia joka vedolle, eikä vikassa päästelty vielä täysiä. Sopivasti jäi nälkää seuraaviin kertoihin.

Kuivasjärven rannalla aurinkoa ottamassa.

Kaikin puolin oli siis mukava viikko, treenit sujuivat, uni maistui ja olo on ihana. Kevätaurinkokin pilkoittteli jo välillä, joten tästä onkin hyvä jatkaa ensi viikkoon. Toivotaan, että toinenkin kovempi viikko sujuu yhtä mukavasti kuin tämä. Ensi viikon sunnuntaina pitäisikin käydä mutka Vuokatissa veteraanien MM-hiihdoissa. Itse en veteraani-ikäinen vielä sentäs ole, mutta eiköhän siellä tuttuja ladulla ole.

Kohti epämukavuusalueita

Sauvakävelyllä, pakkasta enää -22 astetta!

Kylläpä se nyt piteli pakkasta. Juokseminen on siis jäänyt vähemmälle, kun ei vaan kärsi juosta kamalan kovalla pakkasella. Hiihtämäänkään ei oo voinut mennä, kun ei viitti lyhyttä matkaa ajaa autolla ja sitten seisottaa sitä. Oonpa sitten uinut, pyöräillyt ja käynyt salilla. Ja käyny kahdesti sauvakävelyllä.

Ystävä oli laittanut viikko sitten lauantaina kyselyä Facebookiin, että lähtiskö joku sunnuntaina pitkälle sauvakävelylenkille. Itsellä olisi ollut sunnuntain ohjelmassa pari tuntia juoksua, joten sauvakävely passasi mainiosti. Kyllähän sitä tovi keräiltiin motivaatiota, jotta -25 asteeseen viitti lähteä, mutta olipa olo mainio sen jälkeen. Oli todella mukavaa jutella ihmisen kanssa, jolla on hyvin samanlainen suhtautuminen urheiluun. Hetkeäkään ei ollut hiljaista, kun höpöttelimme kaikista urheiluun liittyvistä asioista.

Finntriathlonin Roadshowsta; yllä Antti Hagqvist ja alla Maija Oravamäki. 

Toissa viikolla Finntriathlonin Roadshow pyörähti Oulussa ja oli mukavaa päästä kuuntelemaan Antin ja Maijan mietteitä triathlonista. Molemmat ovat hyvin innostavia persoonia ja lähtipä matkaan taas aimo annos motivaatiota. Kyllä mustakin vielä hyvä tulee. ;)

Epämukavuusalueelle meno on aina yhtä haastavaa, tästäkin keskustelimme ystäväni kanssa. Epämukavuusalueille on kuitenkin mentävä, jotta voi kehittyä. Toiselle epämukavuusalue on esimerkiksi juokseminen tai vaikkapa julkinen esiintyminen. Minulle epämukavuusalueita ovat ainakin pyöräilyssä vk-alueille meno. Mitä kovempaa treeniä pyörällä tulisi tehdä, sitä hankalammalta on tuntunut mennä pois mukavuusalueelta. Mutta mitä huomasinkaan ihan vastikään; epämukavuusalue on pyörässäkin mennyt ylemmäs! Sinnikkäästi olen tehnyt niitä treenejä epämukavuusalueella, joten ynt epämukavuusalue onkin mukavuusaluetta. Eli pykälä lisää tehoa on taas paikallaan.

Koska tää postaus vähän venähti niin pakkasetkin ovat historiaa. Ihanaa, kun ulos voi mennä ilman valtavaa vaatemäärää, ja juokseminen ja hiihtäminen onnistuu. Viikonloppuna keräilinkin hiihtokilsoja Keski-Pohjanmaalla ja kävin tekemässä oman testijuoksunikin. Juoksussa olikin muuten positiivinen muutos alle kuukauden takaiseen testijuoksuun, joten eihän tästä voi kuin hyvillä mielin treenata lisää.

Jäätävä viikko

Olipahan aika jäätävä viikko näin niinku pakkasmittarin kannalta. Vuorossa oli myös kova viikko, joten treenejäkin piisasi. Hivenen joutui soveltamaan, sillä pihalle en liian kovassa pakkasessa mene juoksemaan. Tiistaina meillä oli yhteistreenit ja tutuksi tulleet tonnin vedot. Niin inhottavan mukavat treenit. Oma meno tuntui tahmealta, vaikka alla olikin kevyempi viikko. Sykkeetkin huiteli vähän korkealla, tosin sykevyö oli ilmeisesti huonosti kostutettu (maxsyke 243). Mutta toinen mikä vaikutti ihan varmana, oli uusi vuosi, sillä silloin nautiskelin alkomahoolia. Kuusi oli tarkoitus vetasta, mutta me naiset jätettiin viiteen, kun meno tuntui sen verran tahmealta. Se oli viisas ratkaisu, sillä loppuviikon treenit eivät kärsineet.

Pikku-Nuusku, ystävän koira.

Keskiviikkona alkoikin paukkuvat pakkaset. Kävin salilla hakemassa kunnon jumit jalkoihin, niitä sitten availin huolella torstain huoltavana päivänä. Pakkasten vuoksi en juossut, vaan poljin pyörää ja uin. Omien treenien lisäksi kävin pari kertaa uimassa ystäväni kanssa. Ystäväni on vasta opetellut vapaauintia, joten oon vähän tekniikkaa katsellut ja antanut vinkkejä. Samalla oon itekin keskittynyt tekniikkaharjoituksiin ja tekniikan parantamiseen. Ja aloin opettelemaan myös volttikäännöstä. Alkuun pääseminen oli haastavaa, mutta vähitellen tajusin, miten mun pitää se tehdä. Ja eilen onnistuin tekemään volttikäännöksiä uinnin yhteydessä. Tokihan ajoitus menee useimmin pieleen, kuin onnistuu, mutta harjoittelulla siitäkin pääsee. Eihän tuolla taidolla oikeasti triathlonissa mitään tee, mutta ompa hauska osata.

Heilahtanut reeniotos.

Viikkoon on siis mahtunut pakkasta, pakkaskävelyitä, trainerilla polkemista ja uintia. Viikonloppuna tehotreenien yhteydessä myös juoksut pihalla, kun pakkanenkin hellitti hetkeksi. Hiihtämään tekisi kovasti mieli, mutta tuota pakkasta vaan tuumaa olla liikaa mun kylmänaroille varpaille ja sormille. Mielelläni korvaisin osan pk-pyöräilyistä hiihdolla, vaihtuisi vähän enemmän tuo maisema.

Talvista maisemaa Oulusta, pakkasta -19 astetta.

Lupaan ja vannon

Uusi vuosi, uudet kujeet..? Uuteen vuoteen moni starttaa kovat lupaukset mielessään: pudotan x-kiloa, liikun säännöllisesti, lopetan tupakoinnin, olen karkkilakossa.. Kukin asettaa omat tavoitteensa ja lupauksensa. Tammikuussa kuntosaleilla ja uimahalleissa on ruuhkaa, lenkkipoluillakin näkee enemmän ihmisiä, mutta harmittavasti monella into tuntuu laantuvan nopeasti. Sen voin luvata, että uuden opettelu ei ole helppoa, eikä tavoitteisiin pääsy ole itsestään selvää nopealla aikataululla. Ja minä puhun omasta kokemuksestani, joten avataanpa sitä vähän lisää tähän. Ehkä tämä motivoi jotakuta jatkamaan kauemminkin, kuin vain kuukauden tai kaksi.

Palataanpa ajassa taaksepäin, aikaan josta en ole ylpeä, mutta joka on osa minua. Eletään vuotta 2009-2010, jolloin elin painavimpia aikojani. Tarkalleen en muista paljonko olen painanut, mutta tuolla lähempänä 80 kiloa kuitenkin. Ja pituuttahan on tuo huimat 163cm, joten auttamatta liikaa oli painoa. Lapsena olin urheillut, mutta teini-iässä ei paljon kiinnostellut, ei ennen kuin aloin suunnistelemaan 2007. Kuitenkin tuolloin aloin oikeasti pohtimaan, että pitäis varmaan tehdä jotakin itelle tai iskee kaikki maholliset elintapasairaudet.

