perjantai 29. maaliskuuta 2019

Syksystä kevääseen

Kun nyt makaan tässä kotona sängyllä muistelemassa syyskuuta ja sairaalassa oloa, tuntuu se kaikki niin kaukaiselta. Lokakuussa treeneihin palatessa tuntui niin kaukaiselta ajatella sitä päivää, kun saisin tehdä uusia ennätyksiäni, sillä olinhan oikeasti pitkän pätkän tekemättä oikeastaan mitään. Sairastellessa ehdin miettiä monenmoisia asioita ja etenkin kulunutta kautta. Kausi oli ollut mainio, tulokset kisoissa olivat hyviä ja olin tyytyväinen niihin. Mutta kaudesta oli puuttunut juoksemisen ilo. Sen löysin toki siinä viimeisessä mahdollisessa hetkessä ja Tallinnassa juoksin onnellisena.


Sairastaminen tuli oikeasti kuin kreivin aikaan ja jouduin oikeasti lepäämään lisää ja aloittamaan puhtaammalta pöydältä. Jälkikätöisesti ajatellen takki olikin vielä liian tyhjä, eikä mulla olisi ollutkaan annettavaa vielä elokuun lopussa tälle lajille. Syyskuussa sairaalassa maatessa ehti pohtia tulevaa kautta ja ehti kasvattaa motivaatiota. Vähän ehkä kauhulla odotin sitä hetkeä, kun pääsisin palaamaan treeneihin. Kuitenkin treeneihin paluu onnistui mainiosti; muutaman viikon tein sitä mitä teki mieli ja mistä tuli hyvä olo, en miettinyt hetkeäkään, että tekisin ohjelman mukaisesti. Lähdin lopulta tekemään treenejä systemaattisesti, mutta rennolla otteella.



Kyllähän lokakuussa laji kuin laji tuntui pahalta. Tuntui, ettei pääse yhtään mihinkään, vauhdit olivat tippuneet totaalisesti ja meno oli haastavaa. Tein sitten niillä hitaammilla vauhdeilla treenejä ja purin hampaitani yhteen, kun tuntui, että mummotkin menevät ohi. Motivaationi oli kuitenkin mainio ja tiesin mihin tähtään ensi kesänä, joten treeneihin lähtö ja treenien teko olivat (pääasiassa) mukavaa. Tein marras-joulukuussa tietyn uintitreenin, ftp-testin ja kympin testijuoksun, jotta voisin vertailla niiden tuloksia kevään mittaan. Mikä sen paremmin kertoisi kehityksestä kuin testaaminen ja itsensä haastaminen.


Sairastamisen ja tämän hetken väliin mahtuu kaksi kunnon flunssaa eli myös muutaman viikon taukoa treenaamisesta. Väliin mahtui myös runsaasti ulkona ajettuja pyöräkilsoja, jonkun verran sisällä tehtyjä kovia, wattipohjaisia vetoja, juoksua ulkona ja hallissa sekä uintikilsoja yksin ja yhdessä. Tänä talvena sen sijaan hiihtokilsoja ei ole kertynyt juuri nimeksikään. Treenikaverit olivat nyt Espanjan auringon alla, mutta itse päädyin pitämään ihan vain kotona kovempaa testi- ja "leiri"viikkoa töiden ohella. Treenitunteja kertyi karkeasti 16.5, työtunteja 38 ja unta keskimäärin vähän yli kahdeksan tuntia. Viikko sisälsi hyviä kovia uinteja, ftp-testin sekä kympin testijuoksun. Näiden lisäksi tietenkin peekootreeniä mm. 75km pyörälenkin Bilteman hybridipyörällä maantienlaitaa auringon paistaessa ja tuulen tuivertaessa. Testien tulokset olivat oikein positiiviset, kaikilla osa-alueilla on tullut parannusta huimasti lähtötilanteeseen nähden. On ollut ilo jakaa treenikavereiden kanssa näitä hyviä treenejä, kiitos kaikille asianosaisille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti