Älä sano ei koskaan

Koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Kun kaksi vuotta sitten olin ensimmäisen virallisen starttini perusmatkalla tehnyt, sanoin, että en mää kuitenkaan koskaan täydelle matkalle lähde, se on ihan hullu matka. Aikaa kului, kunto kasvoi ja lajin viehätys iski syvemmälle. Viime talvena jo mietiskelin mielissäni, että jos kuitenkin se täyden matkan kisa joskus. Kesään aikana tunne vain vahvistui, kun puolimatkan kisat sujuivat ja henkinen kantti on kasvanut. Maanantaina ilmottauduin useiden muiden joukossa kisaamaan Tallinaan Ironmanin kisaan! Eli eipä tarvi miettiä miksi sinne altaalle raahautuu kuudeksi aamulla, miksi sitä coretreeniä tehdään, miksi aina on nälkä, miksi netflix tulee tutuksi trainerin päällä polkiessa sekä useat muut miksi kysymykset joita varmana nousee esiin. Maaliviiva häämöttää elokuun 2018 alussa Tallinnassa, mutta onneksi sitä ennen on luvassa hupaisia treenitunteja ja kisoja! Matkani kohti ensimmäistä täyttä matkaa on startannut. Pysykää kuulolla instassa: @_hansuh tai #hansunsporttinen elämä sekä tietenkin täällä blogissa!

Vaasan perusmatka 20.8.

Kausi pistettiin triathlonin osalta pakettiin sunnuntaina Vaasan Sun City triathlonissa perusmatkalla. Matkalla Turkuunhan kävimme Oulussa katsastamassa mikä olisi oikea koko Specialized Shivistä, lähinnä makustelumielessä oli siis tarkoitus käydä ja kysellä hintoja. Noh, harvemminhan tuollainen onnistuu, varsinkin kun sattui sopivan kokoinen vähän käytetty olemaan edullisesti kaupan ja kun sitä käy koeajamassa. No matkaanhan se lähti, mutta Turun kisan suoritin tutulla ja turvallisella maantiefillarillani, mutta Vaasassa alle pääsi Shivi.

Sunnuntai valkeni kauniina, mutta tuulisena. Ja en puhu pikku puhurista, vaan kunnon tuulesta, joten lievästi hirvitti uinti ja pyöräily. Mieleen tulvahteli muistoja vuoden takaisesta Kuopion kisasta, jossa paniikki iski kesken aallokkoisen uinnin. Uudella pyörällä ajokin jännitti, sillä alla ei ollut vielä liian montaa kilsaa eikä varsinkaan kauhean tuulisella kelillä ajoa. Pyrin karistamaan ajatukset muualle ja keskittymään vain kisaan, olinhan vuoden takaista huomattavasti vahvempi.

Uinti 16.58

Verryttely meressä sujui kohtalaisesti. Aallot oliva isoja ja alkuun oli haastavaa tottua aaltoihin. Myrskyisän tuulen vuoksi uinti lyhennettiin 750m, ei haitannut. Lähdin aika edestä ja vasemmalta reunalta, rauhallinen lähtö ja heti vaan rytmistä kiinni. Ekat kunnon aallot ja hengitys tiheni, joku pyrkii kylkeen ja joku jalkoihin, paniikkia oli takaraivossa jo tulossa. Pieni hetki rintauintia ja matka jatkui, tipautin peikon kyydistä. Eka suora oli haastava, mutta kun rytmiin pääsi, niin uinti oli itseasiassa mukavaa. Takasuoralla saikin kellutella myötäaallokossa menemään mukavasti, tuntui että ohittelinkin joitakin. Loppusuoran sivulla näin edessä kauempana porukkaa, mutta kiinni en saanut, perässä ei sitten heti ollutkaan ketään. Uinti sujui ilman isompia ongelmia lopulta, toinenkim kiekka olisi mennyt, tokihan viime viikon kisa painoi vähän käsissä.

T1 1.23

Nousu vedestä, äitin ja isän kannustus kuului, hyvä, huomasivat, että oon päässy rantaan, kamoja pois päältä matkalla pyörälle. Jalkojen kuivaus, sukat jalkaan, kypärä päähän, numero selkään ja menoksi. Nyt pyörän selkään menokin onnistui.

Pyöräily 1.13.06

Alkuun tuntui, että ei tule mitään. Vauhti tuntui matelulta, en uskaltanut laskeutua aeroasentoon ja mietin, että tuleepa pitkä reissu. Tuuli puhalteli sieltä sun täältä, mutta uskalsin asettautua aeroasentoinkin vähitellen. Pahimmissa paikoissa oli menomatkalla pakko nousta ylös, kun pyörä vei naista eikä toisin päin. Käännytyspaikalla helpotti, myötätuuleen olikin kiva lasketella kovalla vauhdilla, nyt tunsin sen pyöräilyn helppouden. Loppumatka olikin helppoa menoa, piti vaan sarvista kii ja paino menemään. Toki tie oli paikoin melko karseassa kunnossa, mutta onneksi viikolla tuli ajettua vieläkin huonommalla asfaltilla. 35km kohdalla alkoi harmittamaan, kun tääkin hupi olisi kohta ohi, oisin voinut jatkaa pidempäänkin. Tosin pienoinen Turussakin ilmennyt ongelma, geelit eivät imeytyneet, vaivasi taas. Samoilla tutuilla menin, mutta ongelma ilmeni taas silti.

T2 0.38

Sulava laskeutuminen pyörältä, nopea hipsiminen omalle paikalle, kypärä laatikkoon, kengät jalkaan ja menoksi.

Juoksu 49.20

Juoksu lähti kulkemaan hyvin, vauhti oli sopivaa ja tuuli mukavaa. Olo oli turvallinen kun sai viimein olla kahden jalan varassa. Tsemppihuutoja tutuille, etenkin tiimikaveri Lotan kanssa vaihdettiin joka kerralla tsempit. Viime viikkoiseen verrattuna juoksu tuntui helpolta ja mukavalta, se tuskallinen taivallus oli historiaa. Tosin geeliä en edes viitsinyt ajatella, pelkkä vesi sai riittää. Matkalla pystyi seurata tilannetta, kun kavereita tuli vastaan. Isän väliaikahuudot vitosen jälkeen myös helpottivat loppumatkaa. Maaliin juoksin iloisena kolmannesta sijastani. Onnitteluhalaukset Lotan kanssa ja pikaiset kuulumisten vaihdot. Siinä on nainen jonka muista ensimmäiseltä leiriltäni keltanokkana, ihailin ja ajattelin, että kumpa edes joskus pääsisin puoliksikaan niin kovaa.

Kausi 2017 on triathlonien osalta paketissa. Kehitystä viime kaudesta on tullut ja olen saanut varmuutta kisaamiseen kokonaisuudessa. Viime vuonna jännitin jokaista kisaa tuhottomasti, mutta tänä vuonna olin tyyni ja luottavainen. Vierumäen kisaan olin vähän pettynyt, mutta sieltä noustiin parempaan tekemiseen ja tuloksiin. Nyt on aika mietiskellä kulunutta kautta ja aloittaa vähitellen tosissaan #kohtitäyttämatkaa projekti. Koen, että nyt olen henkisesti valmis täyden matkan suoritukseen, fyysistä puolta voidaan sitten hio paremmaksi tulevan kauden mittaan.

Turun puolimatka 13.8.17

Turun kisaan tultiin parin viikon Lapin mökillä oleilun jälkeen. Lapissa treenit olivat sovellettuja ja vähän mietitytti mitenhän sujuu kisassa. Turkuun saavuttiin kahen yöpymisen taktiikalla (yht. 1140km) lauantaina. Olo oli hyvä, fiilis kohdillaan kun hengailtiin kisa-alueella katsomassa junnujen kisaa. Edellinen yö oli hivenen heikko, eikä aamulla enää ruoka tuttuun tapaan maistunut. Kisa-alueella laitoin kamat kasaan ja heitin pikku verkan.

Uinti 35.45

Uinnin lähtö oli rolling starttina, pidän tästä lähtötavasta. Pudottauduin veteen ja läksin kauhomaan vastavirtaan. Meno tuntui raskaalta, koitin keskittyä vaan rentoon menoon. Tiesin, että toiseen suuntaan on helpompaa. Rytmi pysyi hyvänä, vaikka välillä olikin ahdasta ja iskujakin tuli. Hörppäsin useampaanki otteeseen Aurajoen herkullista vettä, oli kyllä laatta likellä lentää. Tällä kertaa olin kyllä iloinen, kun uinti loppui, se nimittäin tuntui loputtomalta eikä niin hyvältä kuin Joroisilla. Aika olikin ihan positiivinen yllätys, sillä kuvittelin polskineeni kauemmin.

