Voimaa coretreeneistä

Triathlonistin harjoittelu koostuu aika paljon uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Salillakin tulee toki käytyä säännöllisesti rautaa pumppaamassa. Talviaikana omaan repertuaaliin tulee pk-treeninä myös hiihto. Yksi asia on kuitenkin selkeästi jäänyt vähemmälle huomiolle; coretreenit ja liikkuvuus. Niistä mun on helppo luistaa, sillä niistä uupuu vauhdikkuus, joten ne ovat tylsiä.

Olkkarin sisustukseen on lisätty yksi kappale Cännäreitä.

Urheilijalle on kuitenkin tärkeää, että paketti pysyy kasassa. Alkukesästä mulle alkoi ilmaantua ihmeellistä kipuilua oikeaan jalkaan pyöräilyn aikana. En oikein osannut yhdistää sitä mihinkään tiettyyn hetkeen, intensiteettiin tai maastonmuotoon. Tokihan kevään aikana oli tullut suurempia muutoksia, sillä muutimme pannukakku-Oulusta ylämäkialamäki-Jyväskylään, joten lenkkien intensiteetti muuttui väkisinkin. Olin myös ostanut uudet pyöräkengät, joten ehkäpä klossi olikin hivenen eri asennossa. Käännyin kuitenkin urheilulääkärin puoleen ja sain fyssarilähetteen. Fyssarin kanssa pähkäilimme eri vaihtoehtoja, mitkä voisivat aiheuttaa kivun. Parin kerran jälkeen mulle tehtiin keskivartalon lihaksistoa testaavia juttuja. Ja kappas, corelihaksissa oli puolieroa. Toinen puoli falskasi, en saanut pidettyä kroppaa kasassa. Olin jotenkin kuvitellut, että siellä ei olisi mitään ongelmaa, mutta luulo ei ole tiedon väärtti.

Coretreenien hauskuutta. 

Eipä ole siis auttanut kuin nöyrtyä ja alkaa keskittymään keskikropan treenaamiseen. Sain fyssarilta hyviä treenivinkkejä, etsin netistä lisää ja keksin osan itse. Tajusin kyllä nopeasti itsekin, että töitä on tehtävä, sillä kivassa coresarjassa (kiitokset Lotalle inspiraatiosta!) takamus halusi sivupidossa keikata väkisin lattialle. Sitkeästi olen tehnyt treenejä, ja onhan se kannattanut, sillä nyt tuokin coresarja sujuu. Nykyään koitan tehdä coretreenejä useamman kerran viikossa, eivätkä ne enää ole mielestäni niin tylsiä. Tuli oikeastaan ymmärrettyä tuon pienen vaivan vuoksi, miten iso merkitys niillä treeneillä onkaan. Jo lyhyessä ajassa olen huomannut itsessäni positiivia muutoksia. Enää nämä coretreenit eivät tunnu tylsiltä, vaan olen oppinut ymmärtämään niiden merkityksen. Enhän skippaa vetotreenejäkään, joten miksi skippaisin nämä?

Kausi 2017

Kausi 2017. Raamit tulevalle kaudelle on asetettu, nyt pitäisi vielä tehdä niitä viilauksia. Paperille on kirjoitettu hullun kuuloisia aikatavotteita. Samalle paperille on kirjoitettu ne osa-alueet, joita tulisi vahvistaa. Paperilla lukee myös ne omat vahvuudet, joita pyritään korostamaan yhä enemmän. Edessä on monia monituisia treenitunteja, salilla hikoilua, trainerilla polkemista, kaakeleiden laskemista. Joskus motivaatio saattaa olla hukassa, koska sataa lunta/räntää/vettä/puukkoja, on jäätävän kylmä, tuulee, on pimeää, on näitä kaikkia yhdessä. Onneksi triathlonissa on lajivaihtoehtoja, joten oikeasti nuo kaikki ovat vain tekosyitä.

Mutta mistä minun kauteni 2017 koostuu. Viikkoa ennen Juhannusta on tulevanakin kesänä suunnistuksen kohokohta, Jukolan viesti. Itse juoksen ainakin Venlojen viestissä, mahdollisesti myös Jukolassa. 1.7. starttaan Vierumäen perusmatkalla. Tältä kesältä jäi hyvät muistot (se ainut aurinkoinen kisa), mutta myöskin parannettavaa. Ei siis ole salaisuus, että ensi kesänä on kovemmat aikatavoitteet. 15.7. koittaa kohokohta Joroisten puolimatkan SM-kisoissa ja kuten edelliseenkin, tavoitteena on parantaa reippaasti omaa aikaa. Uutena kisana joukkoon nousi Turun puolimatka 12.8., josta kuulin paljon hyvää ja johon olisi jo hivenen tänäkin kesänä houkutellut osallistua. Kalenterissa on merkattuna 25.8. perusmatkan SM-kisat, johon tekisi myöskin mieli osallistua. Mietinnässä on, osallistuakko alkukesästä jollekin sprinttimatkalle vai ei.

Useampikin ihminen on kysellyt, että no jokos sinä osallistut täysmatkalle. Yhtä monelle olen todennut, että en vielä ainakaan. Eksyin kuitenkin tutkailemaan noita Ironman-kisoja ja miettimään sitä omaa täyden matkan kisaa. Niinpä pitkän tähtäimen ajatuksiin tuo maaginen Ironman on kirjoitettu. Ei ensi kesälle, mutta syksylle 2018, paikkakin taidettiin seuratoveriden kanssa valita. Ennen täyden matkan kisaa haluan parantaa puolikkaan aikaani ja haluan olla valmiimpi urheilija. Monelle täydellä matkalla tavoitteena on sen läpäiseminen. Usea kilpailee triathlonissa vain itseään vastaan, toisin kuin minä kilpailuhenkeni kanssa. Itselle pelkkä läpäiseminen ei riitä, haluan läpäistä sen hyvällä ajalla ja ennen kaikkea sellaisella fiiliksellä, että haluan tehdä sen vielä uudelleen. Siksi koen, että vielä ei ole sen aika. Nyt on vielä aika kasvaa urheilijana.

Pikku hiljaa alkaa treenirytmi löytymään. Työpaikkaetuna löytyy oma kuntosali, joten on vain tekosyitä, miksi skippaa salitreenin. Hyvä tekosyy olisi toki nämä kipeytyneet lihakset, mutta ehkä koitan vain kestää sen. Työpaikalta löytyy muutenkin kasa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet mun tekemisistä ja huolehtivat omalta osaltaan mun hyvinvoinnista. Iso kiitos työkavereille. Muutamia klikkikohtia omassa tekemisessä on ratkennut ja nyt tiedän mihin asioihin kiinnittää huomiota. Taustalla vaikuttavat edelleen myös Tribasen mahtavat valmentajat ja meijän upea tiimi. Yksin ei siis tarvitse uuteenkaan kauteen lähteä. Ja tokihan taustalla vaikuttaa oma perhe, joiden tuki on se tärkein.

Hölläilyä ja kisarapsoja

Hupsista keikkaa, onpa vähän aikaa edellisestä kirjoituksesta. On tullut vedettyä ns. lepiä tiukkapipoisesta treenaamisesta ihan kunnolla, vaikka tähän väliin on mahtunutkin yksi puolimaraton, yksi pitempi polkujuoksukisa sekä lyhyempiä polkujuoksuja. Kisojen keskellä oonkin sitten tehnyt just mitä huvittaa meiningillä ja siihen on ollut syynsä.

Pari viikkoa ennen ennätystä tavoittelevaa puolimaratoniani oli ohjelmassa kympin juoksu puolikkaan vauhdilla. Meno oli väsynyttä, en saanut puristettua itsestäni mitään ja vauhti pysyi selkeästi tavoitetta hitaampama. Sykemittari uupui siltä lenkiltä, joten en osaa sanoa sykkeiden käyttäytymisestä. Entinen minäni olisi varmaan vetänyt kahta kovempia treenejä ja tehnyt ne mitä ohjelmassa lukikin. Mutta olen kasvanut urheilijana ja päädyin siihen, että nyt höllätään. Heitin mielestäni jo ennätystavoitteet, sillä en uskonut siihen pääseväni. Sen sijaan keskityin nauttimaan poluilla polkemisesta ja juoksemisesta, tein keveitä ja kivoja lenkkejä, tarkoituksena nollata itseäni. Kisaa edeltävä viikonloppu meni laivalla ja ei todellakaan kuivin suin. Mitä lähemmäs Finlandia maraton tuli, sitä paremmalta tuntui. Viimeistelytreeninä vetäsin keskiviikkona polkujuoksucupin osakisan.

Perjantai-lauantaiyönä nukuin 10 tuntia ja koska kisa oli vasta iltapäivällä, ehdin nukkua vielä päikkäritkin. Lauantaina olo tuntui hyvältä, ja uskalsin jo vähän taas miettiä sitä tavoitettani eli alle 1.40 aikaa. Tiesin mitä vauhtia pitäisi edetä, jotta tavoite täyttyisi. Kun lähtölaukaus kajahti, säntäsin innolla matkaan hyvät musat korvilla. Lähdin nauttimaan tästä raastosta, päätin, että katson millä vauhdilla juoksu lähtee mukavasti rullaamaan. Meno tuntui hyvältä, joten yllätyin kun näin kilsa-aikani, jotka pyörivät 4.30-4.40 välillä, sillä vain kahta viikkoa aiemmin vähän alle 5min kilsat teki tiukkaa. Nautin juoksemisesta, nautin siitä kun sain haastaa itseni. Eka kympin lenkki meni mukavasti, juoksin hymyillen kannustusjoukkoni ohi. Toisella lenkillä tapahtui jo pieniä notkahduksia, mutta pääasiallisesti kulki kivasti. Nautin juoksemisesta ja olin niin onnellinen, kun tajusin, että voin vaikka hiljentää ja pääsen tavoitteeseeni. Maalissa hymy oli herkässä, loppuaikani oli 1.37.49, alitinhan siis selkeästi tavoitteeni. Olin naisissa yleisessä sarjassa 10., joten voin todeta, että myös toinen salainen haaveeni täyttyi. Oli siis viisas päätös kevennellä ja tehdä vähän oman mielensä mukaan treenejä. Viimeisen vuoden aikana on rakennettu vahvaa pohjaa ja sitä rakentamista jatketaan taas.

Seuraava viikko menikin kevyillä juoksulenkeillä mieheni pikkusiskon kanssa. Tarkoituksena oli vedellä edelleen keveästi, keräten sitä motivaatiota, halua, intoa ja intohimoa treenaamista kohtaan. Hivenen yllättäen tarjoitui mahdollisuus osallistua Salamajärvellä järjestettyyn polkujuoksukisaan. Olin jo aiemmin hylännyt koko kisan, mutta extempore päätin kuitenkin osallistua siihen keskimmäiselle 18 kilometrin matkalle. Vaikka kilpailuhenkeni on vahva, yritin lähteä tekemään omaa hyvää, kovaa polkujuoksua. Nautin matkasta, vaikka loppumatkan kivikoissa pelkäsinkin jalkojeni puolesta. Maalissa olin iloinen, olin tullut toiseksi.

Taas on tämä viikko vedelty keveämmin, muutama lyhyt ja hyvin kevyt pk-lenkki on tullut juosten tehtyä. Motivaatio ja halu treenaamiseen on löytynyt, on ollut tajuttoman vaikeaa pysyä kevyellä linjalla. Ensi kesän kisakalenteri on lyöty kolmen kisan osalta lukkoon; Vierumäellä starttaan perusmatkalle, Joroisilla ja Turussa puolimatkalle. Loppu onkin sitten vielä avoimena, mutta kyllähän tässä kerkeää kisakalenteria rukkaamaan vielä monta kertaa. Ajatus täydestä matkasta on muhimassa takaraivossa (ihan vahingossa eksyin Iromanin sivuille..), mutta tiedän, mitä haluan ensi kesältä, eikä niihin ajatuksiin tuo täyden matkan kisa mahdu. Näin kuun vaihtuessa on myös hyvä palata takaisin normaaleihin treenirutiineihin, eli lauantaina uitiin seuran uintitreeneissä ja sunnuntaina vähän juostiin ja pyöräiltiin. Tästä lähdetään rakentamaan kautta 2017 ja entistä kovempaa kisaajaa.