Joroisen puolimatka

Ihmisillä on haaveita ja unelmia, toisilla suurempia kuin toisilla. Kun innostuin triathlonista tosissaan ensimmäisen kisani jälkeen viime syksynä, päätin, että haluan kisata Joroisten puolimatkalla ja saada sieltä hyvän tuloksen. Tiesin, että siihen en kykene pelkästään omin avuin, joten valitsin itselleni TriBasen valmennuksen tuekseni. Syyskuun alusta alkaen on tehty töitä sen eteen, että tänä kesänä mentäisiin lujaa. Nuotit on tulleet toisaalta ja olen yllättänyt itseni, sillä olen niitä melko tunnollisesti noudattanut. Eilen pääsin nauttimaan Joroisten hengestä ja siitä mihin kykenen, kun oikeasti haluan ja päätän. Tässä pitkän kaavan mukaisesti koko kisa.

Kisan alusviikko sujui hyvin, tankkaukset olivat menneet suunnitelmien mukaan ja viikon aikaiset kevyet treenit tuntuivat hyvältä. Innoissani odotin, että pääsisinpä jo viivalle. Perjantaina töiden jälkeen lähdimme Joroisille ja siellä kävimmekin katsomassa pikakisan maaliin tuloa, hakemassa kilpailumateriaalin sekä tapaamassa hienoa TriBase-tiimiämme. Illan päälle vielä viime hetken jätskitankkaukset sekä pyörän katsastus. Illalla ei uni meinannut tulla ihan heti, mutta lopulta nukuin levollisesti. Aamulla sade vähän meinasi alkuun latistaa tunnelmaa, mutta onneksi olen kiltisti tehnyt treenejä kelillä kuin kelillä. Siirryin kilpailijakuljetuksella Valvatukselle ja menin viemään pyörälle vesipulloja sekä täyttämään renkaat. Tähän väliin voin todeta, että miksi on ihan kiva, että ne pyörätyökalut on messissä kisan aikana; piti vielä siinä vaihtaa etusisuri ennen starttia. Kiitos vielä Villelle avusta! Koska vettä satoi ja vaatteet oli märkänä, oli ihan kiva nakata märkkäri päälle jo kymmenen aikaan. Odottelin vielä ennen verkkailua vanhempiani ja veljeäni, jotka olivat tulossa katsomaan kisaa. Verryttelin kevyesti uiden ja vähän kauhistellen sitä ihmismassaa.

Minä ja mun kaverit.

Uinti

Uinnin lähtö oli taas rolling starttina, eli valitsin vain oman aikatavoitteeni mukaisen kohdan jonosta ja menin sen mukana järveen. Tiesin, että 36min olisi se mihin pitäisi päästä, joten menin sinne 35min ja 40min välimaastoon. Jännitin älyttömästi sitä uintiosuutta, sillä uinti on se haastavin osuus mulle. Lopulta pääsimme juoksemaan järveen ja lähtemään uimaan. Pääsin alkuun hyvin, mutta sitten tuli vastaan ihmismassaa. Välillä tultiin sivusta päälle, välillä takaa. Yritin pysyä rauhallisena ja uinkin välillä rintaakin. Lasien toinen linssikin meinasi falskata alkuun, joten sitä piti vähän korjailla. Lopulta sain uitua omaa hyvää uintiani ja musta alkoi tuntumaan kivalta. Uinti meni siis välillä muita väistellen, mutta kuitenkin aika suoraan uiden. Rantaan noustessa vilkaisin kelloa ja olin ihan tyytyväinen 37.03 aikaani, vaikka se olikin hivenen hitaampi kuin olin ajatellut.

Märkkäriä pikaseen pois päältä..

T1

Avasin nopeasti märkkäriä ja otin vaihtopussukan matkaan. Märkkäri rivakasti pois, kypärä päähän ja jalkojen kuivaus ja sukat sekä kengät jalkaan. En tykkää ajaa ilman sukkia, joten laitoin ne vaikka tiesinkin niiden kastuvat litimäräksi noin 100 metrin ajon jälkeen. Uimakamat kassiin ja rekan kautta pyörille. Matkalla virittelin numeron vielä vyötärölle. Pyörä matkaan ja kohti pyöräosuuden lähtöä. Matkalla kuulin Jussin tutun äänen kannustusjoukoissa.

..ja valkoinen minikiituri alle.

