maanantai 27. toukokuuta 2019

Höyryajot 26.5.19

Eilen avasin omankin kisakauden Haapamäen Höyryajoissa 104km maantiekisassa. Kevät on ollut kelien puolesta vaihteleva, mutta maantielenkeillä on käyty tiuhaan. Viikko sitten saimme nauttia vielä mahtavista, aurinkoisista ja lämpimistä keleistä, joissa hiottiinkin ajoa kuntoon. Olemme ajaneet mieheni kanssa hivenen erilaisella taktiikalla kevään lenkit ja se onkin tuonut ajoon varmuutta ja ehkäpä myös sitä nopeutta.


Kerrataanpa hivenen tähän väliin myös tämän vuoden statistiikkaa treenien osalta. Olen hivenen ehkä poikkeuksellinen trinisti, sillä sisäpyöräily ei todellakaan innosta oikeastaan ollenkaan. Siksipä ohjelmassani ei ole kuin tehopyöräilyt sisällä, kaiken muun toteutan ulkona ajaen. Wattipolkimet toivat onneksi tiettyä mielekkyyttä myös sisätreenaamiseen ja antoivat vähän eri perspektiiviä treenaamiseen. 1.1.-27.5. välillä sisäajoa on ollut tuntimäärällisesti noin 1/10 osan verran ulkona ajoon verrattuna. Ajan työmatkani lähes aina pyörällä ja tämä lasketaan treenikertymiin, sillä päivittäin matkaa tulee kuitenkin n. 22 km. Keli ei ole ollut kuin kerran syy jättää pyörä kotiin ja hypätä bussin kyytiin, tällöin oli 28 astetta pakkasta. Talven aikana ulkona on ajettu myös pitempiä matkoja, esimerkiksi helmikuun lopulla loskasatanen. Voisinkin väittää, että myös useampaan otteeseen Velominatin sääntö numero 5, harden the fuck up, on tullut tutuksi.

Nyt siihen kisaan. Sunnuntai valkeni jopa mukavan näköisessä kelissä ja Jyväskylässä paistoi aurinkokin. Haapamäellä keli oli harmaampi, mutta tuulta ei ollut oikeastaan ollenkaan. Tällä kertaa kisaaminen oli erilaista, sillä puolisoni kisasi myös. Olimme hyvissä ajoin paikalla ja saimme rauhassa laitella kamppeita valmiiksi, jutella tuttujen kanssa ja juoda kahvit. Pientä päänvaivaa meinasi aiheuttaa vaatteiden valinta, sillä tiedossa saattaisi olla myös pientä sadetta. Lopulta startti lähestyi ja keräännyimme lähtöalueelle. Oli kyllä komean näköinen porukka koossa. Ensimmäiset pari kilsaa ajeltiin johtoauton perässä ennen kuin päästiin ajamaan vapaasti. Tässä vaiheessa haeskeltiin hyviä asemia, jossa olisi hyvä ajella kisan ajan. Alusta alkaen muodostui ykköspääjoukko ja kakkospääjoukko (takana tulevasta massasta ei hajuakaan), me asetuimme tuohon kakkospääjoukkoon. Porukka oli hyvänkokoinen, eikä mun tarvinut olla vetohommissa, sillä yksi tiimiporukka veti hommaa todella pitkälle hyvällä tatsilla. Parikymppiä saatiin ajella kuivassa kelissä, mutta sitten alkoi satamaan. Seuraavat 80km ajettiinkin sateessa, veden roiskuessa edellä ajavan renkaasta suuhun. Sinänsä kelissä ei ollut vikaa, mutta kyllähän se kangisti loppua kohden, kun tuo lämpötila ei kauhean korkealla ollut. Porukassa on kyllä helppo ajaa kovempaa ja mukavan vauhdikkaita pätkiä edettiinkin. Energiaa upposi hyvin, ei tullut vatsaprobleemia eikä energiavajetta. Jossain 70 km kohdilla edessä alkoi siintää isomman porukan selkiä ja meillä alkoikin kyselyä, että onko tuo se ykköspääjoukko, saavutettiinko me se. No siksihän se sitten paljastui, siitä oli muutamia ihmisiä karussa, mutta jonkumoinen porukka oli tipahtanut. Siitä eteenpäin ajo olikin vähän häröpalloilua ja hyvä vetoporukka hajosi eikä tuosta ykkösporukasta oikein ajettu kunnolla. Tässä vaiheessa itsekin kävin ajamassa keulassa välillä. Jalat tuntuivat kyllä periaatteessa hyviltä, mutta hemmetin kangistuneilta ja jäisiltä. Jalkateristä ei esimerkiksi ollut tuntoa aikoihin. Lopussa halusin kokeilla lähtisikö joku vähän irtiottoon, mutta eihän sieltä ketään tullut, koska kyttäilivät toisiaan loppumäkeä varten ja ilmeisimmin omat tiimikaverit olivat jossain siellä keskellä. No, ajelinpa yksikseni menemään, sillä tiesin, ettei mulla ole hävittävää, koska olin ainut nainen tossa porukassa. Loppumäessä miehiä alkoi tulemaan ohi, mutta olin kuitenkin kaikkinensa 23. (yht. 82 kilpailijaa) ja siis naisista ykkönen!

Kisan jälkeen oli kylmä. Onneksi naisilla oli lämmin sauna ja lämmintä vettä suihkussa, joten sai sulateltua itteään. Olo oli kyllä muuten oikein hyvä ja ruoka maistui suhteellisen hyvin. Palkintojenjakoa odotellessa hivenen ehdittiin jo jännitellä, että enkö muka voittanutkaan, koska tuloksissa oli joku muu nainen ennen minua. Kukaan ei vaan ollut tämmöistä naista kisan aikana siinä meidän porukassa nähnyt, joten maalikuvien tarkastelun jälkeen todettiin, että oli tullut numerovirhe järjestäjillä. Palkintopöytä oli kyllä mainio ja ennen kaikkea tasa-arvoinen, sillä sekä miesten kolme parasta, että naisten kolme parasta sai valita itselleen palkinnon akkuporakoneen, moottorisahan ja autokylmälaukun väliltä. Useaan otteeseen kevään aikana olin kauppojen hyllyillä hypistellyt akkuporakonetta, mutta en ollut vielä ostanut, joten valitsinkin sitten sen porakoneen itselleni.


Loppuun on vielä kiitettävä erityisen paljon mainiota fysioterapeutti Tomi Rasinmäkeä sekä hieroja Heidi Vilhuniemeä. Tomin kanssa aloitimme yhteistyön vuosi sitten, jolloin todettiin, että kiero koko nainen! Säännöllinen fysioterapia ja harjoitteet ovat tehneet ihmeitä aikaan ja lantio on suorassa eikä jalka enää vaivaa. Myös luottohierojani Heidin löysin noihin aikoihin. Säännöllinen hieronta on ollut yhtenä tekijänä siinä, että paikkani ovat pysyneet kuosissa ja olen palautunut entistä paremmin treeneistä. Kiitoksia molemmille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti