Paluu elokuun hienoon hetkeen

Treenit sujuu hyvin, vaikka kelit ei aina houkuttelekkaan lenkille. Toisaalta eihän tuolla ulkona tarvi urheilla kuin juoksun merkeissä tällä hetken. Kumpa tulisi lunta niin pääsisi hiihtämään. Mutta koska mielessä ei ole mitään erityistä jutunjuurta, niin palataanpa ajassa taaksepäin, tarkalleen ottaen elokuiseen sunnuntaipäivään.

Koko kesän oli enemmän tai vähemmän sateisia tai ainakin viileitä ilmoja. Kuitenkin kahtena tärkeänä viikonloppuna aurinko paistoi; Qstock-viikonloppuna ja viikkoa myöhemmin Virpiniemi-triathlonissa, ensimmäisessä oikeassa kisassani. Olin ilmoittautunut kilpasarjaan perusmatkalle ja tavoitteena oli selvitä maaliin iloisena. Etukäteen jännitti ihan tajuttomasti; unohdinko jotain, hajoaako rengas, miten uinti sujuu, hukunko, miten vaihdot menee, onnistuiko tankkaus, jaksanko.. Lista oli varmaan loputon. Onneksi ennen kisaa sain mukavia kannustuksia seuratovereiltani, joita vastaan kisasin.

Uinti suoritettiin Meriniemen uimarannalla meren viileässä syleilyssä. Ennen lähtöä jännitti, mutta mielessä oli kokeneempien sanat: ui oma uinti, ui rauhassa, koita saada rytmistä kiinni. Lähtö koitti ja uinti lähti käyntiin. Ja minä olin varma, että en tule selviämään, hengitys ei sujunut, paniikki yritti hiipiä. Ekalla poijulla siirryin vähän kauemmas muista uimaan ja viimein se alkoi sujumaan. Siitä hivuttauduinkin vähitellen lähemmäs muita ja koitin pitää hyvän rytmin yllä. Uinti olikin viimein mukavaa, peesailin siinä seuratoveriani, sillä hän ui sopivaa tahtia. Rantautuessani tuntui, että nytkö tää onki jo ohi. Tosin ekat askeleet olivat huteria ja matka pyörille tuntui pitkältä.

(c) Anna Backman

Vaihto sujui vähän hitaasti, huomasi, että siitä ei oo tarpeeksi kokemusta. Lähdin hyvillä mielin polkemaan, sillä tiesin mitä odottaa, sillä olin käynyt tutustumassa reittiin kesän aikana. Välillä ohittelin muita, välillä muut ohittelivat mua. Nautin, pidin vauhtia yllä ja moikkailin tuttuja. Jossain edessäni näin vilauksia Outista, jonka kanssa rantauduin suurin piirtein yhtä aikaa. Reippaasti edellä olikin Anu, jolla oli tarkoituksena tehdä sopiva valmistava ennen ensimmäistä täysmatkaansa. Jossain vaiheessa päätin, että Outin yritän saada kiinni, vaikka se tuntui mahdottomalta. Poljin, poljin ja poljin. Tankkasinkin toki, geeliä napsin tasaisin väliajoin, samoin juomaa. Eka kierros meni nopeasti, käännöspaikalla näin mieheni kuvailemassa. Matkalla oli ohitettu epäonninen Anu, jolla on tullut rengasrikko, eli olin toisena. Jo pelkästään se sai mut hymyilemään ja yrittämään vielä vähän enemmän. Toisella kierroksella sain Outin kiinni ja ajelin siinä lähellä tovin, jotta sain kerättyä voimia ohitukseen ja pieneen irtiottoon. Ja sen teinkin. Seuraavaan vaihtoon tulinkin hivenen Outia edellä, tein ripeääkin ripeämmän vaihdon (vaikka reidet meinasi krampata totaalisesti). Pyöräily oli muuten vajaamittainen, oman mittarin mukaan n.35km.

(c) Anna Backman

Juoksuun lähdin väsynein jaloin, mutta päättäväisin mielin. En muuten varmana luovu kärkipaikastani, kun sen kerran sain. Kilpailuvietti heräsi toden teolla siis, vaikka olin alkuun päättänyt, että kisaan vain itseäni vastaan. Juoksin, juoksin ja juoksin. Sattui, väsytti ja tuntui, että kilometrit kuluvat todella hitaasti. Vilkuilin taakseni, jotta tietäisin onko Outi lähellä tai lähestyykö joku muu sieltä. Toisen kierroksen lopussa uskalsin viimein oikeasti alkaa ajattelemaan, että taisinpa muuten voittaa. Fiilis oli uskomattoman mahtava. Vikat kilsat tuli sen voimalla vielä ihan mukavaa tahtia ja voi vitsit mikä fiilis maalissa oli.