Pyörä

Pyörä lähti sujuvasti liikkeelle. Sykkeet taisi alkuun huidella melko korkealla, mutta tiesin, että ne rauhoittuvat kyllä, kun ajaa vaan. Pyörän nopeusmittari oli ilmeisesti tykännyt kyttyrää sateessa olosta, joten en siitä pystynyt seuraamaan keskaria ollenkaan. En antanut sen häiritä vaan vilkuilin välillä kellosta ja menin välillä tunteella. Poljin ja nautin. Tätä vartenhan olin treenannut 10 kuukautta, odottanut sitä hetkeä kun saisin kisata Joroisilla. Tosin ajatuksissani en toki ollut ajanut tämmöisessä kelissä, mutta onneksi treeneissä olin. Kilometrit toisensa jälkeen menivät ohi ja jossain 15km-20km kohdilla huomasin, että nyt alkaa kulkemaan niin kuin pitääkin. Meno oli helppoa, vaikka taisihan mukavalla myötätuulella olla myös osuutta asiaan. Toki matkalla välillä ärsytti peesiletkat ja porukka-ajot, mutta pyrin itse parhaani mukaan pitämään peesivälit sopivina. Toki se välillä tarkoitti himmailua, kun eteen tupsahteli ihmisiä. Rantasalmen pää tulikin yllättävän nopeasti vastaan ja oli aika palata takaisin päin ja kohti vastaisempaa tuulta. Onneksi en ollut laiminlyönyt myöskään vastatuuliajoa, joten kyllähän sekin puoli sujui, vaikkakin hitaammin. Jouduin himmailemaan välillä todella paljon, että en ajaisi liian lähellä edellä ajavaa. En myöskään halunnut ajaa itseltäni totaalisesti jalkoja runttaamalla liian kovaa. Jossain 75 kilsan kohdilla alkoi tuntumaan, että eikö se risteys jo voisi tulla, haluan juoksemaan välillä. Koitin loppupuolella polkea suuremmalla kadenssilla, jotta saisin vesisateen kangistamat jalat vetreäksi juoksuosuudelle. Jossain Valvatuksen kohdilla tajusin, että täähän on ihan justiinsa ohi tää lysti ja koitin pistää vielä viimeiset pyöräilyvoimani peliin. Pyörä sujui aikaan 2.49.14, joitamia minuutteja hiljempaa, kuin olin etukäteen ajatellut. Tankkasin pyörän päällä etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan ja energiat piisasivat hyvin.

T2

Nousin pyörän selästä ja otin juoksuaskeleita klossien kanssa. Jalat tuntuivat jäykiltä, mutta pääsin kuin pääsinkin pyörätelineiden kautta vaihtopussukoille. Istahdin vaihtamaan jalkaani kuivat sukat (koska vain hölmö lähtee juoksemaan märillä) ja lenkkarit. Nappasin geelit käteen ja lähdin juoksemaan.

Välillä ilme oli vakava, vaikka mahtavaa olikin.

Juoksu

Vihdoinkin jalkojeni alla oli maata ja lajeista se tutuin ja turvallisin. Lähdin läpsyttelemään ja nauttimaan yleisön mahtavasta kannustuksesta. Kuulin vanhempieni ja veljieni kannustuksen, seurakavereiden huudot sekä kaikkien muidenkin tsemppaukset. Oli mahtavaa heittää läpyjä muksuille ja nauttia tästä kolmen lajin mahtavasta tunnelmasta. Valmentajan kannustukset lämmittivät mieltä ja pistivät tossun liikkumaan vielä asteen nopeammin. Siinä tovin juoksin rintarinnan Alexander Stubbin kanssa, mutta jouduin toteamaan hänet liian nopeaksi peesikaveriksi. Läpsyttelin tasaisesti viiden minuutin korvilla olevia kilsoja, tiesin, että tätä tahtia juoksen vaikka kuuhun ja takaisin. Huollossa oli parasta kun sai colaa, sitä olin odottanut koko päivän. Kilsa toisensa jälkeen tuli täyteen ja pääsin viimeiselle kiekalle. Viimeistä kertaa metsän siimekseen mennessä tajusin, että se on kohta siinä. Kohta olisin teräsmiesnainen. Kyyneleitäkin taisi muutama tulla, mutta sitten ryhdistäydyin juoksemaan vikat kilsat. Lopussa jaloissa tuntui jo tosi pahalle, mutta en halunnut jäädä jälkeen edellä menevästä naisesta, sillä olimme aika pitkään taivaltaneet samoja vauhteja. Loppusuoralla intouduin erään vanhemman herrasmiehen yllyttämänä vielä vauhdikkaaseen loppukiriinkin, vaikka luulin, että kaikki paukut olisi käytetty jo. Maalissa olin yhtä hymyä, varsinkin kun kuulin loppuaikani. Juoksuun kulutin aikaa 1.46.34, mikä on ihan kelpo aika. Ennätykseni puolikkaalla (joita vain muutaman olen juossut..) on vain 20 sekuntia nopeampi, joten taitaisi olla aika kokeilla puolikas ilman alkuverkkailua.

Loppusuoralla oli vähän heitettävä läpyjä!

