Lupasin kirjoitella toukokuisesta triathlonkisailusta. Kisahan toteutettiin Raatin uimahallissa uiden 1500m, Iihin pyöräillen 40kilsaa ja Iissä n. 14km lenkki juosten. Tuohon mennessä olin oppinut uimaan, pyörää oli tullut ulkoilutettua eikä ne juoksulenkkaritkaan ollut homehtumaan päässeet.
Heräsin kisaa edeltävän yönä kaameaan vesisateeseen ja kyllä ketutti. Aamuyöllä unikaan ei oikein meinannut tulla uudelleen silmään ja mietin, että miten uusi asia voikaan jännittää niin kovin. Lopulta kuitenkin torkahdin toviksi ja sain nauttia aamupalan huonosti levänneenä. Uimahallin pihalla jutustelin muiden kisaajien kesken, olisiko meitä yhdeksän starttiviivalle asettunut. Itselle tavoitteena oli selvitä kunnialla uinnista, pyöräily ja juoksu menisivät siinä sivussa. Ja tarkoitushan on kisata vain itseään vastaan, vai mitenkähän se nyt olikaan, kröhöm. Mutta hypätäänpä nyt siihen itse kisaan.
Uinti jännitti hulluna, meitä taisi uida viis samalla 25m radalla, joten ahdasta oli. Lähdön jälkeen meinasi iskeä paniikki, liikaa ihmisiä, happea ei muka saanut, ahdisti, paniikki, iik. Uin rintaa jonku tovin ja yritin aina uudelleen siirtyä vapaauintiin. Lopulta sekin alkoi sujua, kunhan muisti ottaa happea vaan toiselta puolelta, jottei tullut vedet suuhun joka kerta. Ja niin matka eteni. Jossain vaiheessa hoksasin, että kovemmat uimarit läks viereiseltä radalta, joten siirryin sinne jatkamaan. Ja en muuten noussut edes vikana altaasta, uus enkka oli jotain 37-38 minsan tienoilla ilmeisesti. Pukkarissa vaatteet niskaan ja vessan kautta pyörälle.
Pyöräillessä lähdin erään kaverin peesiin, mutta totesin kilsan jälkeen, että mulla kulkee paremmin. Sanoikin jälkeenpäin, ettei uskaltanut mun vauhtiin lähteä. Pyöräily oli kylmä, vettä tais tihuutella tai ainakin sitä roiskui pyörästä. Tsemppasin itteeni koko matkan, jotta vauhti pysyisi hyvänä. En ollut ennen pyöräillyt noin kauaa noin kovaa. Geelejä tankkasin tasaisin väliajoin. Ennen kuin tajusinkaan, niin olinkin jo kääntymässä Iihin johtavalle kevyen liikenteen väylälle. Vaihtomestalle polkiessa tuli tiepätkällä juoksijoita vastaan taisin olla siinä vaiheessa viidentenä, olin siitä hyvin yllättynyt ja tyytyväinen. Vaihtopaikalla vaihdoin käytännössä alaosaston vaatteetkin kokonaan, sillä ne olivat likomärät. Mieheni tunki energiapatukan suuhun ja sitten kohti juoksuosuutta.
Jalat tuntui tönköiltä, meno hirveän typerältä, mutta mieli oli hyvä. Eka kilsa taittuikin muistaakseni melko vikkelään. Sitten alkoi tympeä puurtaminen, tuntui, ettei kilsat etene. Yhden piiiitkän suoran toisessa päässä havaitsin juoksijan. Mietin, että voisiko se olla joku meistä. Ja mulle kasvoi pirun sarvet. Olen henkeen ja vereen kilpailuhenkinen, joten päätin, että otan sen selän kiinni. Ja kyllähän se lähestyi hitaasti, mutta varmasti. Päästiin vissiin jo lähemmäs Iin keskustaa, olisko matkaa ollut jäljellä viitisen kilsaa, kun ohitin tän kilpakumppanini. Hältä kuulin, että edessä menevään olisi parisen minuuttia. Jatkoin hyvällä vauhdilla eteenpäin ja näinkin edessäni aina välillä vilahtavan juoksijan hahmon. Matka vaan loppui kesken, mutta maaliin saavuin neljäntenä. :)
Olin todella tyytyväinen, ylitin itseni ja löysin lajin, josta pidän. Ihanaa itsensä kiduttamista ja haastamista. Tajusin, kuinka paljon laji vaatiikaan fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös psyykkisiä ominaisuuksia. Siinä vaiheessa kun kroppa halusi lopettaa, vaadittiin mielenlujuutta, jottei lopettaisi.
perjantai 18. syyskuuta 2015
lauantai 5. syyskuuta 2015
Kuka oikein olen?