(c) Tomi Backman

Maalissa vastassa oli onnellinen ja ylpeä mies. Ja itellä ei vain eka meinannut tajuntaan edes iskostua, että voitin. Outi tuli onnittelemaan ja taisi mainita, että on ihanaa kun Donnien joukkoon on tullut tällainen uusi nainen. Hymy oli kyllä herkässä, en ollut uskaltanut edes unelmoida, että voittaisin ensimmäisen virallisen kisani. Se endorfiinien määrä, mikä tällaisen suorittamisesta tuli, no, sen tajuaa vasta kun on kokeillut itse. Päättäväisyys, halua ja pieni hulluus olivat tuoneet mut tähän pisteeseen. Kaikki osa-alueet; uinti, pyöräily, juoksu sekä tankkaus, olivat osuneet kohdalleen. Olin saanut nauttia aurinkoisesta sunnuntaista tehden sitä, mistä nautin.

Pokaali, pyöräilykypärä sekä laudeliina tulivat palkinnoksi.

Ensimmäinen virallinen perusmatkani oli takana. Väsytti, muta hymyilytti. Ja oli nälkä. Mutta kun päästiin ruuan ääreen, ei ruoka enää maistunutkaan. Tuttuja tunteita rankan kisan jälkeen. Mietin jo mielessäni mihin seuraavaksi. Aloin haaveilemaan isommin. Halusin oikeasti panostaa tähän lajiin, sillä jos näin pienellä panostuksella pääsi tähän pisteeseen, niin mihin olisi mahdollista päästä kun harjoittelisi oikeasti tavoitteellisemmin. Niitä kohti mennää pienin, välillä epävarmemminkin askelin.

Illalla sain kuoharilasillisen kaupungilla. :)

Virpiniemen maastomaraton

Lauantaina oli vuorossa Virpiniemessä maastomaratonilla varttimaraton eli kymppi ja risat. En oo tainnutkaan ennen juosta tuollasta matkaa, mutta nyt en halunnut lähteä pidemmälle matkalle, joten valitsin raastavan varttimaran. Aamulla heräsin kymmenen(!) tunnin unien jälkeen kellon soittoon ja nousin syömään puuroaamiaisen. Ysin jälkeen lähdin polkemaan kohti Virpiniemeä, keli oli melkoisen vilpoinen. Syksy on todellakin saapunut. Onneksi aurinko paisteli ja oli leppoinen polkea.

Virpassa hain numeron ja menin vaihtamaan juoksukamoja päälle. Virittelin musat korville ja kävin vähän hölkkäämässä vielä verryttelyksi. Lähtö tulikin melko nopeasti, joten ei muuta kuin viivalle ja menoksi. Eka kilsa meni hivenen liian reippaasti, sillä en oo juossut tosiaan kovempaa aikoihin. Hiljensin hivenen tahtia, suurin piirtein 5min/km oli tarkoituksena edetä, joka toteutui lopulta hyvin, sillä keskari oli 5.04min/km. Huomasi kyllä, että ei oo tullut juostua kovempaa noin pitkästi, liekkö sitten Virpiniemen triathlonin. Loppumatkalla tuntui, että sai jostain lisää virtaa ja sain vielä vähän kiristettyä vauhtiani, josta oon tyytyväinen. Maalissa olin väsynyt, mutta olihan se kivaa vetää kerranki kymppi.

Ryytynyt juoksija. :D

Kotimatkalle lähdin ruokailun kautta ja lähdin polkemaan kevyesti kotia. Olipa urheilullinen päivä, joka jatkui mukavissa merkeissä. Iltapäivällä nimittäin alkoi Donnien kauden päättäjäiset. Kävimme Pilvijoogassa, jossa siis joogailtiin katossa roikkuvien lakanoiden avulla. Yllätyin, kuinka rankkaa ja mukavaa tuo olikaan. Vois käydä uudelleenkin. Siitä jatkoimme Kiipeilykeskukselle, jossa meillä oli herkullinen ruokailu, saunaa ja paljuilua, sekä muihin seuralaisiin tutustumista. Itselle oli mukavaa, kun sai viimein nimiäkin kasvoille, sillä oon vasta keväällä liittynyt joukkoon. Sunnuntai ja maanantai onkin pyhitetty lepäämiselle. Tästä alkoi muutenkin kevyt viikko, jossa voikin keräillä voimia ensi viikon erikoisuuteen. Siitä lisää myöhemmin.

Ihanan syksyinen kotikaupunkini Oulu.