Vanajanlinna supersprintti

Kisakausi on triathlonin osalta avattu voitokkaasti! Vanajanlinnassa kävin suorittamassa ”vain” supersprintin (koska tosiaan työpaikka sen kustansi) ylioppilasjuhlareissuun yhdistettynä. Kisan oli tarkoitus olla yksi kova treeni, joten en muutellut pahemmin ohjelmaa alustavalla viikolla muuta kuin ntreenien järjestyksen osalta. Esimerkiksi torstaina juoksin 15km pk2-vauhdeilla ja lauantaina aamulla kävimme pk1-alueella ajamassa pari tuntia pyörää Turussa. 

Kisapaikalle saavuimme jo kymmenen aikoihin, vaikka oma startti olikin vasta kahdelta. Tämä siitä syystä, kun treenikaveri Samin pyörälle kävi köpelösti kisanalusviikolla ja lupasimme lainata mieheni pyörää hälle. Olikin oikein mukavaa olla katsomossa seuraamassa kisaa kauniina kesäpäivänä. Päivän aikana ehti unohtaa koko kisan, eikä siis jännitystäkään ollut ilmassa. Tokihan rutiinia on jo kertynyt runsaasti, joten kisajännitys on enemmänkin sellaista odottavaa jännitystä.

Uinti 3.33 (omassa kellossa, virallista aikaa ei vielä nähtävillä)

Uintiin päätin lähteä tosiaan ilman märkkäriä, vesi oli lämmintä ja uintimatka vain 200 metriä, joten miksi kuluttaa aikaa märkkärin kanssa veivaamiseen. Uintiin lähdin reippaasti eturivistä ja manailinki koko matkan muuten uimalasejani, jotka falskasivat reilusti. Ongelmaa ei ole esiintynyt kevään avovesitreeneissä, joten pikkasen pisti ärsyttämään. Kahteen otteeseen, jouduin tyhjäämään vettä pois linssistä tolla matkalla ja se on liikaa. Uinti oli siksi hivenen hidas. Uusien lasien hankintako se on taas edessä..

 

Vaihto 2.39

Vaihtoon juoksin reippaasti ja olipa vapauttavaa, kun ei tarttenu repiä märkkäriä pois päältä. Pussista ekana numero päälle, sukat jalkaan, kypärä ja lasit päähän pyörälle juostessa. Juoksin epähuomiossa pyörän ohi ensin, palasin hakemaan sen ja pyörän päälle sulavasti. Kengät jalkaan kunnolla sitten matkalla.  Vinkkivitonen, älä jätä kuivaamatta/putsaamatta jalkoja sprinttiä pidemmillä matkoilla, jos sukkia käytät, sillä pieni kivi porautuneena varpaaseen aiheuttaa kipua. Ja varsinkin, kun se nypätään pois.

Pyöräily 17.49

Pyöräily lähti hyvin käyntiin, junnut menivät toista kierrostaan ja ohittelin niitä. Ekan käännöksen huitevilla oli junnuja aika leveänä rintamana, mutta kuittasin niiden ohi käännytyksen jälkeen. Fiksuina he ottivat siitä itelleen sopivan peesin takaisin mennessä. Mun käskettiin ajaa sitä pyörää, eikä pyöräillä, joten yritin mennä enkä meinata. Pahalta tuntui, joten lienee onnistunutta ajoa. Koko matkan sain tehdä yksin töitä.

Vaihto 1.01

Kengät auki hyvissä ajoin, pyörän vasemmalle puolella ja just eikä melkein ”nouse pyörän päältä” –kyltin kohdalla maahan sipsuttamaan sukkasilleen. Pyörä paikalleen pienen arpomisen kanssa ja kohti vaihtopussukkaa, josta lenkkarit jalkaan ja menoksi.

Juoksu 11.10

Juoksu lähti kivasti kulkemaan, vaikka toki se kovin yritys taisi puuttua, kun tiesin olevani turvallisessa johdossa. Kuitenkin napsin junnuja siitä kiinni yksi kerrallaan, jotta vauhti säilyisi kohtuullisena. Kevään aikana ilmennyt jalkavaiva ei nostanut päätään, joten yhteistyö fyssarin kanssa on tuottanut tulosta. Maalissa tuuletus voittajana. Ja siihen perään meinasinkin laatata, joten eikö silloin ole annettu tarpeeksi.

Kauden avaus oli hyvä ja sähäkkä. On hyvä käydä tekemässä noita vaihdon sähellyksiä tämmöisissä skaboissa, eikä sitten niissä ns. tärkeämmissä kisoissa. Kaikesta huolimatta vaihdot olivat nopeita, joten ei niitä turhaan ole tankattu. Lyhyillä matkoilla kun vaihdon onnistuminen merkkaa todella paljon, sillä hyvällä vaihdoilla voi voittaa runsaasti aikaa, jota esimerkiksi juoksussa on vaikea kuroa kiinni.

Triathlonkauden avaus lähestyy

Viime syksynä hommattu menopeli

Syksy tuli ja meni. Talvi tuli ja meni. Kevät tuli ja vaihtui nopeasti jo kesäksi. Aika vaan hurisee vauhdilla eteenpäin, ensin on maanantai, sitten keskiviikkoaamun silmät ristissä -aamu-uinti ja sitten onkin taas perjantai. Talvi on toteutettu enemmän tai vähemmän tunnollisesti treeniohjelmaa. Sisällä ajoin pyörää aika vähän, kahdeksan kertaa näköjään. Yksikään niistä ei ollut peekootreeni, vaan kaikki oli tehotreenejä. Tämä ei tarkoita, ettenkö olisi pyörän päällä viihtynyt, ajettua on kyllä tullut, mutta ulkona. Läpi talven poljin työmatkani (n.11km suuntaansa) ja ajoin treeniä pihalla. Jos vaihtoehtona on ajaa ulkona, valitsen sen. Yli tuntia en oikein sisätreeneissä viihdy. :D Talven aikana tuli myös hiihdeltyä ja osallistuttua Neljän Vuoren hiihdon pidemmälle 50km matkalle. Uimahallissa olen viihtynyt oikein hyvin ja sehän on näkynyt kehityksenä. Avoveteen on ollut oikein mielekästä siirtyä nyt lämpenevien säiden ansiosta. Juoksu sitten, noh, motivaatio ei ollut ehkä ihan huipussaan. Siitä huolimatta nyt mennään hyvällä tatsilla eteenpäin eli eiköhän sekin kulje.

Kesäkelit on hellinyt työmatkapyöräilijää

Kisakausi starttaa Vanajanlinnassa sunnuntaina päästä supersprintillä. Olisi ollut mukavaa kisailla sprinttimatkalla, mutta työpaikan kustantaessa supersprintin osallistumisen, en laittanut vastaan.  Toisaalta saapa lauantaina huolettomammin juhlistaa sukulaisten valkolakkeja. Tämän startin jälkeen kisailu jatkuu Vantaalla SM-sprintin merkeissä. Hauska huomio tähän väliin; en ole ennen sprinteissä kisannutkaan! Mutta kerta se on ensimmäinenkin.

Ihana pikkulampi Keski-Pohjanmaalla ja mahtavat kelit toukokuussa!

Jospa sitä taasen saisi itsestään irti enemmän tässä kirjoittelussa, sillä tällä saa tyhjennettyä mielessä pyöriviä ajatuksiaan hyvin. Elokuussa odottaa kuitenkin se isoin tavoite tälle kaudelle eli täyden matkan kisa Tallinnassa. 3.8km uintia avovedessä, syksyllä olin kauhuissani, mutta tällä hetkellä olen luottavaisin mielin liikenteessä. Uinnin kanssa on tehty töitä ja se on tosiaan välittynyt sinne avoveteenkin asti. 180km pyöräilyä, kotoani vanhempien luo oleva matka. Niin ajateltuna tuntuu pitkältä, mutta sen matkan viime kesänä jo ajoin, eikä se lopulta niin kauhea ollutkaan. Ja kuten sanoin, pyöränkin päällä on viihdytty ja tällä hetkellä olen siihenkin oikein luottavainen. Lopuksi vielä maraton, eli juoksua, eli sitä mulle muka helpointa lajia. Vaan tällä hetkellä tuntuma ei ole niin hyvä. Onneksi aikaa on vielä ja se hyvä juoksukuntokin saadaan kaivettua esiin. Tätä kohti kuitenkin mennään ja parhaamme tehdään. Katsotaan mihin se riittää!

