Iiik, kisakausi lähestyy!

Olen elänyt aatoksessa, että nythän on vasta huhtikuu, kesään ja kisoihin on aikaa. Maanantaina tajuntaani läsähti, nythän on JO toukokuu ja kisakausi koputtelee jo ovella. Onko nyt aika panikoida? Pitääkö nyt tehdä kahta kovemmin? Mitä mä teen, iik!

Jotenkin vasta nyt ajatuksiin iskostui, että nythän on toukokuu ja kesää kohti mennään nopealla tahdilla. Viikonloppuihin alkaa tulla täytettä kisojen muodossa ja kesän triathlontavoitteet on asetettu. Kisakausihan itse asiassa pyörähti käyntiin (poikkeuksellisesti) juosten Jyväskylän Kevätkirmaisussa. Kirmaisin kympin aikaan 43.27 eli ennätysaikaani. Tavoitteena oli alittaa 45min, joten se täyttyi kirkkaasti. Suunnistuksen parissa kisakausi starttasi viime lauantaina. Tavoitteeksi olin asettanut päästä maaliin nauttien metsästä. En ole panostanut suunnistukseen entiseen tapaan, joten pidän näitä lähinnä mielenvirkistyskisoina. Ja jokainen kisa tuo itsevarmuutta omaan kisasuoritukseen, vaikka laji vähän eri onkin.

Triathlonkesää 2016 on suunniteltu, veivattu ja mietitty. Tarkoituksena olisi aloittaa kisakausi 11.6. legendaarisella Ii Ironman-kisalla, joka tänä vuonna on kutsukisa. Elikkäs tapahtumahan on ihan leikkimielinen (juupajuu) triathlonkisa kaveriporukan kesken, matkoina 1500m uintia hallissa, n.40km pyöräilyä Oulusta Iihin ja Iissä n.13km Aseman lenkin juoksu. Kyseinen kisa on se the kisa, josta tämä koko harrastus lähti liikkeelle ja miksi itse asiassa vuosi sitten maaliskuussa opettelin uimaan. Lajina triathlon on siis melko vaarallinen; siihen jää helposti koukkuun! 2.7. olisi tarkoituksena kisailla Vierumäellä perusmatkalla, sillä haluan oikean kisan alle, ennen kauden päätähtäintä eli Joroisten puolimatkaa. Joroinen on sitten heinäkuun puolessa välissä. Heinäkuun viimeisen viikon saankin ruhtinaallisesti kesälomailla ja, koska kesäloma suuntautuu Lappiin (luultavimminkin), haaveilen Levin triathlontapahtumaan osallistumisesta. Lapin lumossa haluaisin päästä kisaamaan ja tässä olisi nyt sauma yhdistää reissu kesälomareissuun, mutta katsellaanpa vielä. Elokuun puolessa välissä odottaakin Kuopion perusmatkan kisa, johon on tullut ilmottauduttua. Pääpiirteittäin näin on kesää aikataulutettu triathlonien suhteen, tokihan matkaan mahtuu ainakin Jukolan viesti Lappeenrannassa!

Maantiepyöräkausi startattiin huhtikuun alussa ja alun kunnon vaateturjusteluiden jälkeen pääsi jo välillä nauttimaan shortseilla ja lyhythihaisella ajopaidalla menosta. Viime viikolla ohjelmassa oli duathlonia seurakavereiden kanssa, 3km juoksua+10km pyöräilyä+3km juoksua. Ihanan hapottava kovavauhtinen treeni. Näitä olisi nyt viikottain tarjolla, veden lämmettyä siirrytään triathlonharjoituksiin. Kesä lähenee, mutta onneksi itseluottamus on aika korkealla. Tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa, jokainen laji on mennyt eteenpäin. Uinti tuottaa välillä päänvaivaa, mutta rennolla otteella, niin eiköhän siitäkin hyvä tule. 

Treeniarkea ja pikkujouluilua

Muistelemisista takaisin nykyhetkeen. Viime viikolla elettiin leirin jälkeistä elämää, joka ei oleellisesti erottunut muista viikoista. Alkuviikkoon ylimääräinen lepopäivä, mutta muuten pyrin tekemään ohjelman mukaisesti treenit. Viikonloppuna olin testaillut Spessun Power-penkkiä pyörääni, mutta takamukseni ei ollut ihan yhtä mieltä sen sopivuudesta. Niimpä hain testiin Spessun Siteron ja kuten Instassa seuraavat tietääkin, niin kyseinen penkki jäi mulle. Ajotuntuma oli oikein mukava, varsinkin tikuilla ajettaessa olleet ongelmat hävisivät.

Tikutkin sai viimein tankoteippiä, pinkkinä tietenkin!

Perjantaina oli tiedossa pikkujouluiluja, käytiin ystävän kanssa katsomassa Sami Hedbergin keikka, syömässä ja kaupungilla. Miehelläni oli työpaikan pikkujoulut, joten baarissa ajauduimme samoihin porukoihin. Olen oppinut nauttimaan ulkona olosta myös ilman alkoholia, tai ainakin minimaalisella määrällä. Lauantaina oli tiedossa treenit altaassa 8.00 ja duathlontreenit hallilla 10.00. Siitä voi päätellä, että joinko pahemmin muuta kuin vettä.

#365kiertue

Aamulla reippaasti (not) ylös ennen kellonsoittoa. Silmät sikkuralla koitin herättää itseäni minimaalisten unien jälkeen. Kahvia koneeseen ja vähitellen alkoi maailma valjeta paremmin. Kamojen pakkaus autoon ja hallia kohti. Kylläpä sitä viimeistään altaaseen mentyä heräs, vaikka alkuun taas tuntuikin, että en saa hengitettyä kunnolla. Jyrki veti kunnioitettavasti 40x50metrin vedot päätreeninä, mulle piisasi vähemmän, eli tein lopulta 16x50m. Vedot kulki kivasti siinä poikien peesissä 48-50sek ja kyllä taas lopussa hapotti ihan tosissaan. Onneksi oli piiskuri, joka ei antanut luovuttaa liian aikaisin vaikka mieli tekikin. Uintitreeni oli oikein mukava, joten enköhän mää sinne uudelleenkin eksy.

Kymmeneltä starttasikin sinne Donnien halliduathlontreeni. Alkulämpät, vaihtoharjoituksia pyörältä juoksuun, treeni, loppuverkkaa. Treenissä vedettiin kyllä viimeisetkin mehut tästä mimmistä. Tehtiin erityyppisiä vetoja pyörällä ja juosten vuorotellen, ja koska oli tehopäivä ja sopivaa seuraa tarjolla, niin treeni tuntui hyvällä tavalla pahalta. Voin kertoa, että reenisettien jälkeen maistui niin ruoka kuin unikin. Ja ilta menikin oikeastaa löhötessä ja syödessä, nälkä oli mahoton!

Joulufiilistä :)

Joulu se tulla jolkottaa, vaikka keli onkin melkoisen syksyinen. Viikonloppuna joulutontut ja -valot pääsivät taas esille, ja tänään mattimyöhäinen kävi hakemassa vielä Lidlin joulukalenterin. Joululahjojakin on tullut osteltua ja joulukortteja askarreltua. Hauskaa ja treenintäyteistä joulunodotusta kaikille!

Triathlonleirin tunnelmia

Olipa mahtava viikonloppu! Takana on siis ensimmäinen leirini triathlonin (ja itseasiassa minkä tahansa lajin) parissa. Lauantaina alotettiin puoli kymmeneltä tutussa Raatin uimahallista. Vähän jännittyneenä kuuntelin mitä valmentajamme Jussi ja Panu oikein ovat keksineet tiimiläistemme päänmenoksi. Yhteensä meitä oli kolmisenkymmentä triathloniin hurahtanutta tyyppiä, joten jakaannuimme kolmelle radalle. Teimme erinäköisiä harjotteita, kuten kylkipotkuja, asentopotkuja, käsivetoja, erilaisia vetoja.. Yritettiin löytää siihen omaan uintiin vähintään kolme eri vauhtia ja itsellä ainakin on löydettynä näitä eri vauhteja. Uintiaika hurahti nopeasti ohi, menisipä omatkin treenit aina noin vauhdilla.

Kuva sunnuntain uintitreeneistä. (c) Jyrki Puttonen

Uinnin jälkene siirryimme lounaalle tutustumaan toisiimme paremmin. Jokainen sai lyhyesti kertoa itsestään ja tavoitteistaan. Vaikka olimme eri-ikäisiä, erilaisilla taustoilla olevia ihmisiä niin yksi asia meitä ainakin yhdistää; triathlon. Kun toinen on tähtäämässä täysmatkalle, on toinen ehkä vasta löytänyt lajin pariin ja tavoitteet sen mukaiset. Itsellänihän Joroisten puolimatka on se päätavoite tälle kesälle, mutta sekaan mahtuu monia kisoja, osa suunnistuksen ja osa triathlonin parissa. Iltapäivällä keskusteltiin harjoitustehoalueista ja käytiin Special Bikella tutustumassa välineistöön. Itselleni otin yhden satulan testiin illan treeneihin, sillä tämän hetkinen, muuten mainio penkki, ei passaa tikuilta (eli aerotangoilta) ajoon.

Illan yhdistelmäharjoituksesta. (c) Jyrki Puttonen

Illaksi siirryimme Ouluhallille yhdistelmätreeniin. Ohjelmassa oli verkkojen jälkeen 10min ajoa eri tehoilla + noin 1000m juoksua eri tavoin, tämä setti toistettiin kolme kertaa. Loppuun toki vielä verkkailut. Kyllä sitä vaan sai itsestään kumman paljon enemmän irti, kun oli seuraa ympärillä ja kun joku piiskasi kovempaan menoon. Yksinään sitä toisinaan antaa itselleen vähän liian helposti periksi, kun mennään pois mukavuusalueelta. Siirtymät pyörästä juoksuun ja taas takaisin sujuivat hyvin. Jalat olivat yllättävän terävät juoksuissa, eikä juoksujen jälkeisissä pyöräilyissäkään ollut valittamista. Ja olihan meillä ihan sopivaa juoksuseuraakin; Ukonmaanahon Janne. Viuh vaan kuului, kun ohi vilahti. Treenin jälkeen olo oli energinen, ei liian väsynyt. Kotona sai kuulla, että musta kyllä huomaa, kun käyn treenin jälkeisillä ylikierroksilla. Oli vaan niin mahtavaa treenata porukassa, pistää itteään likoon pikkasen enemmän ja tutustua uusiin ihmisiin.

Lauantai-ilta ja yötäkin meni kaupungilla hilluessa, vesilinja tietenkin, sillä aamulla oli luvassa hapottavaa settiä altaassa. Lyhyiden unien jälkeen heräsin pirteänä uuteen aamuun. Altaaseen päästyäni totesin ekaks, että hitto kuinka tahmeaa menoa. Tuntui, että hengitys ei sujunut ja sekös sitten tuumasi ahdistaa. Sitkeästi sitkuttelin verkkailuja ja kyllähän se hengitysproblematiikkakin hävisi. Meidät jaettiin viiteen tasoryhmään oletettujen uintinopeuksien perustella. Näissä ryhmissä sitten uitiin 6-10krt x 50m vetoja, palautus n. 15sec. Oman ryhmän vuoroa odotellessa jatkettiin verkkailua, eli nopeimmat uimarit verkkasivat ennen vetoja pisimpään. Itse uin kolmosryhmässä. Tiesin suunnilleen mitä vauhtia pääsen 50m, sillä treeneissä oon kellottanut niitä. Halusin tehdä treenin hyvin, nousujohteisesti. Uinnissa en oo kamalan hyvä arvioimaan nopeuksia, joten onneksi treenin nousujohteisuus tuli siitä, kun vaihtelimme uintipaikkoja. Alkuun uin puolen välin paikkeilla peeseissä, mutta etenin kohti vetäjän roolia vetojen edetessä. Peesissä uidessa meno oli helppoa, edellä menevästä hyötyi sopivasti, eikä oma vauhti karannut ekoilla vedoilla liikaa. Pariin vikaa vetoon pääsin uimaan keulasta, eli silloin kärsi uida oikeasti niin kovaa kun käsistä ja jaloista lähti. Ja en muuten ennen ollutkaan uinut niin kovaa. Oksetti, hapotti mutta vitsit oli mahtavaa. Vika veto oli ajallisesti paras, 47 sekuntia. Tuota aikaa yritetään sitten alkaa parantamaan. Myöhemmin kuulin myös valmentajilta, että olivat yllättyneet, että uin jo noinkin kovaa.

Iltapäivän kevyt juoksutreeni, allekirjoittanut vasemmalla. (c) Jyrki Puttonen

Lounaan jälkeen luennoitiin ravinnosta. Itselleni syöminen ei ole koskaan ollut ongelma, rakastan ruokaa ja rakastan herkkuja. Vielä kun malttaisi syödä niitä sopivassa suhteessa, mutta ainakin tiiän omat heikkouteni. Iltapäivällä käytiin juoksemassa tuttua henkseliharjoitusta kentällä. Jalat tuntuivat keveiltä, vaikkakin eivät kauhean pitäviltä. Nastat ois ollu hyvät olla jalassa, mutta ne olivat vielä talviteloilla. Juoksussa sykkeet pysyi kivasti aisoissa, vaikka alla olikin tehotreenejä. Leiri oli kaiken kaikkiaan mahtava, itsellä oli koko viikonlopun hyvä fiilis henkisesti, fyysisesti välillä koeteltiin rajoja ja pahaa teki. Oma tavoite kirkastui mielessä, vaikka edelleen välillä mietin, että yritänkö mä kuuta taivaalta. 236vrk taitaa olla starttiaamuun, sitä ennen ehditään kyllä tehdä yksi jos toinenkin treeni, joka tukee tavotteitani.

Vielä koko tiimi yhdes koos. (c) Jyrki Puttonen

Paluu elokuun hienoon hetkeen

Treenit sujuu hyvin, vaikka kelit ei aina houkuttelekkaan lenkille. Toisaalta eihän tuolla ulkona tarvi urheilla kuin juoksun merkeissä tällä hetken. Kumpa tulisi lunta niin pääsisi hiihtämään. Mutta koska mielessä ei ole mitään erityistä jutunjuurta, niin palataanpa ajassa taaksepäin, tarkalleen ottaen elokuiseen sunnuntaipäivään.

Koko kesän oli enemmän tai vähemmän sateisia tai ainakin viileitä ilmoja. Kuitenkin kahtena tärkeänä viikonloppuna aurinko paistoi; Qstock-viikonloppuna ja viikkoa myöhemmin Virpiniemi-triathlonissa, ensimmäisessä oikeassa kisassani. Olin ilmoittautunut kilpasarjaan perusmatkalle ja tavoitteena oli selvitä maaliin iloisena. Etukäteen jännitti ihan tajuttomasti; unohdinko jotain, hajoaako rengas, miten uinti sujuu, hukunko, miten vaihdot menee, onnistuiko tankkaus, jaksanko.. Lista oli varmaan loputon. Onneksi ennen kisaa sain mukavia kannustuksia seuratovereiltani, joita vastaan kisasin.

Uinti suoritettiin Meriniemen uimarannalla meren viileässä syleilyssä. Ennen lähtöä jännitti, mutta mielessä oli kokeneempien sanat: ui oma uinti, ui rauhassa, koita saada rytmistä kiinni. Lähtö koitti ja uinti lähti käyntiin. Ja minä olin varma, että en tule selviämään, hengitys ei sujunut, paniikki yritti hiipiä. Ekalla poijulla siirryin vähän kauemmas muista uimaan ja viimein se alkoi sujumaan. Siitä hivuttauduinkin vähitellen lähemmäs muita ja koitin pitää hyvän rytmin yllä. Uinti olikin viimein mukavaa, peesailin siinä seuratoveriani, sillä hän ui sopivaa tahtia. Rantautuessani tuntui, että nytkö tää onki jo ohi. Tosin ekat askeleet olivat huteria ja matka pyörille tuntui pitkältä.

(c) Anna Backman

Vaihto sujui vähän hitaasti, huomasi, että siitä ei oo tarpeeksi kokemusta. Lähdin hyvillä mielin polkemaan, sillä tiesin mitä odottaa, sillä olin käynyt tutustumassa reittiin kesän aikana. Välillä ohittelin muita, välillä muut ohittelivat mua. Nautin, pidin vauhtia yllä ja moikkailin tuttuja. Jossain edessäni näin vilauksia Outista, jonka kanssa rantauduin suurin piirtein yhtä aikaa. Reippaasti edellä olikin Anu, jolla oli tarkoituksena tehdä sopiva valmistava ennen ensimmäistä täysmatkaansa. Jossain vaiheessa päätin, että Outin yritän saada kiinni, vaikka se tuntui mahdottomalta. Poljin, poljin ja poljin. Tankkasinkin toki, geeliä napsin tasaisin väliajoin, samoin juomaa. Eka kierros meni nopeasti, käännöspaikalla näin mieheni kuvailemassa. Matkalla oli ohitettu epäonninen Anu, jolla on tullut rengasrikko, eli olin toisena. Jo pelkästään se sai mut hymyilemään ja yrittämään vielä vähän enemmän. Toisella kierroksella sain Outin kiinni ja ajelin siinä lähellä tovin, jotta sain kerättyä voimia ohitukseen ja pieneen irtiottoon. Ja sen teinkin. Seuraavaan vaihtoon tulinkin hivenen Outia edellä, tein ripeääkin ripeämmän vaihdon (vaikka reidet meinasi krampata totaalisesti). Pyöräily oli muuten vajaamittainen, oman mittarin mukaan n.35km.