Kokonaisaikani ensimmäisellä puolimatkallani oli 5.19.21, jonka aikani sulateltua tajusin ihan melkoisen kovaksi suoritukseksi, varsinkin kun nämä olivat kolmannet kisani ikinä. Ikäluokassani sijoituin 9. kovien naisten seurassa. Kyllä on meinannut ihan vähän hymyilyttää, eikä suotta. Kaikkinensa sujui siis hyvin, tankkaus oli onnistunut ja noudatin ennalta laadittua aikataulua tarkasti. En siis kokenut missään vaiheessa energiavajetta.

Aloin ehkä vasta tajuamaan, että olipahan muuten reissu.

Vaikka itse olen jokaisen suoritukseni tehnyt, en olisi päässyt näin hyviin aikoihin ilman ammattitaitoista valmennusta. Jussin ja Panun letkeän positiiviset kannustukset ja asenteet ovat saaneet mut ylittämään itseni useaan otteeseen kuluneiden kuukausien aikana jokaisessa triathlonin osa-alueessa. Oman kiitoksensa ansaitsee tietenkin aviomieheni, joka on potkinut takamukselle, kun on tympässyt ja laiskottanut, sekä kannustanut, kun on sujunut. Hän on tukenut kaikissa vaiheissa ja luonut uskoa, että mä pystyn saavuttamaan sen mitä haluan. Kutsuin myös vanhempani katsomaan tärkeää päivääni, tärkeässä lajissa. Heiltähän olen saanut verenperintönä sisukkuuden, päättäväisyyden sekä kilpailuhenkeni. Niitä kaikkia ominaisuuksia pääsen hyödyntämään tässä lajissa.

Minä ja mun tärkeitä tukijoita, neljäs siellä kameran takana.

Teräsmies!

#finntriathlon #vierumäki

Tein juhannuksena Keski-Pohjanmaalla viimesitelytreenin tätä Vierumäen viikonloppua ajatellen. Uin kivassa kirkkaassa lammessa noin 900m, poljin siihen päälle mukavan helpolla noin 58km ja juoksin 5km kisavauhdilla ja 3km loppuverkkaillen. Aurinko paistoi ja muistoksi jäikin komeat punoitusrajat, jotka nyt jo ovat kyllä tasoittuneet rusketukseksi. Treeni oli hyvä, kaikki sujui ja kulki, joten lähdin luottavaisin mielin Vierumäelle.

Triathlonisti Keski-Pohjanmaalla.

Nukuin yöni poikkeuksellisen hyvin, jännitystä ei ollut ilmassa liikaa. Aamulla söin hyvän aamupalan ja pakkasimme auton ja nokka kohti Vierumäkeä. Paikan päällä tunnelma oli hyvä ja moikkailin tuttuja mennessäni hakemaan kisamateriaalia. Käytiin katsomassa uintipaikka ja ihmettelemässä, miten sen mäen muka jaksaa nousta ylös (no laittamalla varvasta toisen eteen vaan). Aloin hahmottamaan vaihtoalueen, joten hipsimme autolle. Vähän piti autolla vielä ihmetellä niitä kaikkia kasseja ja numerotarroja, mutta kyllä ne paikkansa löysivät. Toki unohdin ensin vaihtokassista aurinkolasit, mutta kävin ne vielä sinne viemässä myöhemmin. Vaihtokassini sijaitsivat kätevästi rivin päässä, joten eipä ollut vaikeuksia löytää niitä kisassa.

Liuta pyöriä, omakin siellä seassa. 

Kisainfossa katsoin sitä ihmismassaa ja mietin, että kohta oon niiden seassa uimassa, jaiks. Suljin kuitenkin kaiken ylimääräisen pois mielestäni ja keskityin miettimään mukavia. Vielä mutka autolle hakemaan vaihtovaatteet sekä tietenkin märkkäri ja muut uimakamppeet. Puin märkkärin päälle ja kerkesin käydä verryttelemässä uiden noin 10 minuuttia. Lasien kanssa meinasi olla ongelmia; vettä tuli jostain raosta sisälle, vaikka lasit olivat mukamas hyvin päällä. Sain säädöt kohdilleen ja kisassa ei onneksi lopulta ollut ongelmia.

