Höyryajot 26.5.19

Eilen avasin omankin kisakauden Haapamäen Höyryajoissa 104km maantiekisassa. Kevät on ollut kelien puolesta vaihteleva, mutta maantielenkeillä on käyty tiuhaan. Viikko sitten saimme nauttia vielä mahtavista, aurinkoisista ja lämpimistä keleistä, joissa hiottiinkin ajoa kuntoon. Olemme ajaneet mieheni kanssa hivenen erilaisella taktiikalla kevään lenkit ja se onkin tuonut ajoon varmuutta ja ehkäpä myös sitä nopeutta.

Kerrataanpa hivenen tähän väliin myös tämän vuoden statistiikkaa treenien osalta. Olen hivenen ehkä poikkeuksellinen trinisti, sillä sisäpyöräily ei todellakaan innosta oikeastaan ollenkaan. Siksipä ohjelmassani ei ole kuin tehopyöräilyt sisällä, kaiken muun toteutan ulkona ajaen. Wattipolkimet toivat onneksi tiettyä mielekkyyttä myös sisätreenaamiseen ja antoivat vähän eri perspektiiviä treenaamiseen. 1.1.-27.5. välillä sisäajoa on ollut tuntimäärällisesti noin 1/10 osan verran ulkona ajoon verrattuna. Ajan työmatkani lähes aina pyörällä ja tämä lasketaan treenikertymiin, sillä päivittäin matkaa tulee kuitenkin n. 22 km. Keli ei ole ollut kuin kerran syy jättää pyörä kotiin ja hypätä bussin kyytiin, tällöin oli 28 astetta pakkasta. Talven aikana ulkona on ajettu myös pitempiä matkoja, esimerkiksi helmikuun lopulla loskasatanen. Voisinkin väittää, että myös useampaan otteeseen Velominatin sääntö numero 5, harden the fuck up, on tullut tutuksi.

Nyt siihen kisaan. Sunnuntai valkeni jopa mukavan näköisessä kelissä ja Jyväskylässä paistoi aurinkokin. Haapamäellä keli oli harmaampi, mutta tuulta ei ollut oikeastaan ollenkaan. Tällä kertaa kisaaminen oli erilaista, sillä puolisoni kisasi myös. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja saimme rauhassa laitella kamppeita valmiiksi, jutella tuttujen kanssa ja juoda kahvit. Pientä päänvaivaa meinasi aiheuttaa vaatteiden valinta, sillä tiedossa saattaisi olla myös pientä sadetta. Lopulta startti lähestyi ja keräännyimme lähtöalueelle. Oli kyllä komean näköinen porukka koossa. Ensimmäiset pari kilsaa ajeltiin johtoauton perässä ennen kuin päästiin ajamaan vapaasti. Tässä vaiheessa haeskeltiin hyviä asemia, jossa olisi hyvä ajella kisan ajan. Alusta alkaen muodostui ykköspääjoukko ja kakkospääjoukko (takana tulevasta massasta ei hajuakaan), me asetuimme tuohon kakkospääjoukkoon. Porukka oli hyvänkokoinen, eikä mun tarvinut olla vetohommissa, sillä yksi tiimiporukka veti hommaa todella pitkälle hyvällä tatsilla. Parikymppiä saatiin ajella kuivassa kelissä, mutta sitten alkoi satamaan. Seuraavat 80km ajettiinkin sateessa, veden roiskuessa edellä ajavan renkaasta suuhun. Sinänsä kelissä ei ollut vikaa, mutta kyllähän se kangisti loppua kohden, kun tuo lämpötila ei kauhean korkealla ollut. Porukassa on kyllä helppo ajaa kovempaa ja mukavan vauhdikkaita pätkiä edettiinkin. Energiaa upposi hyvin, ei tullut vatsaprobleemia eikä energiavajetta. Jossain 70 km kohdilla edessä alkoi siintää isomman porukan selkiä ja meillä alkoikin kyselyä, että onko tuo se ykköspääjoukko, saavutettiinko me se. No siksihän se sitten paljastui, siitä oli muutamia ihmisiä karussa, mutta jonkumoinen porukka oli tipahtanut. Siitä eteenpäin ajo olikin vähän häröpalloilua ja hyvä vetoporukka hajosi eikä tuosta ykkösporukasta oikein ajettu kunnolla. Tässä vaiheessa itsekin kävin ajamassa keulassa välillä. Jalat tuntuivat kyllä periaatteessa hyviltä, mutta hemmetin kangistuneilta ja jäisiltä. Jalkateristä ei esimerkiksi ollut tuntoa aikoihin. Lopussa halusin kokeilla lähtisikö joku vähän irtiottoon, mutta eihän sieltä ketään tullut, koska kyttäilivät toisiaan loppumäkeä varten ja ilmeisimmin omat tiimikaverit olivat jossain siellä keskellä. No, ajelinpa yksikseni menemään, sillä tiesin, ettei mulla ole hävittävää, koska olin ainut nainen tossa porukassa. Loppumäessä miehiä alkoi tulemaan ohi, mutta olin kuitenkin kaikkinensa 23. (yht. 82 kilpailijaa) ja siis naisista ykkönen!

