Uusi vuosi, uudet kujeet..? Uuteen vuoteen moni starttaa kovat lupaukset mielessään: pudotan x-kiloa, liikun säännöllisesti, lopetan tupakoinnin, olen karkkilakossa.. Kukin asettaa omat tavoitteensa ja lupauksensa. Tammikuussa kuntosaleilla ja uimahalleissa on ruuhkaa, lenkkipoluillakin näkee enemmän ihmisiä, mutta harmittavasti monella into tuntuu laantuvan nopeasti. Sen voin luvata, että uuden opettelu ei ole helppoa, eikä tavoitteisiin pääsy ole itsestään selvää nopealla aikataululla. Ja minä puhun omasta kokemuksestani, joten avataanpa sitä vähän lisää tähän. Ehkä tämä motivoi jotakuta jatkamaan kauemminkin, kuin vain kuukauden tai kaksi.
Palataanpa ajassa taaksepäin, aikaan josta en ole ylpeä, mutta joka on osa minua. Eletään vuotta 2009-2010, jolloin elin painavimpia aikojani. Tarkalleen en muista paljonko olen painanut, mutta tuolla lähempänä 80 kiloa kuitenkin. Ja pituuttahan on tuo huimat 163cm, joten auttamatta liikaa oli painoa. Lapsena olin urheillut, mutta teini-iässä ei paljon kiinnostellut, ei ennen kuin aloin suunnistelemaan 2007. Kuitenkin tuolloin aloin oikeasti pohtimaan, että pitäis varmaan tehdä jotakin itelle tai iskee kaikki maholliset elintapasairaudet.
 |
| Kuvia tuolta ajalta ei paljoa löydy, mutta kai tästä vähän saa käsitystä. |
Heinäkuussa 2010 aloin juoksemaan, tai paremminkin hölkkäilemään. Painoa oli pudonnut keväästä jo jonkin verran, mutta mitään virallista dokumenttia ei ole olemassa. Elokuussa 2010 muutimme Ouluun omillemme asumaan. Monelle tämä on käännekohta, jossa paino alkaa nousemaan ja urheilu jää taakse, kun pääsee itse päättämään syömisistään ja juomisistaan. Mulle tämä tarkoitti elämäntapojen muutosta erilaiseen. Urheilu tuli osaksi elämää, syömiset muuttuivat fiksummiksi eikä herkkuja löytynytkään kaapista, kuten ennen. Muistan elävästi kuinka onnellinen olin, kun 6.12.2010 saavutin välitavoitteeni, painoin 69kg.
Paino putosi tasaiseen tahtiin, tokihan aina ei ollut ruusuilla tanssimista ja paino nousi, mutta enimmäkseen se laski hitaasti. Hitaalla tahdilla ehdin sopeutua uuteen elämäntapaan, mutta pää ei aina pysynyt mukana. Pitkään näin peilistä sen entisen Hansun, enkä oikeastaan edes tajunnut, että oon pienentynyt. Omakuvanmuutos oli kaikista hankalinta tajuta, vaikka moni aina kehuikin, että ootpas sää laihtunut. Onneksi kuvat kertovat enemmän ja vähitellen oppi itsekin näkemään itsensä eri tavalla.
 |
| Vas. Kytäjä-Jukola -10, kesk. Salpa-Jukola -11, oik. Valio-Jukola -12. |
Noista vuoden 2010 ja 2011 kuvista oikeasti tajusin sen muutoksen ja sen työn, minkä olin sen eteen tehnyt. Kuvassa mulla on prikulleen samat vaatteet, kiloja vaan vuoden -11 kuvassa on varmaan 13 vähemmän. Kuvista välittynee myös se, että oon iloisempi ja onnellisempi. Tokihan painonpudotusprojekti ei jäänyt tuohon, vaan tuossa vaiheessa oli myös opittava elämään uusien tapojen mukaan. Tuon seuraavan vuoden opettelin, kiristelin hammasta ja mietin, että tää on perseestä. Vähitellen kuitenkin kaikkeen alkoi tulla balanssi, jonka säilyttämiseen joudun edelleen tehdä töitä, vaikka eletään jo vuotta 2016.
Onneksi tein elämääni muutoksen tuolloin. Matka oli pitkä ja kivinenkin, mutta joka sentin arvoinen. Painonpudotus ei todellakaan aina ole helppo juttu, matkalla riittää haasteita ja esteitä ylitettäväksi, mutta kun tavoitteet on saavutettu ja ennen kaikkea myös säilytetty, on mukavaa. Loppuelämää ei tarvitse popsia pelkkää pupunruokaa, kunhan muistaa säilyttää kohtuuden herkutteluissa, eikä anna sen jäädä päälle. Siksipä myös minä lupaan katsoa tänäkin vuonna mitä suuhuni laitan. :)
 |
| Kultaa tulevaan vuoteen. :) |
Uusi vuosi vaihtui juhliessa ystävien seurassa mökillä. Tänään palasin joulun ja uuden vuoden välisen herkkutelun jälkeen normaalimpaan rytmiin. Noh, lupaanko ja vannonko itse mitään tälle vuodelle? Lupaan nauttia elämästäni, johon kuuluvat vahvasti mies, urheilu ja ystävät. Luultavasti selviän tästä lupauksestani kunnialla. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti