Kuka oikein olen?

Olen 25-vuotias oululainen mimmi, joka keväällä 2015 heitti ilmoille ajatuksen triathlonista. Mutta palataanpa ensin ajassa taaksepäin, mistä tähän ajatukseen on päästy.

Vuonna 2007 innostuin isoveljeni kautta suunnistuksesta ja harrastus onkin pysynyt mukana jo usean vuoden ajan. Välillä on mennyt hyvin ja sijoituksiakin on tullut napsittua, mutta välillä on menty aivan metsään. Suunnistuksen myötä aloin juoksemaan, ensin ihan vaan hupimielessä, mutta vähitellen alkoi kutkuttamaan ajatus puolimaratonista ja myös lopulta täydestä maratonista. Puolikkaan ennätyksenä on kevään 2014 Terwamaratonilta 1.46 ja risat sekä 2015 maratonilta 3.53 ja risat. Varsinkin nyt maratonille treenatessa alkoivat jalat oikuttelemaan enemmän ja vähemmän, eikä suunnistuksessa ole tullut kehityttyä siten miten ehkä olisi halunnut. Takaraivossa olikin jo pitempään kytenyt ajatus triathlonista, mutta ajatuksen tasolle se oli pitkään jäänyt, sillä uimataito oli lähinnä sillä tasolla, että pinnalla pysyi ja mummurintauinnilla eteenpäin pääsi. Kuitenkin helmikuussa 2015 mieheni kanssa kohti Oulua ajellessa hän sai kutsun tuttavan järkkäämään leikkimieliseen triathloniin toukokuulle, jolloin itse sanoin, että ma haluan osallistua triathloniin, en vaan osaa uida. Vartin päästä mulle ilmotettiin, että maaliskuun alussa alkaa Haukiputaalla tekniikkakurssi, joten sinne vaan. Ja niin se oli sitten menoa.

Tekniikkakurssilla opin laittamaan pään veden alle uidessa, ymmärsin mikä merkitys oikealla asennolla on ja huomasin, että uiminen onkin itse asiassa todella mukavaa, kun oppi tekniikan. Oliskohan se ollut joku maaliskuun loppupuoli, kun juoksulenkille lähtiessäni totesin, että pitäisköhän sitä hommata joku muu fillari, kun ei toi Bilteman cityhybridi oikein oo kiva, jos aikoo enemmänkin maantielenkkiä ajella. Lenkiltä tullessani olikin netistä jo valkattu mulle sopiva alottelumaantiefillari, Mekkn Pinerolo. Huhtikuussa meille muuttikin piskuinen maantiefillari ja alkoi lenkitkin saada uutta tahtia. Juoksutreenit kulkivat siinä sivussa, mielessä toki toukokuun maraton, mutta myös kaksi viikkoa ennen sitä suoritettava leikkimielinen triathlonskabailu kaveriporukan kesken. Tästä skabasta myöhemmin tarkempi sepustus, se oli nimittäin se, mikä sytytti liekin tähän mahtavaan lajiin.

Yhä uudestaan ja uudestaan pulahdin altaaseen ja kesällä myös järveen. Uiminen sujui joka kerralla paremmin, pyörä kulki mukavasti, mutta juoksu takkuili. Sain maratonilta riesakseni koko kesän vaivanneen polvivaivan. Oikeastaan nyt kolme viikkoa oon päässyt juoksemaan kivuitta. Tämä on omalta osaltaan veroittanut myös suunnistuksiin osallistumista tänä kesänä, sillä kipujen kanssa ei oo auttanut paljoa juosta metsissä. Kuitenkin elokuun alussa osallistuin ensimmäiseen perusmatkan triathloniin Virpiniemessä, tämän kesän ainoaan viralliseen starttiin. Tästäkin luvassa myöhemmin tarkempaa sepustusta, mutta mainittakoon, että taisin vahingossa voittaa naisten kilpasarjan siellä.

Lajiin kerralla hurahtaneena on ensi kesän tavoitteet mietitty, uusi fillari hommattu ja valmennus aloitettu. Ainakin Joroisten puolimatkalla minut näkee, jollei mitään erityistä tapahdu. Mielessä on myös perusmatkan SM-kisat, Jukolan ja Venlojen viesti (suunnistuspuolella) sekä toivottavasti monia muitakin mukavia tapahtumia. Tämän blogin välityksellä pääset seuraamaan matkaani kohti tuntematonta, välillä raskasta, mutta ennen kaikkea hauskaa matkaani kohti triathlonkesää 2016.

Suomen ja Ruotsin rajalla Lapin kauneudessa.