Kuukausi starttiiin

Nii, tasan kuukausi Vierumäen starttiin. Millä mietteillä lähden viimeiseen kuukauteen? Joko Joroinen jännittää? Osaanko polkea, osaanko uida, jaksanko juosta? Onko nyt paniikin paikka jo?!?

Ensimmäinen maantiefillarini Koitelinkoskella. 

Mieli on tyyni. Talven aikana on kerätty peruskuntoa ja vähän nopeuttakin. Kevään aikana niitä on koitettu siirtää parhaan mukaan kohti lajia. Tiistain seuratriathlontreeni antoi osviittaa siitä, miten kaikki kolme lajia sujuvatkaan yhteen pötköön. Toki matkat olivat ennemminkin supersprinttimäisiä (n.400m+16km+3km), mutta kyllä niistä selvisi kuinka kulkee, sujuuko vaihdot jne. Viikon päästä lauantaina testaillaankin sitten triathlonmeininkiä perusmatkaa vastaavalla matkalla (1500m hallissa+n.40km+n.13.5km). On mukavaa tehdä tälläinen kovempivauhtinen veto vielä ennen Vierumäen starttia. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin (koputtaa puuta..) ja loppuun asti olisi tarkoitus säilyttää maltti, jotta Vierumäellä ja Joroisilla nähtäisiin paras mahdollinen Hansu.

Yöttömän yön maisemissa, tänne mieli halaja, mutta kisaillaanpa nyt ensin.

Joroinen, tuo kauan odotettu Joroinen. Mielessäni oon useasti jo ollut siellä, mutta vielä 1.5kk odotellaan, että oikeasti ollaan siellä. Vielä jännitys ei ole päässyt iskemään. Tämän viikon hyvin sujuneet treenit ovat antaneet uskoa, että hyvin siellä sujuu. On ollut niin ihanaa päästä avoveteen, uinti maistuu ja kulkee. Pyörä ja juoksukin kulkee oikein mukavasti, joten eipä tässä auta panikoida. Edetään vaan suunnitelman mukaan. 

Skumppalasilliset Virpiniemen kisan voiton jälkeen. :)

Tänään tein naapurin kanssa n.64km pitkän pyörälenkin ja siihen päälle 5km juoksua. Meno oli helppoa ja letkeää, treeniseurani totesikin kun lähdettiin juoksemaan, että älä oo noin ylipirteä. Olin vain niin iloinen, kun treeni kulki niin hyvin ja helposti. Mieli on levollinen ja onnellinen. Oon saanut viimein sovitettua treenini ja työni (huomaa järjestys) niin, että jaksan hyvin molemmat. Nyt vaan kohti kesäkuuta ja hyviä treenejä. :) 

Ajatuksia treenaamisesta

Viikko sitten poluilla.

Toisinaan treenaaminen maistuu puulta eikä kiinnostaisi pätkääkään. Onneksi nämä hetket ovat olleet vähissä, tutummaksi onkin tullut tunteet siitä, kuinka kaikki sujuu hyvin. Milloin poluilla tuntuu, että lentää, vaikka oikeasti oikeastaan käveleekin, tai hiihtäessä, että on nopeampi kuin Kaisa Mäkäräinen. Radallakin vedot sujuu liki Usain Boltin vauhtia ja pyörä kulkee ylämäkiinkin (joita muuten piisaa) ainakin kahtasataa. On hienoa kokea onnistumisen hetkiä oikeastaan jokaisella osa-alueella treeneissä. Näiden onnistumisten kautta itseluottamus omaan tekemiseen kasvaa rutkasti.

Tänään poluilla. 

Uidessakin meno on kuin delfiinillä, paitsi joskus olo on kuin hylkeellä. Toisina päivinä uinti sujuu kuin, noh, uinnin kuuluukin. Mutta toisinaan meno on tahmeaa, eteneminen hidasta ja kaikki muutenkin huonosti. Onneksi varsinkin yhteistreenit ja niiden erilaiset sisällöt tuovat iloa menooni. Uinti on selkeästi heikoin lajini, joten siihen on pakko panostaa, vaikka välillä tekisikin mieli heittää lättärit mäkeen ja lopettaa koko touhu.

Pista, sula tie ja aurinko. 

Viime viikon hallijuoksutreeneissä koin ilon hetkiä. Tehtiin 800m vetoja kympin kisavauhdilla (jonka siis itse arvioin) 2min palautuksilla. Meno oli mukavan helpon tuntuista koko treenien ajan, ja valkku tuumas, että elä nosta vauhtia, vaikka mieli tekisikin. Maltoin mieleni ja kymmenenkin vedon jälkeen olo oli mukava, toki tunsi, että juostu on, mutta hampaankoloon jäi annettavaa seuraavallekin treenille. Tällaiset hetket tuovat hymyn huulille ja ilon tekemiseen, jaksaapa painaa myös niinä huonoina (uinti)hetkinä.

Työkoneestani löytyy sopiva mietelause. 

Tämän kaiken muuttohässäkän, uuden työn ja uuden kaupungin keskellä on välillä käynyt mielessä, että onkohan treenit menneet harakoille. Ohjelman noudattaminen on ollut vähän niin ja näin (sori valkut), mutta parhaani mukaan oon tehnyt edes jotain. Löytäessäni ton moton kirjani välistä, totesin, että eipä tuo ressaaminen ainakaan auta asiaa. Kuten totesinkin, treeneissä meno on tuntunut koko ajan paranevan, kun olen tehnyt ehkäpä vähemmän, mutta laadukkaammin. Kevät, tervetuloa, olen valmis vastaanottamaan sut ja sun tuomat haasteet!

Blogihiljaisuuden syy

Alamäki, jossa pääsin tänään 53km/h

Elämässäni on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut isoja muutoksia, joten blogin kirjoittaminen ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Kuukausi sitten hain töitä Jyväskylästä ja reilu viikko sitten kotiuduimme tänne. Jos joku olisi tammikuussa sanonut, että asun maaliskuussa Jyväskylässä, olisin nauranut hälle. Mutta kun sopiva, innostava ja ennen kaikkea vakituinen työpaikka sattui kohdalleni osumaan, niin ei tarvinut kahdesti kysyä lähdetäänkö. Oulun tasamaat ovat siis vaihtuneet Jyväskylän mäkimaastoihin.

Pyörälenkiltä viime viikonlopulta. 

Asuinpaikan lisäksi vaihtoon meni triathlon- ja suunnistusseura, eli oululaisseurat vaihtuivat jyväskyläläisiin. Parin keveämmän viikon jälkeen tällä viikolla on taas päästy asiaan ja treeniä on tullut enemmän. Toki täyspäiväisen työn ja urheilun yhdistäminen tuo omia haasteitaan näin alkuun. Tällä viikolla oon tutustunut uusiin triathlonseurakavereihin jumpan, juoksutreenien sekä uinnin parissa. Tämän lisäksi on tullut pyöräiltyä, hiihdettyä ja juostuakin.

Oikopolku hiihtopoluille!

Torstai-iltana juoksutreeneissä pääsin maistelemaan erilaisia vetotreenejä. Ohjelmassa oli 10x200m (jokaisen 200m välissä 30sek palautus) ja tää toistettiin kolmesti (siinä välissä 3min palautus). Oli mukavan erilainen vetotreeni ja sykkeet pysyikin sopivalla tasolla. Ei edes myöhäinen ajankohta häirinnyt uniani, sillä nukuin kuin tukki het sänkyyn päästyäni. Tänään oli uintivalmennusta ja kyllä tää likka nautti! Viime aikoina uinnissa on tuntunut, että junnaan paikoillaan, mikään ei suju eikä edes huvita. Tänään kuitenkin asioita loksahti paikoilleen ja tuloksena oli leikkimielisessä viestissä vinstan oma enkka 43sek! Ennen kaikkea naaman saa näkkärille se, että vuosi sitten opettelin vapaauinnin ja oon (omasta mielestä ainakin) kehittynyt huimasti. Vuosi sitten 25m tauotta ja kuolematta oli saavutus. Eli jos mietit triathloniin osallistumista, mutta uinti vaikuttaa pahimmalta rastilta niin hakeudu tekniikkakouluun kuten minä. Uimaankin oppii, mutta vaatiihan se töitä. Varoituksen sananen; triathlon voi viedä pikkusormen lisäksi koko tyypin! ;)

Pari sanasta Jyväskylästä. Oon nyt puhunut mun naapureille enemmän kuin Oulussa ikinä. Täällä piisaa mäkiä, ylämäet on välillä raastavia, mutta alamäissä on vauhdin hurmaa (nautin kun saa välillä vähän levätäkin). Pyörällä pääsee täälläkin liikkumaan varsin kätevästi, vaikka onhan se vähän niinku reeni, jos lähtee tuonne kauemmas kaupoille, sillä edelleen; täällä on mäkiä, joissa syke väkisin nousee uusiin sfääreihin. Jumppaan mennessä sain esimerkiksi hyvät maksimit ylämäessä, 185 nimittäin. Sainkohan koskaan Oulussa vaikka yritinkin? Kaikin puolin kyllä mukavan oloinen kaupunki, joten kyllähän täällä viihtyy ihan varmasti. :) Nyt vähän telkkarin ääreen.