T1 2.47

Vaihtoalueelle juostessa oli oksennus oikeasti aika likellä. Suht ok vaihto, mitä nyt pyörän selkään hyppääminen vähän epäonnistui, mutta nopiasti matkaan silti.

Pyörä 2.45.12

Kenkä ei meinannu asettua, sen kanssa vähän aluksi tolskasin. Sitten vaan vauhdilla kohti motaria. Hepojoelle päin mennessä vauhti oli mukavan reipasta ja helppoa. Välillä piti vähän himmailla peesivälien takia, kun nopeempia tuli ohi, mutta onneks niillä taittui matka pääasiassa joutuisaan. Kun käännyttiin takaisin päin, iski totuus naamaan, tuuli nimittäin. Onneksi tätä vastatuulta oli pienemmissä pätkissä, eikä 45kilsaa kerralla. Kolme kiekkaa meni nopeaa, ajo oli vahvaa omasta mielestä, mutta kyllähän tuo vastatuuli veroitti. Kaikille onneks sama. Vaihtoaluetta kohti polkiessa tunsi, että jalat ovat väsyneet ja epäilys raskaasta juoksusta hiipi mieleen.

T2 1.28

Pyörän päältä laskeutuminen oli sujuvaa ja nopea sipsutus vaihtoon. Sukat olivat läpimärät, joten nopea päätös vaihtaa kuivat sukat juoksuun. Silti vaihtoni oli nopea.

Juoksu 1.47.48

Juoksu lähti hyvin liikkeelle ja tovin jo luulin, että eihän tää nyt niin paha ookkaan. Mutta ekan kiekan loppupuolella karu totuus iski tajuntaan, ei kulje ei. Vetasin geelin naamaan suunnitelman mukaan ja sitten saikin pidätellä oksennusta kierrokset 2 ja 3. Vesi meinasi pyrkiä ylös, urkkajuomaan en ees uskaltanut koskea, energiajuomaa otin kulauksen, jotta sais ees jotain. Oli vaikeaa menoa, epätoivo meinasi iskeä, kun olo oli kamala, eikä jalat tahtoneet edetä toivottua vauhtia. Matka tuntui etenevän kuin hidastetussa filmissä, mutta yritin pitää pään kasassa ja juoksuasennon hyvänä. Olin niin iloinen, kun neljäs kierros alkoi ja oksettava olo oli helpottanut hetkeksi. Päätin, että periksi ei anneta, vaikka mikä olisi. Loputtoman pitkältä tuntuva suora kääntyi viimein punaiselle maalisuoran matolle ja maalissa helpottunut tuuletus. Kamalimman tuntuinen puolimaratoni oli ohi.

Maalissa en tiennyt vielä mikä sijoitukseni oli, mutta mieheltäni sain hetken päästä varmistusta, että kärjessä olin ja näyttäisi, ettei kukaan ohi tulisi. Saattohan se viimein hymykin irrota siinä vaiheessa. Vaikka juoksu olikin taaperrusta Joroisten kisaan verrattuna, oli mainio pyöräily riittänyt tuomaan kaulaa muihin se verran, että sain kokea elämäni toisen voiton triathlonissa! Tämmösen kisan päälle se maistui kyllä oikein makealta.

Kun reilu kaksi vuotta sitten kisasin ekan perusmatkani Virpiniemessä voitokkaana, en vielä ajatellut kuinka syvälle tähän lajiin uppoaisin. Hyppäsin samaisena syksynä Tribasen valmennustiimiin ja aloin treenaamaan tavoitteellisesti kohti kisoja. Valmennus on tuottanut tulosta ja onkin ilo jatkaa edelleen mukana huippujen valmentajien Jussin ja Panun matkassa! Tiimin tuki ja tsemppaaminen kannustaa ylittämään itsensä aina uudelleen ja uudelleen. Tuloksena onkin ollut oikein hyvä kisakausi.