maanantai 30. heinäkuuta 2018

Kisaviikko

Kisaviikko. Täyden matkan kisa. 3.8km uintia, 180km pyöräilyä ja maraton. Hullun hommaa. Kait sitä vähän on pöljä.


Moni on kysynyt, jännittääkö kisa. Ei, ei mua jännitä kisa. Miksi jännittäisi? Sehän on sitä mitä oon tehnyt nyt jo muutaman vuoden ajan, uinut, pyöräillyt, juossut ja syönyt. Matkan mittaa en ole ajatellut pahemmin. Matka on pitkä, mutta se ei tapa, kunhan pitää vauhdin järkevänä.


Viime perjantaina saavuin kesäloman alkajaisiksi Keski-Pohjanmaalle mökkeilemään. Mökkielämä rentouttaa sopivasti; viime yönä nukuin jo 10.5 tuntia. Viimeisiä treenejä on tehty lämpimissä olosuhteissa, lauantaina uin lemppariminilammessa (märkkärillä tukalaa, joten uin osan aikaa ilman) ja eilen pyöräiltiin ja juostiin. Mentaalivalmentaja T. Simpanen piti huolen, että pääkoppakin joutui koville pyöräilyn aikana. Vielä astetta kovempana viivalla siis. Nyt voikin keskittyä olennaiseen eli syömiseen ja juomiseen. Edessä on enää muutamia herättelytreenejä ennen pääkoitosta. Ja tietenkin pakkaamista. Torstaina laivalla Tallinnaan ja lauantaina kisakoitos.


Kisan jälkeen odottaa ansaittu lepo ja mökkielämä pohjoisessa. Siellä sielu lepää. Sitä odotan tällä hetkellä todella paljon. Sitä raikasta ilmaa, hiljaisuutta, retkiä, luontoa, olemista, kalastamista, kaikkea. Sinne pääsen, kunhan selvitän seuraavan haasteeni.


torstai 26. heinäkuuta 2018

Joroisten puolimatka joukkueena

Joroisten viikonloppu oli ja meni. Tänä vuonna en ollut taistelemassa mitaleista ikäluokkani SM-kisassa, sillä Tallinnan kisaan oli aikaa enää pari viikkoa. Mutta Joroista ei jätetty väliin. Jo talvella ajatuksissani oli, että saisinpa kasaan joukkueen, jossa voisin itse pyöräillä. No juoksuun olikin heti selkeä ajatus; tietenkn veljeni. Mutta uimari tuotti pähkäilyjä ja pyörittelyiden jälkeen meidän seuran ja saman valmennustiimin Kaisa täydensi joukkuetta. Niinpä starttasimme Melkein sisarusparvi -nimisenä joukkueena matkaan!




Kymmenen päivän ennusteet toivat jännitystä elämään. Alkuun näytti hellettä ja tukalaa menoa siis. Märkäpukukieltoakin alettiin pelkäämään.Auringonpaisteesta käännyttiinkin ukkoskuurojen kautta vesisateeseen. Märkkärikielto tuli SM-sarjoihin, mutta kuntosarjassa sitä sai käyttää. Lopulta ukkostakaan ei esiintynyt, mutta vettä saatiin senkin edestä. Onneksi oli sentään muuten lämmintä.


Uinnissa Kaisa lähti liikkeelle rohkeasti ilman märkkäriä. Hyvän uinnin hän tekikin ja pääsin pyörällä matkaan hyvissä asemissa. Pyöräilyyn olin varannut mukaan samoja eväitä ja kamppeita kuin Tallinnassakin tulisi olemaan. Juoksin pyörän kanssa tuttua mäkeä ylös sukkasiltaan. Huomasin jo matkalla, että toinen kuminauha oli irronnut ja toinenkin lähti jossain pompussa. Noo, eipä annettu haitata, kyytiin vaan ja menoksi. Kiihdyttelin vauhtia ja laitoin kenkiä kiinni, mutta eihän ne meinanneet millään mennä kantapäästä kunnolla. Meinasi jo turhauttaa, mutta sain lopulta ne kunnolla jalkaan. Sitten vaan ajoasentoon ja polkemaan. Aika paljon sai alussa mennä vasenta kaistaa ohittaen kuntosarjalaisia, jotka olivat lähteneet samaan aikaan kuin joukkueetkin. Fiilis oli niin hyvä, oli hauskaa ajaa menemään ja nauttia matkasta tietäen, että puolimaratonia ei tarvitse mennä juoksemaan. Tikkujen väliin viritetty pyörämittari piti huolen, että vauhti ei päässyt hyytymään ja energiaa tankkasin säännöllisesti. Jotenkin ihan hujauksessa oltiinkin Rantasalmen pään käännytyksessä (viime vuoteen verrattuna reitti oli muuttunut yhdestä kiekasta kahteen kiekkaan) ja sai ajella jo takaisin päin. Pidin mielessä vaan, että pyöritys on hyvää, kadenssi pysyy sopivana ja en päästä itseäni löysäilemään. Ohittelin aika paljon, mutta niin myös minua ohiteltiin. Erään miehen kanssa itse asiassa koko matkan vaihdeltiin paikkoja, hän paineli ylämäissä ohi, mutta minä painoin alamäissä ohi. Välillä toinen pääsi kauemmaskin karkuun, kunnes taas toinen otti kiinni. 

Toiselle kiekalle saatiinkin sade seuraksi. En kyllä suoraan sanottuna muista kunnolla tuosta toisesta kiekasta. Satoi ja ajoin. Jossain välissä huomasin, että jalka painoi ja tajusin, että energiaa on otettava hitusen tiuhemmin nyt. Kastuin. Ei ärsyttänyt, oli edelleen kivaa, sillä sade oli lämmintä. Ajatuksissani laskeskelin, että saanko alitettua 2.30. En päässsyt koskaan oikein puusta pitkälle ja ajattelin, että vaan ajan menemään. Yritin muistaa, ettei jalkoja tarvi säästellä juoksua varten, vaan voin ajaa kovempaa huolettomammin. Toista kertaa Varkauden suuntaan mäkeä kavutessa tympäsi hetken. Onneksi sekin mäki tuntui noin sata kertaaa helpommalta kuin kaksi vuotta sitten ensimmäisellä kerralla. Kohta oltiinkin jo mäen päällä ja sieltä saikin mukavasti lasketella alaspäin ja kohti vaihtopaikkaa. 90 kilometriä tuntui menevän niin äkkiä. Mietin, että mitenhän parin viikon päästä, kun matka tuplataan ja saan alle suorittaa uinnin ja päälle juosta maratonin. No, pyörän päältä pois, juosten pyörä telineelle ja numerolappua jo matkalla irti, että sen voipi antaa eteenpäin velipojalle.

Olihan reissu! Märkää, mutta lämmintä. Ja tavoiteaikakin alittui, pyöräilyn aikani oli 2.28.59. Aika parani edellisvuoteen verrattuna noin seitsemän minuuttia, toki reitti oli hivenen eri. Lähdin sukkasiltaan kulkemaan kohti oma huoltoa, jossa mieheni olisi ja jossa itse sitten huoltaisin veljeni juoksuosuuden. Joku pikkulapsi äidilleen ihmettelikin, että miksi tuo kulkee sukkasiltaan. Veli juoksi mainion puolimaratonin, aikaa kului n.1.35. Loppusijoituksemme oli 15/38.


Nyt ajatukset on käännetty Tallinnaan. Ennusteita on tiirailtu, vaikka tokihan ne ehtii muuttua vielä edellisenä päivänäkin. Viimeisiä treenejä on tehty ohjelman mukaisesti ja olo on hyvä. Heinäkuun alussa mietin, että voi kun elokuu ei tulis nopeasti, en oo valmis täyteen matkaan. Nyt olo on valmis ja odotan innolla tulevaa matkaani. Matka tähän päivään alkoi 2.8.2015 Virpiniemi triathlonissa. Silloin sanoin: "Hulluja ne on ne, jotka täyden matkan suorittaa. Ikinä en kyllä itse osallistu täydelle matkalle.". Kuitenkin viime keväänä ja kesänä se ajatus lähti kytemään ja noin kolme vuotta ensimmäisestä kisastani pyörrän enikinä-päätökseni. Toki, edelleen olen sitä mieltä, että hullujahan ne täyden matkan menijät on. Kuitenkin:


sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Rokulitriathlon 1/4 matkat

Kisakausi jatkui Alajärven legendaarisessa Rokulitriathlonissa. Olin kuullut kisasta paljon hyvää, joten olihan se ehdottomasti otettava kalenteriin mukaan. Viikko meni enemmän tai vähemmän Lahden kisasta palautellessa ja perjantaina hölköttelylenkillä fiilis oli hyvä. Kisapaikalle saavuin poikkeuksellisesti yksin, koska puoliso oli tulossa pyörällä 168km matkan sinne. Heti perillä aisti mahtavan kyläkisameiningin ja oli mukavaa moikkailla tuttuja. Valmentajat Jussi ja Panu sekä iso joukko valmennustiimiläisiä starttasi täällä. Ajat, jotka tähän alle laitan, ovat oman kellon mukaisia ja saattavat hivenen poiketa virallisista. Täällä kun ajanotto toimi käsipelillä. ;) matkat olivat n.950m, n. 45km ja n. 10.5km.


Uinti 18.02

Uintistartti tapahtui vedestä. Kuuluttaja ilmeisesti komensi matkaa, vaan suurinosa kisaajista ei sitä heti tajunnut. Mutta yhteistuumin matkaan, kun joku sanoi, että eikö tuo ollut lähtömerkki. Lähdin rivakasti liikkeelle vasemmalta reunalta. Poijut näkyivät hyvin ja oli helppo suunnistaa kohti ekaa poijua. Sen jälkeen sainkin vetäistyä vettä henkeen ja oli pakko nostaa pää vedestä ja kakoa kunnolla. Sain nopeasti taas uintirytmistä kiinni ja jatkoin matkaa, tosin hapenoton sai aallokon takia kääntää sille omalle jäykemmälle puolelle. Uinti oli kaksi kiekkaa ja kierto rannan kautta. Oli mukavaa kun sai uinninki välissä kannustusta. Uinti oli rentoa, sain pidettyä tahtia yllä ihan kivasti, vaikka tokalla kiekalla tuntuikin, että joku oli koko ajan edessä, vaikka yritin ohittaa häntä. Lopulta sainkin kuitattua hänet ja pääsin uimaan suorempaan. Kohta olikin jo rantautumisen aika.


T1 1.47

Rantautuessa kantautui taas paljon kannustusta. Juostessa avasin märkkärin ja laskin lantiolle sekä otin käteen lakin, lasit ja tulpat. Pyörällä märkkäri pois ja kasaan maahan, jalkojen kevyt kuivatus ja sukat jalkaan, numero lantiolle ja kypärä päähän. Sutjakkaasti kohti pyörän alotusta.


Pyöräily + T2 1.17.26

Pyöräkengät sujahtivat kunnolla jalkaan hetken ajon jälkeen. Sitten saikin keskittyä vain ajamiseen ja energian nauttimiseen. Päätin jo alussa, että tänään pyöräilyssä ei säästellä, vaikka se tietääkin raskasta juoksua. Aika alkuvaiheessa ohitin minua nopeamman naisuimarin. Mietin, että onkohan niitä vielä muitakin edessä. Meno tuntui mukavalle, välillä tuulta saatiin sivuilta ja se vähän nappasi pyörään kiinni. Miehiä tuli jonku verran ohi ja naisia ei näkynyt. 68 tielle käännyttäessä päästiin nauttimaan myötätuulesta. Oli kivaa painaa menemään 40km/h vauhdilla eteenpäin. Tosin kyllähän siinä vaiheessa jo tiesi, että kun taas käännytään, olisi edessä vastatuuli. Vastatuuliosuudellaki yritin pitää reipasta vauhtia yllä kelloa aina välillä vilkuillen. Tokalle kiekalle lähtiessä kannustus oli mahtavaa ja oli hienoa kuulla oma nimi moneen otteeseen. Puolisokin tuli vastaan, eli hänkin oli perille päässyt. Toka kierros noudatti samaa sapluunaa kuin ekakin. Tosin vastatuuliosuudella tuntui ärsyttävän enemmän. Reitin varrellakin oli katsojia ja kannustusta kuuli ympäriinsä. Pyörän lopussa näin Jussin, joka vaikutti innostuneelta mun menosta. Pyörän päältä laskeuduin tasan viivalle ja aika vauhdilla, jolloin meinasinkin mennä pitkäksi, kun vaihtoon piti kurvata oikealle. Nurtsia pitkin kiertäen omalle pyörätelineelle, kamat vaihtoon ja menoksi.

Juoksu 48.50

Juoksun alku lähti hyvin vauhdikkaasti liikkeelle. Jussi polki vierellä ja kertoi väliaikaa treenikaveri Samiin. Käski juosta sen kiinni. Juoksun aikana tunnelmat vaihtelivat. Välillä tuntui helpommalta, mutta sitten taas ei. Nyt sain pidettyä fokuksen paremmin itse asiassa eli juoksemisessa. Jussi se kävi huutelemassa aina välillä kannustuksiaan. Miehiä tuli ohi ja joitain itsekin ohitin. Naisia ei näkynyt ihan lähellä takana, joten ekan kiekan jälkeen uskalsin jo ajatella voittoa. Taasen kannustus uudelle kierrokselle lähtiessä oli mainiota. Toka kiekka noudatti samaa sapluunaa; välillä tuntui mukavalta ja enemmän aikaa ei niin mukavalta. Lopun nurtsiosuudella aloin jo vähän huokaisemaan helpotuksesta, sillä voitto olisi minun. Nyt muistin jopa tuulettaa maalissa voittoa!


Jussi ja Panu oli päättänyt, että nää on myös tiimin viralliset meataruusskabat, joten voitto irtosi siinäkin naisten sarjassa. Eli kotiin tuomisina oli kaksi pokaalia. En muuten ikinä oo saanu noin isoa pokaalia palkinnoksi! Iso kiitos järjestävälle taholle, kisat olivat hyvin järjestetyt ja rennot. Vaikka reittejä ei oltu suljettu, sujui liikenne nätisti ja autoilijat huomioi pyöräilijät hyvin. Reitin varrella oli mahtava kannustus, kiitos! Reitit olivat myös hyvin merkatut eli eksymisen vaaraa ei ollut. Pitääkin jo ensi kesää ajatellen laittaa kalenteriin merkintä näistä kisoista!


Ota seurantaan myös Facebook-sivu Hansun sporttinen elämä sekä instagram _hansuh niin tiedät kuinka Tallinnassa käy alle kuukauden päästä! 

sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Ironman Lahti, puolimatka

Ironman Lahti 70.3 on taputeltu. Kisa toimi hyvänä välietappina kohti Tallinan täyttä matkaa. Järjestelyt olivat hienot, tunnelma kohdillaan ja kannustus mainiota. Harmittavasti peesivalvonta oli oman näkemykseni mukaan huonoa, sai ajella pitkiä pätkiä, ettei yhtään valvojaa näkynyt. Ja tätähän osa käytti hyväkseen todella räikeästi. Mutta sitten itse kisaan.


Uinti 36.09

Uinti oli rolling starttina, kuten nykyään kaikki isommat kisat. Valitsin lähtöpaikkani 35min kyltin kohdilta. Alku lähti sujumaan lasien pientä hörppäystä lukuun ottamatta hyvin. Valitsin paikkani vasemmalta poijuja lähimmältä linjalta. Menomatka taittui hyvin, yks nyrkin isku päähän ja pari päälleuintia tuli koettua. Muuten tilaa oli reilusti, kovin oikealla porukka tuntui uivan. Takasi tullessa poijuja ei nähnyt ollenkaan. Arvoin siinä, että oonko oikealla linjalla niiden muutamien uimarien kanssa siinä vasemmalla vaiko meneekö tuo oikealla oleva lössi oikeaan suuntaan. Lopulta paikansin poijun ja tiesin olevani oikeammassa suunnassa kuin suurin osa. Siltikin olin aika kaukana poijusta. Loppu meni nätisti ja rantauduin hyvällä fiiliksellä. Kello oli stopannu, joten uintiajasta ei ollut hajuakaan.

T1 2.47

Vaihtoon juoksin vauhdilla, ohittelin useita ihmisiä samalla märkkäriä riisuen. Oma pussi naulasta, märkkäri pois, pikainen roskien pyyhkäsy jalkapohjista, sukat jalkaan, numero vyötärölle, kypärä päähän ja uimakamat kassiin. Pyörälle reippaasti juosten ja kohti pyörän aloitusta. Vähän tympäsi ihmiset, jotka jäi kaaren alle pyörälähtöään tekemään, yritinkin huudella, että menkää eteenpäin. Pyörän selkään ja menoksi. Ikäluokan nopein vaihto.


Pyöräily 2.43.39

Porukkaa oli paljon. Ensin mietin, että mitenköhän tässä peesiväliä pidät, mutta kyllä se sitten helpotti. Alkuun mietin, että kuvittelenko vaan tässä olevan nousua. No en kuvitellut, sen tiesi kun päästiin laskettelemaan Messilää kohti. Vähän oli märkää ja vilposaa siinä kohdin. Mutta ajo lähti sujumaan sitten hyvin, ohittelin ja tulin ohitetuksi. Matka taittui mukavasti ja kohta olikin eka huoltopaikka, jonka ohitin ottamatta mitään, sillä kaikkea oli tarpeeksi. Vauhdikkaita pätkiä piisasi, mutta myös hitaampi kohtia. Tie oli paikoin huonoa. Energiaa tankkasin tasaisesti geelin ja patukan muodossa (elä kokeile kisassa mitään uutta ne sanoo, mutta kokeilin silti) sekä urkkajuomaa hörppien. 50km-60km välillä tapahtui jokin notkahdus, vauhdit tippuivat. Kyseessä oli valtatie 54 pätkä, jossa oli vastatuulta ja piiiitkä letka ihmisiä. Ilmeisesti päästin siinä itseäni liian helpolla, sapiskaa siitä. Onneksi se pätkä loppui ja päästiin vähemmän tuuliselle osuudelle. Loppumatka meni kivasti, vauhdit nousivat taas tavalliselle tasolle. Messilän nousu oli ihan nousu näin jyväskylän suunnastakin katsottuna. Loppumatka olikin laskettelua kohti vaihtoa. Kengät pois jaloista vauhdissa, loppurullailut vasemmalla polkimella seisten ja alas just eikä melkein viivalla.

T2 2.02

Pyörän kanssa telineelle, juosten vaihtopussukalle. Matkalla päätös vaihtaa sukat kuiviin. Kamat kassiin ja menoksi. Ikäluokan nopein vaihto.


Juoksu 1.45.55

Juoksu oli asia mitä jännitin eniten. Ennen juoksu oli suosikki ja olin onnellinen kun oli maata jalkojen alla. Tavallaan nytkin, mutta samalla odotin jännityksellä saisinko juostua ilman kipuja, kun kaksi kuukautta sitten juoksin ilman ylimääräisiä lajeja itku kurkussa puolimaratonin. Alku lähtikin hyvin liikkeelle. Mutta sitten vauhti hiipui vähän. Ajatuskin harhaili niillä kohdin, missä oli vähemmän kannustajia. Fokus juoksusta oli vähän hukassa. Onneksi tultiin kisakeskuksen läpijuoksuun ja vauhti kasvoi. Red bull-pisteen jälkeen pallea kramppasi todella kovin varmaan parin kilsan ajan. Vauhti hidastui, koska hengittäminen oli hankalaa. Onneksi lopulta helpotti. Energiaakin tankkasin kiltisti koko ajan sisääni tasaisella tahdilla (mm. Turussa en tähän kyennyt). Ja kilsat väheni tasaiseen tahtiin. Kirittäjäni vauhti hiipui tokan kiekan alkuosalla, joten jouduin lähteä tsemppaamaan itseäni yksin kovempaan vauhtiin. Aina piti miettiä uus ohitettava. Onneksi päästiin loppulenkille viimein. Maali häämötti jo ja jonkun loppukirin tapaisenkin sain aikaan. Kello pysähtyi aikaan 5.10.34 sijoituksen ollessa ikäluokan viides.


Summasummarum. Nopeat vaihdot ainakin osaan. Ja ei, en niitä erityisemmin kyllä harjoittele missään paitsi kisoissa. Treeneissäki lähinnä hidastelen niiden kanssa. Uinti oli perusvarmaa, pyöräilyssä jäi hampaankoloon toi yks notkahdus ja juoksusta jäi positiivinen fiilis, koska kipuja ei ollut. Toki juoksu oli vähän hidasta itselleni, pari minuuttia olisi pitänyt pystyä nitistämään. Kokonaisuudessa hyvää reeniä kohti Tallinnan pääkisaa, johon on enää reilu kuukausi!