Tänään ohjelmassa oli kympin testijuoksu. Tavallisesti en pahemmin jännitä kisojakaan, mutta tämä teki poikkeuksen. Tallinnan kisan jälkeen olen juossut todella vähän, ensin ylimenokauden lepäilyt ja sitten sairastelujakso verottivat juoksukilsoja. Siksipä lähdin tänään juoksemaan kauhun sekaisin tuntein, varsinkin kun perjantain pk-lenkillä tuntui, ettei kulje mihinkään. Kymppi on matkana raastava ja pääkopalle haastava.
Onneksi seurakaveri Marja lähti yhdessä jakamaan tämän raaston. Verryttelimme ensin pari kilsaa ja sitten oli aika tarttua härkää sarvista. Juoksimme Jyväsjärven rantaa pitkin, sillä reitin on tarkoitus olla suhteellisen tasainen ja helposti toistettavissa. Sovimme, että lähdetään yhtä matkaa ja jos tuntuu niin saa kiristää. Ekan kilsan aikana tuntui pahalta, jalat ei halunnu totella ollenkaan ja jos olisin ollut yksin, olisin varmana hidastanut. Tokalla ja kolmannella kilsalla jo vähän helpotti, mutta se saattaa selittyä vauhdilla joka olikin vähän tippunut. Kääntöpaikalla tuntui jostain syystä henkisesti todella hyvältä ja tuntui, että tästä voi kiristää. Aloitinkin maltillisesti kiristämään tahtia ja keskityin hengittämään kunnolla. Jalat veivät eteenpäin ja tunsin juoksemisen iloa. Jokaisella tonnilla vauhtini oli edellistä kovempi ja maalissa olin kaikkeni antaneena. Samaan aikaan tuntui niin pahalta, mutta myös niin mahtavalta. Aika oli lopulta 49.24, paljon parempi mitä osasin odottaa tämän sairastelujakson päälle.
Tästä on hyvä lähteä jatkamaan treenauksia. Nyt tiedän missä mennään juoksun suhteen, samoin kuin olen kärryillä pyöräilyn ja uinnin suhteen. Jatketaan harjoituksia! Ja vielä kerran iso kiitos Marjalle, sillä yksikseen olisin todellakin luovuttanut jo alkukilsoilla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti