Syksystä kevääseen

Kun nyt makaan tässä kotona sängyllä muistelemassa syyskuuta ja sairaalassa oloa, tuntuu se kaikki niin kaukaiselta. Lokakuussa treeneihin palatessa tuntui niin kaukaiselta ajatella sitä päivää, kun saisin tehdä uusia ennätyksiäni, sillä olinhan oikeasti pitkän pätkän tekemättä oikeastaan mitään. Sairastellessa ehdin miettiä monenmoisia asioita ja etenkin kulunutta kautta. Kausi oli ollut mainio, tulokset kisoissa olivat hyviä ja olin tyytyväinen niihin. Mutta kaudesta oli puuttunut juoksemisen ilo. Sen löysin toki siinä viimeisessä mahdollisessa hetkessä ja Tallinnassa juoksin onnellisena.

Sairastaminen tuli oikeasti kuin kreivin aikaan ja jouduin oikeasti lepäämään lisää ja aloittamaan puhtaammalta pöydältä. Jälkikätöisesti ajatellen takki olikin vielä liian tyhjä, eikä mulla olisi ollutkaan annettavaa vielä elokuun lopussa tälle lajille. Syyskuussa sairaalassa maatessa ehti pohtia tulevaa kautta ja ehti kasvattaa motivaatiota. Vähän ehkä kauhulla odotin sitä hetkeä, kun pääsisin palaamaan treeneihin. Kuitenkin treeneihin paluu onnistui mainiosti; muutaman viikon tein sitä mitä teki mieli ja mistä tuli hyvä olo, en miettinyt hetkeäkään, että tekisin ohjelman mukaisesti. Lähdin lopulta tekemään treenejä systemaattisesti, mutta rennolla otteella.

Kyllähän lokakuussa laji kuin laji tuntui pahalta. Tuntui, ettei pääse yhtään mihinkään, vauhdit olivat tippuneet totaalisesti ja meno oli haastavaa. Tein sitten niillä hitaammilla vauhdeilla treenejä ja purin hampaitani yhteen, kun tuntui, että mummotkin menevät ohi. Motivaationi oli kuitenkin mainio ja tiesin mihin tähtään ensi kesänä, joten treeneihin lähtö ja treenien teko olivat (pääasiassa) mukavaa. Tein marras-joulukuussa tietyn uintitreenin, ftp-testin ja kympin testijuoksun, jotta voisin vertailla niiden tuloksia kevään mittaan. Mikä sen paremmin kertoisi kehityksestä kuin testaaminen ja itsensä haastaminen.

Sairastamisen ja tämän hetken väliin mahtuu kaksi kunnon flunssaa eli myös muutaman viikon taukoa treenaamisesta. Väliin mahtui myös runsaasti ulkona ajettuja pyöräkilsoja, jonkun verran sisällä tehtyjä kovia, wattipohjaisia vetoja, juoksua ulkona ja hallissa sekä uintikilsoja yksin ja yhdessä. Tänä talvena sen sijaan hiihtokilsoja ei ole kertynyt juuri nimeksikään. Treenikaverit olivat nyt Espanjan auringon alla, mutta itse päädyin pitämään ihan vain kotona kovempaa testi- ja "leiri"viikkoa töiden ohella. Treenitunteja kertyi karkeasti 16.5, työtunteja 38 ja unta keskimäärin vähän yli kahdeksan tuntia. Viikko sisälsi hyviä kovia uinteja, ftp-testin sekä kympin testijuoksun. Näiden lisäksi tietenkin peekootreeniä mm. 75km pyörälenkin Bilteman hybridipyörällä maantienlaitaa auringon paistaessa ja tuulen tuivertaessa. Testien tulokset olivat oikein positiiviset, kaikilla osa-alueilla on tullut parannusta huimasti lähtötilanteeseen nähden. On ollut ilo jakaa treenikavereiden kanssa näitä hyviä treenejä, kiitos kaikille asianosaisille!

Taito, välineet ja tahto

Lainasin tuossa isältäni kirjan Petter Northugista. Ahmin sitä sopivina kerta-annoksina menemään ja poimin sieltä monia mielenkiintoisia juttuja. Vaikka itse olenkin vain oman elämäni huippu-urheilija, niin löysin yhtymäkohtia omaan tekemiseeni ja tuntemuksiini. Huomasin myöskin eläytyväni täysillä kilpailukohtauksiin ja kyllähän se mieli jo halajaisi kisakentille. Vielä on kuitenkin maltettava parisen kuukautta.

Aasinsillan kautta toiseen aiheeseen. Jyväskylän rakennusmessujen iltatilaisuudessa kuulin puheen, jossa rakentamista ja urheilua verrattiin keskenään. Molemmissa vaaditaan kolmea asiaa, joista yleensä kaksi löytyy useimmilta; välineet ja taito. Mutta se kolmas asia monesti uupuu ja se on se avainasia menestykseen. Tämä asia on tahto. Palataanpa kahteen itselleni merkittävään kisaan. 

Heinäkuu 2017 ja perjantai-ilta Valvatuksen rannalla. Takana oli useita treenitunteja, tien varteen vuodatettuja hikipisaroita ja ehkä joskus jopa kyyneliä. Olin edellisenä syksynä asettanut itselleni kaksi tavoitetta kesän 2017 puolimatkan sm-kisaan. Lähtölistaa katsellessani olin epäillyt, että toinen tavotteista jäisi varmasti saavuttamatta, eikä paria viikkoa aiemmin penkin alle mennyt Vierumäen kisa helpottanut epäilyksiäni. Kuitenkin siinä illalla järvelle tuijottaessani tiesin olevani valmis. Seuraavana päivänä suoritin uinnin älyttömän hyvin, poljin upeasti (maantiepyörällä!) 90km ja juoksin mainion puolimaratonin. Ajalla 4.55.31 ansaitsin ikäluokkani sm-pronssia. Molemmat edellisenä syksynä asettamani tavoitteet täyttyivät; alitin viiden tunnin rajan ja saavutin ikäluokassani sm-mitalin! Välineiden ja taidon lisäksi tuona päivänä pelissä oli aimo annos tahtoa.

Tahtoa vaadittiin myös tältä loskaiselta vk-treeniltä. 

Tahtoa oli myös kesäkuisena päivänä Vantaan sm-sprintissä 2018. En ollut nopein uinnissa, en pyöräilyssä enkä juoksussa, mutta olin nopein vaihtamaan lajeja. Se ja ennen kaikkea tahto voittaa, toi kaappiini kultaisen mitalin siltä päivältä. Tätä sain tänään juhlistaa yhdessä muiden menestyneiden urheilijoiden kanssa Jyväskylän kaupungintalolla. 

Vantaan sm-sprintillä on nimi listoilla.  Ilmottautumiset ovat sisällä myös Lahden Ironmanin puolimatkalla ja Joroisten puolimatkan sm-kisoissa. Ainakin kolme kisaa on siis tiedossa, katsotaan lähempänä täyttyykö kalenteri enemmän!