Kuvia tuolta ajalta ei paljoa löydy, mutta kai tästä vähän saa käsitystä.

Heinäkuussa 2010 aloin juoksemaan, tai paremminkin hölkkäilemään. Painoa oli pudonnut keväästä jo jonkin verran, mutta mitään virallista dokumenttia ei ole olemassa. Elokuussa 2010 muutimme Ouluun omillemme asumaan. Monelle tämä on käännekohta, jossa paino alkaa nousemaan ja urheilu jää taakse, kun pääsee itse päättämään syömisistään ja juomisistaan. Mulle tämä tarkoitti elämäntapojen muutosta erilaiseen. Urheilu tuli osaksi elämää, syömiset muuttuivat fiksummiksi eikä herkkuja löytynytkään kaapista, kuten ennen. Muistan elävästi kuinka onnellinen olin, kun 6.12.2010 saavutin välitavoitteeni, painoin 69kg. 

Paino putosi tasaiseen tahtiin, tokihan aina ei ollut ruusuilla tanssimista ja paino nousi, mutta enimmäkseen se laski hitaasti. Hitaalla tahdilla ehdin sopeutua uuteen elämäntapaan, mutta pää ei aina pysynyt mukana. Pitkään näin peilistä sen entisen Hansun, enkä oikeastaan edes tajunnut, että oon pienentynyt. Omakuvanmuutos oli kaikista hankalinta tajuta, vaikka moni aina kehuikin, että ootpas sää laihtunut. Onneksi kuvat kertovat enemmän ja vähitellen oppi itsekin näkemään itsensä eri tavalla.

Vas. Kytäjä-Jukola -10, kesk. Salpa-Jukola -11, oik. Valio-Jukola -12.

Noista vuoden 2010 ja 2011 kuvista oikeasti tajusin sen muutoksen ja sen työn, minkä olin sen eteen tehnyt. Kuvassa mulla on prikulleen samat vaatteet, kiloja vaan vuoden -11 kuvassa on varmaan 13 vähemmän. Kuvista välittynee myös se, että oon iloisempi ja onnellisempi. Tokihan painonpudotusprojekti ei jäänyt tuohon, vaan tuossa vaiheessa oli myös opittava elämään uusien tapojen mukaan. Tuon seuraavan vuoden opettelin, kiristelin hammasta ja mietin, että tää on perseestä. Vähitellen kuitenkin kaikkeen alkoi tulla balanssi, jonka säilyttämiseen joudun edelleen tehdä töitä, vaikka eletään jo vuotta 2016.

Onneksi tein elämääni muutoksen tuolloin. Matka oli pitkä ja kivinenkin, mutta joka sentin arvoinen. Painonpudotus ei todellakaan aina ole helppo juttu, matkalla riittää haasteita ja esteitä ylitettäväksi, mutta kun tavoitteet on saavutettu ja ennen kaikkea myös säilytetty, on mukavaa. Loppuelämää ei tarvitse popsia pelkkää pupunruokaa, kunhan muistaa säilyttää kohtuuden herkutteluissa, eikä anna sen jäädä päälle. Siksipä myös minä lupaan katsoa tänäkin vuonna mitä suuhuni laitan. :)

Kultaa tulevaan vuoteen. :)

Uusi vuosi vaihtui juhliessa ystävien seurassa mökillä. Tänään palasin joulun ja uuden vuoden välisen herkkutelun jälkeen normaalimpaan rytmiin. Noh, lupaanko ja vannonko itse mitään tälle vuodelle? Lupaan nauttia elämästäni, johon kuuluvat vahvasti mies, urheilu ja ystävät. Luultavasti selviän tästä lupauksestani kunnialla. :)