(c) Anna Backman

Juoksuun lähdin väsynein jaloin, mutta päättäväisin mielin. En muuten varmana luovu kärkipaikastani, kun sen kerran sain. Kilpailuvietti heräsi toden teolla siis, vaikka olin alkuun päättänyt, että kisaan vain itseäni vastaan. Juoksin, juoksin ja juoksin. Sattui, väsytti ja tuntui, että kilometrit kuluvat todella hitaasti. Vilkuilin taakseni, jotta tietäisin onko Outi lähellä tai lähestyykö joku muu sieltä. Toisen kierroksen lopussa uskalsin viimein oikeasti alkaa ajattelemaan, että taisinpa muuten voittaa. Fiilis oli uskomattoman mahtava. Vikat kilsat tuli sen voimalla vielä ihan mukavaa tahtia ja voi vitsit mikä fiilis maalissa oli.

(c) Tomi Backman

Maalissa vastassa oli onnellinen ja ylpeä mies. Ja itellä ei vain eka meinannut tajuntaan edes iskostua, että voitin. Outi tuli onnittelemaan ja taisi mainita, että on ihanaa kun Donnien joukkoon on tullut tällainen uusi nainen. Hymy oli kyllä herkässä, en ollut uskaltanut edes unelmoida, että voittaisin ensimmäisen virallisen kisani. Se endorfiinien määrä, mikä tällaisen suorittamisesta tuli, no, sen tajuaa vasta kun on kokeillut itse. Päättäväisyys, halua ja pieni hulluus olivat tuoneet mut tähän pisteeseen. Kaikki osa-alueet; uinti, pyöräily, juoksu sekä tankkaus, olivat osuneet kohdalleen. Olin saanut nauttia aurinkoisesta sunnuntaista tehden sitä, mistä nautin.

Pokaali, pyöräilykypärä sekä laudeliina tulivat palkinnoksi.

Ensimmäinen virallinen perusmatkani oli takana. Väsytti, muta hymyilytti. Ja oli nälkä. Mutta kun päästiin ruuan ääreen, ei ruoka enää maistunutkaan. Tuttuja tunteita rankan kisan jälkeen. Mietin jo mielessäni mihin seuraavaksi. Aloin haaveilemaan isommin. Halusin oikeasti panostaa tähän lajiin, sillä jos näin pienellä panostuksella pääsi tähän pisteeseen, niin mihin olisi mahdollista päästä kun harjoittelisi oikeasti tavoitteellisemmin. Niitä kohti mennää pienin, välillä epävarmemminkin askelin.

Illalla sain kuoharilasillisen kaupungilla. :)

Treeniä, treeniä ja vähän hemmottelua

Viime viikon kohokohta taisi olla tiistain juoksulenkki. Meillä oli sovittuna Oulun päädyn tiimin kesken yhteistreenit. Aikamme valmentajan kanssa odoteltua, totesimme, että eipä muut tainneet uskaltautua tähän tympeän tihkuiseen keliin. Niinpä lähdimme kaksin lenkille. Oli mahtavaa, kun sai yksityistreenin, sain kysellä kaikkia asioita, joita mieleen tuli treeneihin ja treenaamiseen liittyen. Treeni hujahti kuin huomaamattaan, alkuverkat venähti vähän pitkiksi, niiden jälkeen tehtiin kentällä vetoja nurkasta nurkkaan ja pitkät sivut palauteltiin, tätä 10 minuutin ajan.

 Viime viikolla päättyi myös ulkopyöräkausi maantiefillarilla. Sen verran reippaasti on tiellä sekä hiekkaa (eipä pääse mummot kaatumaan) että lehtiä, ettei kyllä enää tarvitse lähteä Pikku-Cännärillä liukastelemaan. Niinpä takarengas vaihtui siniseen versioon ja pyöräilytaikoja tehdäänkin nyt sitten sisällä. Ostin syksyn päälle Tacxin Blue Matic Pro trainerin, jotta talvella ei tarvitse lopettaa harjoittelua, vaan tuntuma oikeaan ajoasentoon jne pysyy. Yhden kerran oon nyt testannut tota ja voin sanoa, että vaatiihan toi motivaatiota. Onneksi on keksitty telkkariohjelmat ja leffat, saatan katsoa jos jonkin ohjelman polkiessani. 

Mies on ollut flunssassa ja vähän se yritti mullekkin uudelleen tulla. Mutta nyt vaikuttaisi, ettei päälle iskenyt, kun hellitin heti treenaamisen, kun tuntui vähän kurkku karhealta. Eilen kävinkin ystävän kanssa kaupungilla hemmottelushoppailuilla ja rentoutumassa. Mukavaa jutella ja ihmetellä yhdessä millaiset vaatteet taas onkaan tulossa muotiin. Tulipa sitä viimein löydettyä mukavat farkut. Kun tätä ikää tulee lisää, alkaa sitä vaatimaan enemmän vaatteeltaan. Jospa sitä pikku hiljaa uudistaisi koko vaatekaapin sisältöä "aikuisempaan" suuntaan.

Raastavaa hauskuutta

Eilen oli yhdistelmäharjoituksessa pyöräosuudella vetoja tietyllä alueilla, kuten aerobisella kynnyksellä tai anaerobisen kynnyksen tuntumassa. Nämä kynnyksethän kävin testauttamassa viime tiistaina, mutta siitä myöhemmin lisää. Eilisessä treenissä ajatuksissa pyöri, että en mää pysty polkeen niin kovaa, että mun syke nousis niin korkeelle. Aerobisella kynnyksellä meno sujui vielä, mutta kun siitä piti pistää pykälää kovempaa niin ajattelin, että en mä pysty. Musta tuntui, että mä en vaan saa sitä sykettä nousemaan tasasella. Sitten ajattelin, että oisko vika kumminkin siinä, että tässä kohdassa hypätään pois sieltä mukavuusalueelta, pois sieltä missä meno on vielä helpompaa ja jossa voisi polkea vaikka maailman tappiin asti. Niinpä kokeilin häipyä pois mukavuusalueelta; ei ollut hauskaa, jalkoihin sattui, koko ajan sai tehdä töitä, ettei sykkeet putoa jne. Tätähän se harjoittelu on, välillä pitää poistua mukavasta ja helposta, jotta voi kehittyä entistä paremmaksi. Haastavaksi sen tekee tuo oma mieli, joka huijaa pysymään siellä helpolla alueella, mieli, joka pyrkii välttämään sitä epämukavaa tunnetta.

Rapakeleillä pyöräkin kaipaa suihkua!

Tästä onkin hyvä vetää aasinsiltaa niihin testeihin. Testi suoritettiin polkupyöräergometrillä, aloitustehoksi mulle valittiin 40W, jota nostettiin aina kahden minuutin välein 20W:lla. Jokaisen kaksminuuttisen jälkeen sormenpäästä napattiin laktaattinäyte. Nimenomaankin tässä testissä näkyi tuo mun mukavuusalue, jossa tehoa lisättiin, mutta jossa sykkeelle ei tapahtunutkaan oikeastaan mitään. Testin perusteella pyöräilyn aerobiseksi kynnykseksi 153bpm, jossa tehot oli 140W. Anaerobinen kynnys löytyi 172bpm, jossa teho oli 180W. Maksimisykkeeksi saatiin 195, tässä vaiheessa teho oli 247W. Testi oli raastavaa, alku oli helppoa, mutta aerobisen kynnyksen ylityksen jälkeen alkoikin jo tuntumaan. Lopussa jaksoin muiden kannustuksen avulla vähän vielä pidemmälle.

Ristiäistarjoiluja.

Eilen oli kummipojan ristiäiset, itse olin tehnyt täytekakun, voileipäkakkuja sekä leivoksia. Eli yksi harrastukseni on leipominen, sen vastapainona saakin sitten urheilla. Illalla kävin kaveripariskunnalla saunomassa ja jatkettiin iltaa vielä kaupungillekkin. Vähän huvia treenaamisen vastapainoksi.

Virpiniemen maastomaraton

Lauantaina oli vuorossa Virpiniemessä maastomaratonilla varttimaraton eli kymppi ja risat. En oo tainnutkaan ennen juosta tuollasta matkaa, mutta nyt en halunnut lähteä pidemmälle matkalle, joten valitsin raastavan varttimaran. Aamulla heräsin kymmenen(!) tunnin unien jälkeen kellon soittoon ja nousin syömään puuroaamiaisen. Ysin jälkeen lähdin polkemaan kohti Virpiniemeä, keli oli melkoisen vilpoinen. Syksy on todellakin saapunut. Onneksi aurinko paisteli ja oli leppoinen polkea.

Virpassa hain numeron ja menin vaihtamaan juoksukamoja päälle. Virittelin musat korville ja kävin vähän hölkkäämässä vielä verryttelyksi. Lähtö tulikin melko nopeasti, joten ei muuta kuin viivalle ja menoksi. Eka kilsa meni hivenen liian reippaasti, sillä en oo juossut tosiaan kovempaa aikoihin. Hiljensin hivenen tahtia, suurin piirtein 5min/km oli tarkoituksena edetä, joka toteutui lopulta hyvin, sillä keskari oli 5.04min/km. Huomasi kyllä, että ei oo tullut juostua kovempaa noin pitkästi, liekkö sitten Virpiniemen triathlonin. Loppumatkalla tuntui, että sai jostain lisää virtaa ja sain vielä vähän kiristettyä vauhtiani, josta oon tyytyväinen. Maalissa olin väsynyt, mutta olihan se kivaa vetää kerranki kymppi.

Ryytynyt juoksija. :D

Kotimatkalle lähdin ruokailun kautta ja lähdin polkemaan kevyesti kotia. Olipa urheilullinen päivä, joka jatkui mukavissa merkeissä. Iltapäivällä nimittäin alkoi Donnien kauden päättäjäiset. Kävimme Pilvijoogassa, jossa siis joogailtiin katossa roikkuvien lakanoiden avulla. Yllätyin, kuinka rankkaa ja mukavaa tuo olikaan. Vois käydä uudelleenkin. Siitä jatkoimme Kiipeilykeskukselle, jossa meillä oli herkullinen ruokailu, saunaa ja paljuilua, sekä muihin seuralaisiin tutustumista. Itselle oli mukavaa, kun sai viimein nimiäkin kasvoille, sillä oon vasta keväällä liittynyt joukkoon. Sunnuntai ja maanantai onkin pyhitetty lepäämiselle. Tästä alkoi muutenkin kevyt viikko, jossa voikin keräillä voimia ensi viikon erikoisuuteen. Siitä lisää myöhemmin.

Ihanan syksyinen kotikaupunkini Oulu.

Urheilun nautinto

Olen nyt kuukauden ajan saanut nauttia tavoitteellisesta treenaamisesta ohjelmalla, joka on tehty minulle. Ensi ajatukset ohjelmasta oli, että en ikinä tuu selviimään noista treeneistä. Mutta sitten nousi esiin se motivaatio; jos teen noita harjotteita tunnollisesti (etenkin uintia!), voin saavuttaa tavoitteeni. Uintiharjoitteita olenkin joutunut lyhentelemään, mutta huomaan, että oikeastaan joka kerta kehityn edelleen. Lättärien hankkiminen on kyllä ollut ykkösjuttu, käsiin on tullut voimaa ja tekniikka on parantunut.

Pyöräily on ollut mukavaa silloin kun kelit ovat olleet mukavat. Kyllä sitä tuli mietittyä, että mikä ihme ajaa ihmisen vesisateeseen palelemaan. Mutta nyt kun mukavan leppoisat ilmat ovat suosineet, niin eipä ole tullut tarvetta vaihtaa trainerin ulkokumea paikalleen. Traineri onkin ollut toinen tärkeä hankinta tälle talvelle. Eipä tarvitse miettiä, miten treenaa, jos on pakkasia tai todella tympeitä kelejä.

Vähän se väriä kaipailisi, katsotaan, mitä keksitään. ;)

Olen niin onnellinen, kun jalka viimein kestää oikeasti! Treenimäärät ovat lisääntyneet ja juoksuakin on ohjelmassa mukana. Ensin jännitin, että miten jalka kestää treenaamisen, mutta eihän se tuumannutkaan mitään. Kannatti vaan siis kesän ajan pitää taukoa ylimääräisestä juoksemisesta, vaikka se toki aiheuttikin sen, etten päässyt nauttimaan suunnistuksista. Lauantaina olisikin tarkoituksena startata Virpiniemen maastomaratonin varttimaratonilla (10.5km). Ajatuksena olisi tehdä yhdistelmätreeni, jossa poljen Virpiniemeen, juoksen siellä ja sitten poljen kotia. Pientä soveltamista siis viralliseen treeniini.

Iloinen Peppi Pitkätossu elokuisella reissullaan Lapin tuntureilla. Ikävä tuonne <3

Nyt olen kiitollinen, kun saan treenata terveenä (kopkop) ilman vaivoja. Odotan innolla päivittäisiä treenejäni ja koitan nauttia niistä jokaisesta. Pitkien lenkkien aikana käyn mielessäni läpi tulevia tavoitteitani, haaveitani ja unelmiani. Mielikuvaharjoittelut ovat siis myös tärkeä osa treenejäni. Mottonani on: Wish it, dream it, do it.