Olen 25-vuotias oululainen mimmi, joka keväällä 2015 heitti ilmoille ajatuksen triathlonista. Mutta palataanpa ensin ajassa taaksepäin, mistä tähän ajatukseen on päästy.
Vuonna 2007 innostuin isoveljeni kautta suunnistuksesta ja harrastus onkin pysynyt mukana jo usean vuoden ajan. Välillä on mennyt hyvin ja sijoituksiakin on tullut napsittua, mutta välillä on menty aivan metsään. Suunnistuksen myötä aloin juoksemaan, ensin ihan vaan hupimielessä, mutta vähitellen alkoi kutkuttamaan ajatus puolimaratonista ja myös lopulta täydestä maratonista. Puolikkaan ennätyksenä on kevään 2014 Terwamaratonilta 1.46 ja risat sekä 2015 maratonilta 3.53 ja risat. Varsinkin nyt maratonille treenatessa alkoivat jalat oikuttelemaan enemmän ja vähemmän, eikä suunnistuksessa ole tullut kehityttyä siten miten ehkä olisi halunnut. Takaraivossa olikin jo pitempään kytenyt ajatus triathlonista, mutta ajatuksen tasolle se oli pitkään jäänyt, sillä uimataito oli lähinnä sillä tasolla, että pinnalla pysyi ja mummurintauinnilla eteenpäin pääsi. Kuitenkin helmikuussa 2015 mieheni kanssa kohti Oulua ajellessa hän sai kutsun tuttavan järkkäämään leikkimieliseen triathloniin toukokuulle, jolloin itse sanoin, että ma haluan osallistua triathloniin, en vaan osaa uida. Vartin päästä mulle ilmotettiin, että maaliskuun alussa alkaa Haukiputaalla tekniikkakurssi, joten sinne vaan. Ja niin se oli sitten menoa.
Tekniikkakurssilla opin laittamaan pään veden alle uidessa, ymmärsin mikä merkitys oikealla asennolla on ja huomasin, että uiminen onkin itse asiassa todella mukavaa, kun oppi tekniikan. Oliskohan se ollut joku maaliskuun loppupuoli, kun juoksulenkille lähtiessäni totesin, että pitäisköhän sitä hommata joku muu fillari, kun ei toi Bilteman cityhybridi oikein oo kiva, jos aikoo enemmänkin maantielenkkiä ajella. Lenkiltä tullessani olikin netistä jo valkattu mulle sopiva alottelumaantiefillari, Mekkn Pinerolo. Huhtikuussa meille muuttikin piskuinen maantiefillari ja alkoi lenkitkin saada uutta tahtia. Juoksutreenit kulkivat siinä sivussa, mielessä toki toukokuun maraton, mutta myös kaksi viikkoa ennen sitä suoritettava leikkimielinen triathlonskabailu kaveriporukan kesken. Tästä skabasta myöhemmin tarkempi sepustus, se oli nimittäin se, mikä sytytti liekin tähän mahtavaan lajiin.
Yhä uudestaan ja uudestaan pulahdin altaaseen ja kesällä myös järveen. Uiminen sujui joka kerralla paremmin, pyörä kulki mukavasti, mutta juoksu takkuili. Sain maratonilta riesakseni koko kesän vaivanneen polvivaivan. Oikeastaan nyt kolme viikkoa oon päässyt juoksemaan kivuitta. Tämä on omalta osaltaan veroittanut myös suunnistuksiin osallistumista tänä kesänä, sillä kipujen kanssa ei oo auttanut paljoa juosta metsissä. Kuitenkin elokuun alussa osallistuin ensimmäiseen perusmatkan triathloniin Virpiniemessä, tämän kesän ainoaan viralliseen starttiin. Tästäkin luvassa myöhemmin tarkempaa sepustusta, mutta mainittakoon, että taisin vahingossa voittaa naisten kilpasarjan siellä.
Lajiin kerralla hurahtaneena on ensi kesän tavoitteet mietitty, uusi fillari hommattu ja valmennus aloitettu. Ainakin Joroisten puolimatkalla minut näkee, jollei mitään erityistä tapahdu. Mielessä on myös perusmatkan SM-kisat, Jukolan ja Venlojen viesti (suunnistuspuolella) sekä toivottavasti monia muitakin mukavia tapahtumia. Tämän blogin välityksellä pääset seuraamaan matkaani kohti tuntematonta, välillä raskasta, mutta ennen kaikkea hauskaa matkaani kohti triathlonkesää 2016.
Vuonna 2007 innostuin isoveljeni kautta suunnistuksesta ja harrastus onkin pysynyt mukana jo usean vuoden ajan. Välillä on mennyt hyvin ja sijoituksiakin on tullut napsittua, mutta välillä on menty aivan metsään. Suunnistuksen myötä aloin juoksemaan, ensin ihan vaan hupimielessä, mutta vähitellen alkoi kutkuttamaan ajatus puolimaratonista ja myös lopulta täydestä maratonista. Puolikkaan ennätyksenä on kevään 2014 Terwamaratonilta 1.46 ja risat sekä 2015 maratonilta 3.53 ja risat. Varsinkin nyt maratonille treenatessa alkoivat jalat oikuttelemaan enemmän ja vähemmän, eikä suunnistuksessa ole tullut kehityttyä siten miten ehkä olisi halunnut. Takaraivossa olikin jo pitempään kytenyt ajatus triathlonista, mutta ajatuksen tasolle se oli pitkään jäänyt, sillä uimataito oli lähinnä sillä tasolla, että pinnalla pysyi ja mummurintauinnilla eteenpäin pääsi. Kuitenkin helmikuussa 2015 mieheni kanssa kohti Oulua ajellessa hän sai kutsun tuttavan järkkäämään leikkimieliseen triathloniin toukokuulle, jolloin itse sanoin, että ma haluan osallistua triathloniin, en vaan osaa uida. Vartin päästä mulle ilmotettiin, että maaliskuun alussa alkaa Haukiputaalla tekniikkakurssi, joten sinne vaan. Ja niin se oli sitten menoa.
Tekniikkakurssilla opin laittamaan pään veden alle uidessa, ymmärsin mikä merkitys oikealla asennolla on ja huomasin, että uiminen onkin itse asiassa todella mukavaa, kun oppi tekniikan. Oliskohan se ollut joku maaliskuun loppupuoli, kun juoksulenkille lähtiessäni totesin, että pitäisköhän sitä hommata joku muu fillari, kun ei toi Bilteman cityhybridi oikein oo kiva, jos aikoo enemmänkin maantielenkkiä ajella. Lenkiltä tullessani olikin netistä jo valkattu mulle sopiva alottelumaantiefillari, Mekkn Pinerolo. Huhtikuussa meille muuttikin piskuinen maantiefillari ja alkoi lenkitkin saada uutta tahtia. Juoksutreenit kulkivat siinä sivussa, mielessä toki toukokuun maraton, mutta myös kaksi viikkoa ennen sitä suoritettava leikkimielinen triathlonskabailu kaveriporukan kesken. Tästä skabasta myöhemmin tarkempi sepustus, se oli nimittäin se, mikä sytytti liekin tähän mahtavaan lajiin.
Yhä uudestaan ja uudestaan pulahdin altaaseen ja kesällä myös järveen. Uiminen sujui joka kerralla paremmin, pyörä kulki mukavasti, mutta juoksu takkuili. Sain maratonilta riesakseni koko kesän vaivanneen polvivaivan. Oikeastaan nyt kolme viikkoa oon päässyt juoksemaan kivuitta. Tämä on omalta osaltaan veroittanut myös suunnistuksiin osallistumista tänä kesänä, sillä kipujen kanssa ei oo auttanut paljoa juosta metsissä. Kuitenkin elokuun alussa osallistuin ensimmäiseen perusmatkan triathloniin Virpiniemessä, tämän kesän ainoaan viralliseen starttiin. Tästäkin luvassa myöhemmin tarkempaa sepustusta, mutta mainittakoon, että taisin vahingossa voittaa naisten kilpasarjan siellä.
Lajiin kerralla hurahtaneena on ensi kesän tavoitteet mietitty, uusi fillari hommattu ja valmennus aloitettu. Ainakin Joroisten puolimatkalla minut näkee, jollei mitään erityistä tapahdu. Mielessä on myös perusmatkan SM-kisat, Jukolan ja Venlojen viesti (suunnistuspuolella) sekä toivottavasti monia muitakin mukavia tapahtumia. Tämän blogin välityksellä pääset seuraamaan matkaani kohti tuntematonta, välillä raskasta, mutta ennen kaikkea hauskaa matkaani kohti triathlonkesää 2016.
 |
| Suomen ja Ruotsin rajalla Lapin kauneudessa. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)