Uinti

Uinti on ollut mulle lajeista heikoin, sillä jännitän porukassa uintia paljon ja uinti ei ole koskaan kuulunut harrastamiini lajeihin. Lähtö toteutettiin rolling startina ja tämä lähtötapa oli kyllä mielestäni todella hyvä. Sai lähteä rauhallisemmin omaan tahtiin suurin piirtein saman tasoisten uimareiden kansssa. Lähdin rauhallisesti liikkeelle ja olin aika oikeassa reunassa, sillä halusin välttää alun paniikkia, joka iski Virpiniemessä porukan keskellä. Kun sain uinnin rullaamaan, siirryin lähemmäksi muita ja peesailinkin sopivissa paikoissa. Kannaksen ylitykseen tultiin yllättävän nopeaa ja siirryttiin toiseen järveen. Koitin nyt pysyä tiukemmin poijujen linjalla, välillä peesaillen, välillä ohitellen. Uinti oli varmaa suorittamista, enkä hötkyillyt. Oli hienoa huomata, että tunsin olevani kuin kotonani vedessä, kaukana ovat ne ajat kun paniikki iski pienestäkin. 750 metriäkin sujahti nopeasti ja järvi vaihtui takaisin kirkkaampaan ja viileämpään. Loppupätkällä koitin mukamas ainakin uida reippaammin, mutta en tiedä onnistuinko siinä kuitenkaan. Rantauduin hyvillä fiiliksillä ja vilkaisu kelloon kertoi, että tavoitteessa oli aika hyvin pysytty; 28.48 oli uintiaika.

T1 

Mieheni kannustuksen saattelemana lähdin hölkkäämään vaihtoon vievää mäkeä ylös. Sipsutin menemään hiljaista hölkkää ja kiskoin märkkärin yläosan pois. Oksennus maistui ainoastaan tässä kohdin suussa. Omat kassini olivat onneksi rivin päässä, joten ei ollut vaikeuksia löytää sinne. Märkkäri vauhdilla pois, jalkojen kuivaus, sukat, kengät jalkaan, uintikamat kassiin ja kypärä päähän. Pyörälle hölkätessä aurinkolasit kypärä päähän.

Pyörä

Pyörä lähti kulkemaan reippaasti, sai lasketella alamäkeen, vaikkakin sai tarkkana olla kun asfaltti oli aika huonoa. Siirtymäpätkän jälkeen ajeltiin kolme kierrosta 140 tiellä. Isoimmassa mäessä vauhti nousi 60km/h ilman polkemistakin, joten odotettavissa oli mukava nousu takaisin tullessa. Ohittelin ja tulin ohitetuksi, koitin pitää sopivaa vauhtia vaan yllä. Kääntöpaikan jälkeen karu totuus iski vastaan; vastatuuli ja mäkiä. Toisaaltahan kyseessä oli tutut elementit; mäet Jyväskylästä ja ainainen vastatuuli Oulusta. Pyörä kulki ihan mukavasti ja fiilis oli hyvä. Valkku ohitti jossain vaiheessa ja huusi kannustuksensa, mikä lämmitti kyllä mieltä. Ekan kierroksen jälkeen tuntui jo helpolta ajaa; tiesin mitä odottaa tulevalta. Fiilis oli hyvä, koitin muistaa tankata energiaa ja nauttia kisaamisesta, tätähän olin odottanut jo kauan. Lopulta tuntui, että nytkö jo tää pyöräily loppuukin ja on aika kurvailla kohti vaihtoa. Pyöräilyn aika oli 1.15.42.

T2

Toinen vaihto sujui näpsäkästi. Tyttö pois pyörän selästä, juosten telineelle, pyörä siihen ja kohti vaihtopussukkaa. Lenkkarit jalkaan ja pyöräkengät ja kypärä kassiin ja menoksi.

Juoksu

Iloisella fiiliksella lähdin juoksemaan, nyt olisi se oletettavasti vahvin ja ennen kaikkea tutuin laji. Juoksu lähtikin rullaamaan hyvin, mutta matkan aikana huomasin, etten saa pidettyä yllä sitä vauhtia mitä olin ajatellut. Pyöräilyn ylämäkiin oli hävinnyt paras puhti juoksujaloista, mutta sain ohiteltua kuitenkin muita. Mielessäni kävin tiukkaa keskustelua itseni kansssa, kun mieli olisi halajannut hölläämään. Onneksi kilpailuviettini ajoi juoksemaan koko ajan kuitenkin hyvällä tahdilla. Juoksu ei ollut parasta minua, mutta tyytyväinen olen, sillä olihan alla jo aika taival melkoisen lämpimässä säässä. Juoksun aika oli 46.59.

Lasillinen kuohuvaa kotona. 

No lopputuloksenahan oli ikäluokkani pronssisija ajalla 2.36.42! Maaliin tulin hymyillen, mulla oli huisin kiva päivä. Kerkesin jo tovin jos toisenkin jutella mieheni kanssa, kun hän kysyi etteikö mua kiinnosta ollenkaan sijoitukseni. Olin jotenkin siirtänyt sivuun kokonaan ajatuksen sijoituksestani, joten kyllähän sitä hymyä sitten piisasikin kun kuulin sijanikin. Tästä on hyvä jatkaa kohti Joroisen puolimatkaa. Sitä kisaahan oon pelännyt ja odottanut jo liki vuoden. Enää ei ois montaa päivää jälellä.