Toukokuinen kisailu kaveriporukan kesken

Lupasin kirjoitella toukokuisesta triathlonkisailusta. Kisahan toteutettiin Raatin uimahallissa uiden 1500m, Iihin pyöräillen 40kilsaa ja Iissä n. 14km lenkki juosten. Tuohon mennessä olin oppinut uimaan, pyörää oli tullut ulkoilutettua eikä ne juoksulenkkaritkaan ollut homehtumaan päässeet.

Heräsin kisaa edeltävän yönä kaameaan vesisateeseen ja kyllä ketutti. Aamuyöllä unikaan ei oikein meinannut tulla uudelleen silmään ja mietin, että miten uusi asia voikaan jännittää niin kovin. Lopulta kuitenkin torkahdin toviksi ja sain nauttia aamupalan huonosti levänneenä. Uimahallin pihalla jutustelin muiden kisaajien kesken, olisiko meitä yhdeksän starttiviivalle asettunut. Itselle tavoitteena oli selvitä kunnialla uinnista, pyöräily ja juoksu menisivät siinä sivussa. Ja tarkoitushan on kisata vain itseään vastaan, vai mitenkähän se nyt olikaan, kröhöm. Mutta hypätäänpä nyt siihen itse kisaan.

Uinti jännitti hulluna, meitä taisi uida viis samalla 25m radalla, joten ahdasta oli. Lähdön jälkeen meinasi iskeä paniikki, liikaa ihmisiä, happea ei muka saanut, ahdisti, paniikki, iik. Uin rintaa jonku tovin ja yritin aina uudelleen siirtyä vapaauintiin. Lopulta sekin alkoi sujua, kunhan muisti ottaa happea vaan toiselta puolelta, jottei tullut vedet suuhun joka kerta. Ja niin matka eteni. Jossain vaiheessa hoksasin, että kovemmat uimarit läks viereiseltä radalta, joten siirryin sinne jatkamaan. Ja en muuten noussut edes vikana altaasta, uus enkka oli jotain 37-38 minsan tienoilla ilmeisesti. Pukkarissa vaatteet niskaan ja vessan kautta pyörälle.

Pyöräillessä lähdin erään kaverin peesiin, mutta totesin kilsan jälkeen, että mulla kulkee paremmin. Sanoikin jälkeenpäin, ettei uskaltanut mun vauhtiin lähteä. Pyöräily oli kylmä, vettä tais tihuutella tai ainakin sitä roiskui pyörästä. Tsemppasin itteeni koko matkan, jotta vauhti pysyisi hyvänä. En ollut ennen pyöräillyt noin kauaa noin kovaa. Geelejä tankkasin tasaisin väliajoin. Ennen kuin tajusinkaan, niin olinkin jo kääntymässä Iihin johtavalle kevyen liikenteen väylälle. Vaihtomestalle polkiessa tuli tiepätkällä juoksijoita vastaan taisin olla siinä vaiheessa viidentenä, olin siitä hyvin yllättynyt ja tyytyväinen. Vaihtopaikalla vaihdoin käytännössä alaosaston vaatteetkin kokonaan, sillä ne olivat likomärät. Mieheni tunki energiapatukan suuhun ja sitten kohti juoksuosuutta.

Jalat tuntui tönköiltä, meno hirveän typerältä, mutta mieli oli hyvä. Eka kilsa taittuikin muistaakseni melko vikkelään. Sitten alkoi tympeä puurtaminen, tuntui, ettei kilsat etene. Yhden piiiitkän suoran toisessa päässä havaitsin juoksijan. Mietin, että voisiko se olla joku meistä. Ja mulle kasvoi pirun sarvet. Olen henkeen ja vereen kilpailuhenkinen, joten päätin, että otan sen selän kiinni. Ja kyllähän se lähestyi hitaasti, mutta varmasti. Päästiin vissiin jo lähemmäs Iin keskustaa, olisko matkaa ollut jäljellä viitisen kilsaa, kun ohitin tän kilpakumppanini. Hältä kuulin, että edessä menevään olisi parisen minuuttia. Jatkoin hyvällä vauhdilla eteenpäin ja näinkin edessäni aina välillä vilahtavan juoksijan hahmon. Matka vaan loppui kesken, mutta maaliin saavuin neljäntenä. :)

Olin todella tyytyväinen, ylitin itseni ja löysin lajin, josta pidän. Ihanaa itsensä kiduttamista ja haastamista. Tajusin, kuinka paljon laji vaatiikaan fyysisten ominaisuuksien lisäksi myös psyykkisiä ominaisuuksia. Siinä vaiheessa kun kroppa halusi lopettaa, vaadittiin mielenlujuutta, jottei lopettaisi.