Kisan jälkeen oli kylmä. Onneksi naisilla oli lämmin sauna ja lämmintä vettä suihkussa, joten sai sulateltua itteään. Olo oli kyllä muuten oikein hyvä ja ruoka maistui suhteellisen hyvin. Palkintojenjakoa odotellessa hivenen ehdittiin jo jännitellä, että enkö muka voittanutkaan, koska tuloksissa oli joku muu nainen ennen minua. Kukaan ei vaan ollut tämmöistä naista kisan aikana siinä meidän porukassa nähnyt, joten maalikuvien tarkastelun jälkeen todettiin, että oli tullut numerovirhe järjestäjillä. Palkintopöytä oli kyllä mainio ja ennen kaikkea tasa-arvoinen, sillä sekä miesten kolme parasta, että naisten kolme parasta sai valita itselleen palkinnon akkuporakoneen, moottorisahan ja autokylmälaukun väliltä. Useaan otteeseen kevään aikana olin kauppojen hyllyillä hypistellyt akkuporakonetta, mutta en ollut vielä ostanut, joten valitsinkin sitten sen porakoneen itselleni.

Loppuun on vielä kiitettävä erityisen paljon mainiota fysioterapeutti Tomi Rasinmäkeä sekä hieroja Heidi Vilhuniemeä. Tomin kanssa aloitimme yhteistyön vuosi sitten, jolloin todettiin, että kiero koko nainen! Säännöllinen fysioterapia ja harjoitteet ovat tehneet ihmeitä aikaan ja lantio on suorassa eikä jalka enää vaivaa. Myös luottohierojani Heidin löysin noihin aikoihin. Säännöllinen hieronta on ollut yhtenä tekijänä siinä, että paikkani ovat pysyneet kuosissa ja olen palautunut entistä paremmin treeneistä. Kiitoksia molemmille!

Kuortaneen leiriviikonloppu

Viime perjantaina autoon pakattiin kolme tripyörää, kolme matkalaukkua ja kolme iloista naista lumisateessa. Matka Kuortaneen kevätleirille sujui vuoroin auringon paistaessa ja vuoroin lumen, rännän tai veden sataessa. Matkalta ei naurua taikka triathlonaiheisia keskusteluita uupunut. Ehdittiin sopivasti treenin aloitukseen perille ja kyllähän se oli mukava taas moikkailla tuttuja ja myös niitä tuntemattomampia.

Kun kaikki olivat saaneet pyörät trainereille, niin aloitettiin yhdistelmätreeni. Treeni sisälsi lyhyempiä vetoja pyörällä ja loppuun lyhyitä, avaavia juoksuvetoja. Yhdessä treenatessa saan itsestäni aina enemmän irti kuin yksikseni, se tuli taas huomattua jokaisessa treenissä. Treenin jälkeen siirryimme suihkun kautta syömään, kova nälkähän sitä jo olikin! Ilta meidän kämpillä menikin höpötellessä kaikenmoisista asioista ja nauraessa niin, että vatsalihaksissa tuntui. Uni ei meinannut heti tulla silmään, mutta lopulta sitä nukahti ja näki treeniunia.

Aamulla altaalla piti olla 7.00 ja tiedossa oli kovaa uintisettiä. Tosin tiedossa oli myös, että setti on samanmoista kuin meillä Jyväskylässä on joka tiistai/keskiviikkoaamu herkuteltu, joten yllätyksiä ei ilmennyt. Täytyy myöntää, että taas ylitimme itsemme, sillä ei sitä samanmoista menoa ole kotialtaassa saatu, kun ei ole piiskuria altaanreunalla. Aamupala maistuikin taivaalliselta tuohon päälle. Päivän aikana palaveerasin valmentaja Panun kanssa, jumppsaimme Lotan johdolla, söimme vähän lisää, kävimme kaupassa ja lepäsimme ennen iltapäivän yhdistelmäsettiä. Lotan jumppatuokiossa oli mukava huomata, että säännöllinen hieronta Heidin luona ja fysioterapeutti Tomin käsittelyt sekä jumppaohjeet ovat tuottaneet tulosta. Ei ole enää niin kankea ja kiero tämä likka.

Iltapäivällä starttailtiin taasen yhdistelmään. Luvassa olikin reipasta rallattelua niin pyörällä kuin juostenkin. Treeni oli mukavan tehokas, se osui ja upposi kyllä juuri siihen mihin pitikin. Yhdessä tekeminen on vaan niin mukavaa. Treenin jälkeen pyörähdettiin suihkun kautta taas valmiiseen pöytään. Tää on sitä luxusta, mistä pidän kun on leirillä; joku muu miettii treenit ja hoitaa tarpeeksi ruokaa pöytään. Näillä leireillä ketään ei kiinnosta ootko lääkäri vai opettaja vai siivooja, näillä leireillä kaikki on triathlonisteja ja puheenaiheet pyörivät luontevasti lajin ympärillä. On niin mahtavaa saada uusia kavereita! Ilta meni taasen omien kämppäkavereiden seurassa höpötellen ja karkkia mutustellen.

Illalla uni ei meinannut tulla silmään, mutta aamulla olisi nukuttanut. En herännyt nimittäin edes kelloon (toki käytän korvatulppia), vaan Marja joutui tulla herättämään. Yksin nukkuessa olisin kyllä nukkunut onneni eli aamu-uinnin ohi. Uinti oli edellistä päivää kevyempi, mutta sisälsi 25m vetoja sekä toki leirikisan, jonka meidän rata vei! Aamupalan kautta lähdimme siivoamaan kämppää ja pakkailemaan, sillä enää oli edessä kuntopiiri sekä lounas. Kotimatkalle lähdimme väsyneinä, mutta hyvin nauraneina.

Omalta osaltani voin sanoa, että leiri oli mainio. Hyviä treenejä, mahtavaa seuraa, itsensä ylittämisiä ja ennen kaikkea triathlonia. Ja pikkuisen toki karkkia. Taisimme jäädä mieliin niinä karkkia syövinä jyväskyläläisinä. :D Tästä on hyvä jatkaa kohti kesää!