Triathlonkausi 2017

On aika tehdä välitilinpäätös kuluneesta triathlonkaudesta. Kausihan alkoi lokakuussa 2016 tutulla kaavalla Tribasen ohjelman mukaan. Peekoota peekoon perään, taishan sinne vähän kovempaakin treeniä mahtua. Trainerilla pyöräily oli tylsintä, joten ilolla olin tekemässä kevyemmät pyörät maasturilla ympäriinsä tai lumien tultua hiihtäen. Kovemmat pyörätreenit toki trainerilla sitten. Tammikuussa osallistuin syntymäkonnuillani hiihdon Maakuntaviestiin, oli huisia päästä tykittämään kovaa ja muistelemaan menneitä, etenkin sitä kun 5 kilsan hiihtokisa oli muka kamalan pitkä. Osallistuin myös Neljän Vuoren Hiihtoon lyhyemmälle matkalle, sekin oli mukava reissu ja vaihtelua treeneihin.

Kevätaurinko Lapissa.

Keväällä osallistuin myös ihmiskokeeseen voimaharjoittelun vaikutuksista loppukirikyyyn. Sieltä sain kipinää salitreeneihin, sillä tulokset olivat hyviä, kirikyky parani samalla kun sain kaivattua voimaa jalkoihini. Treeneissä huomasin, että kulkee hyvin ja kevyemmin kuin ennen, toki painoakin oli pudonnut jokunen kilo. Toukokuussa osallistuin Höyryajoihin, 85 kilsan maantieajoon, ollen siellä toinen. Oli hauskaa ajella pyörällä kovempaa kauniilla reitillä, ehdottomasti ohjelmassa ensi keväänäkin jos kisa järjestetään!

Triathlonstartteja kertyi yhteensä viisi, kolme perusmatkaa ja kaks puolimatkaa. Yhdessä kisassa viidestä kaikki meni nappiin, se kisa oli onneksi se kesän päätavoite, joten hyvä niin. Muissa jäi vähän hampaankoloon, mutta seuraavaksi plussat ja miinukset kisoista.

Tuusulanjärvi, perusmatka lyhennetyllä uinnilla:
+mukava reitti, hyvät järjestelyt
+mainio juoksu
+keliolosuhteisiin nähden hyvä uinti

-pyöräily, en saanut annettua parasta

Vierumäki, perusmatka:
+uinti
+juoksu
+laadukas järjestely

-pyöräily, huono suoritus

Joroinen, puolimatka:
+laadukas järjestely
+uinti
+pyöräily
+juoksu
+mieli
+tankkaus ja kisanaikainen energia
+SM-pronssi

Turku, puolimatka:
+hieno kosajärjestely
+vahva uinti
+vahva pyöräily

-paska juoksu
-kisan aikainen tankkaus meni pieleen

Vaasa, perusmatka lyhennetyllä uinnilla:
+uinti, pää pysyi kasassa siinä aallokossa
+tasainen kokonaisuus
+pyöräily ihan ok uudella pyörällä

-tuuli, rentous uupui

Kokonaisuudessa jäätiin plussan puolelle, vaikka aina löysinkin parannettavaa. Tiedän mitkä ovat heikkouksiani, olen löytänyt vahvuuteni. Nyt talven pimeiden tuntien aikana niitä kaikkia vahvistetaan, jotta ensi kesänä ollaan entistä vahvempia! En ole vielä oikeastaan antanut sijaa ajatukselle täydestä matkasta. Luen vain eteeni tulevia nuotteja, kuuntelen kroppaani ja mieltäni sekä annan parhaani treeneissä. Katsotaan mihin se johtaa.

Syksyistä kauneutta Keskipohjanmaalla.

Mieliharjoittelu

Urheilijalle fyysinen harjoittelu on erityisen tärkeää, mutta myös henkinen valmentautuminen korostuu. Täyden matkan triathlon kestää helposti kellonympäryksen, joten päässä ehtii juosta varmana sata ja yksi asiaa. Omakohtaisia kokemuksiahan toki ei täpäristä ole, mutta ainakin puolimatkojen kokemuksella tiedän miten monta ajatusta päässä ehtiikään pyörähtää. Siksi onkin tärkeää keskittyä fyysisen harjoittelun lisäksi myös mielen harjoituksiin. Kirjastosta käteeni tarttuikin tuollainen Mieliharjoittelu -kirja ja töissä samaan syssyyn osui mahdollisuus osallistua mindfulness-harjoituksiin, joten ei muuta kuin kokeilemaan ja treenaamaan.

Itsehän olen sellainen, että teen paljonkin mielikuvaharjotteita, opin jo suunnistusaikana tekemään näitä, mutta nyt myös triathlonin myötä on tullut elettyä mielikuvissakin paljon. Ei ole tavatonta, että tehdessäni kovempaa treeniä, olen mielikuvissani suorittamassa kyseistä osuutta tärkeässä kisassani. Olin monia monituisia kertoja käynyt mielessäni läpi, kuinka uin, pyöräilen ja juoksen Joroisilla alle viiteen tuntiin ja saavutan mitalin. Olin käynyt mielessäni jo niissä tilanteissa, joissa saattaisi tulla hankaluuksia, olin miettinyt kuinka ne haasteet ylitetään. Kävin pitkin vuotta läpi haastavimmaksi kokemaani, eli uintiosuutta. Altaassa ja järvessä hain tietoisesti rentoutta menooni ja pyrin hakeutumaan niihin pelottavampiinkin tilanteision eli hässäkkään, aallokkoon ja ahtaaseen tilaan. Opettelin rentoutumaan ennen kisaa, jotta uinti lähtisi rullaamaan mukavasti. Koko kesän koin mainioita uinteja kisoissa, joten jotain on tehty oikein.

Kun kahta viikkoa aiemmin Vierumäellä pyörä ei kulkenut, oli iso syy pääni sisällä. Mieleeni iskostui vähän väliä ajatus, että kaadun ja loukkaannun. En tiedä mistä moinen ajatus edes silloin on tullut, mutta kun kisan jälkeen tiedostin sen, missä mättää, keskityin poistamaan negatiiviset ajatukset. Kahden viikon aikana keskityin hakemaan pyöräilyyn positiivisia ajatuksia, keskityin olemaan pyöräilyssä tietoisesti läsnä, jotta ajatukset eivät pääsisi karkaamaan pelottaviin asioihin. Joroisilla en päästänyt ajatuksiani karkaamaan, vaan keskityin pelkkään kisaan ja tuloksena oli mahtava pyöräily. Juostessa mielessäni oli kirkkaana tavoitteeni mitalista ja myös heikkona hetkenä kisan loppupuolella kuvittelin itseni sinne palkintopallille.

Mielellä ja mielessä pyörivillä asioilla on siis paljon merkitystä ja mielikuvilla voi vaikuttaa paljon asioihin. Jos mietit, että en mä pysty tohon, en mä kykene niin todennäköisempää onkin, että et pysty siihen. Positiivisilla ajatuksilla pääsee pidemmälle ja ainakin kisoja ajatellen mindfulness-harjoitteet ovat tulleet jäädäkseen. Tiedän, että 3.8km uintia, 180km pyöräilyä ja maraton ovat fyysisesti vaativia, mutta henkistä kanttia koetellaan.

Älä sano ei koskaan

Koskaan ei saa sanoa ei koskaan. Kun kaksi vuotta sitten olin ensimmäisen virallisen starttini perusmatkalla tehnyt, sanoin, että en mää kuitenkaan koskaan täydelle matkalle lähde, se on ihan hullu matka. Aikaa kului, kunto kasvoi ja lajin viehätys iski syvemmälle. Viime talvena jo mietiskelin mielissäni, että jos kuitenkin se täyden matkan kisa joskus. Kesään aikana tunne vain vahvistui, kun puolimatkan kisat sujuivat ja henkinen kantti on kasvanut. Maanantaina ilmottauduin useiden muiden joukossa kisaamaan Tallinaan Ironmanin kisaan! Eli eipä tarvi miettiä miksi sinne altaalle raahautuu kuudeksi aamulla, miksi sitä coretreeniä tehdään, miksi aina on nälkä, miksi netflix tulee tutuksi trainerin päällä polkiessa sekä useat muut miksi kysymykset joita varmana nousee esiin. Maaliviiva häämöttää elokuun 2018 alussa Tallinnassa, mutta onneksi sitä ennen on luvassa hupaisia treenitunteja ja kisoja! Matkani kohti ensimmäistä täyttä matkaa on startannut. Pysykää kuulolla instassa: @_hansuh tai #hansunsporttinen elämä sekä tietenkin täällä blogissa!

Vaasan perusmatka 20.8.

Kausi pistettiin triathlonin osalta pakettiin sunnuntaina Vaasan Sun City triathlonissa perusmatkalla. Matkalla Turkuunhan kävimme Oulussa katsastamassa mikä olisi oikea koko Specialized Shivistä, lähinnä makustelumielessä oli siis tarkoitus käydä ja kysellä hintoja. Noh, harvemminhan tuollainen onnistuu, varsinkin kun sattui sopivan kokoinen vähän käytetty olemaan edullisesti kaupan ja kun sitä käy koeajamassa. No matkaanhan se lähti, mutta Turun kisan suoritin tutulla ja turvallisella maantiefillarillani, mutta Vaasassa alle pääsi Shivi.

Sunnuntai valkeni kauniina, mutta tuulisena. Ja en puhu pikku puhurista, vaan kunnon tuulesta, joten lievästi hirvitti uinti ja pyöräily. Mieleen tulvahteli muistoja vuoden takaisesta Kuopion kisasta, jossa paniikki iski kesken aallokkoisen uinnin. Uudella pyörällä ajokin jännitti, sillä alla ei ollut vielä liian montaa kilsaa eikä varsinkaan kauhean tuulisella kelillä ajoa. Pyrin karistamaan ajatukset muualle ja keskittymään vain kisaan, olinhan vuoden takaista huomattavasti vahvempi.

Uinti 16.58

Verryttely meressä sujui kohtalaisesti. Aallot oliva isoja ja alkuun oli haastavaa tottua aaltoihin. Myrskyisän tuulen vuoksi uinti lyhennettiin 750m, ei haitannut. Lähdin aika edestä ja vasemmalta reunalta, rauhallinen lähtö ja heti vaan rytmistä kiinni. Ekat kunnon aallot ja hengitys tiheni, joku pyrkii kylkeen ja joku jalkoihin, paniikkia oli takaraivossa jo tulossa. Pieni hetki rintauintia ja matka jatkui, tipautin peikon kyydistä. Eka suora oli haastava, mutta kun rytmiin pääsi, niin uinti oli itseasiassa mukavaa. Takasuoralla saikin kellutella myötäaallokossa menemään mukavasti, tuntui että ohittelinkin joitakin. Loppusuoran sivulla näin edessä kauempana porukkaa, mutta kiinni en saanut, perässä ei sitten heti ollutkaan ketään. Uinti sujui ilman isompia ongelmia lopulta, toinenkim kiekka olisi mennyt, tokihan viime viikon kisa painoi vähän käsissä.

T1 1.23

Nousu vedestä, äitin ja isän kannustus kuului, hyvä, huomasivat, että oon päässy rantaan, kamoja pois päältä matkalla pyörälle. Jalkojen kuivaus, sukat jalkaan, kypärä päähän, numero selkään ja menoksi. Nyt pyörän selkään menokin onnistui.

Pyöräily 1.13.06

Alkuun tuntui, että ei tule mitään. Vauhti tuntui matelulta, en uskaltanut laskeutua aeroasentoon ja mietin, että tuleepa pitkä reissu. Tuuli puhalteli sieltä sun täältä, mutta uskalsin asettautua aeroasentoinkin vähitellen. Pahimmissa paikoissa oli menomatkalla pakko nousta ylös, kun pyörä vei naista eikä toisin päin. Käännytyspaikalla helpotti, myötätuuleen olikin kiva lasketella kovalla vauhdilla, nyt tunsin sen pyöräilyn helppouden. Loppumatka olikin helppoa menoa, piti vaan sarvista kii ja paino menemään. Toki tie oli paikoin melko karseassa kunnossa, mutta onneksi viikolla tuli ajettua vieläkin huonommalla asfaltilla. 35km kohdalla alkoi harmittamaan, kun tääkin hupi olisi kohta ohi, oisin voinut jatkaa pidempäänkin. Tosin pienoinen Turussakin ilmennyt ongelma, geelit eivät imeytyneet, vaivasi taas. Samoilla tutuilla menin, mutta ongelma ilmeni taas silti.

T2 0.38

Sulava laskeutuminen pyörältä, nopea hipsiminen omalle paikalle, kypärä laatikkoon, kengät jalkaan ja menoksi.

Juoksu 49.20

Juoksu lähti kulkemaan hyvin, vauhti oli sopivaa ja tuuli mukavaa. Olo oli turvallinen kun sai viimein olla kahden jalan varassa. Tsemppihuutoja tutuille, etenkin tiimikaveri Lotan kanssa vaihdettiin joka kerralla tsempit. Viime viikkoiseen verrattuna juoksu tuntui helpolta ja mukavalta, se tuskallinen taivallus oli historiaa. Tosin geeliä en edes viitsinyt ajatella, pelkkä vesi sai riittää. Matkalla pystyi seurata tilannetta, kun kavereita tuli vastaan. Isän väliaikahuudot vitosen jälkeen myös helpottivat loppumatkaa. Maaliin juoksin iloisena kolmannesta sijastani. Onnitteluhalaukset Lotan kanssa ja pikaiset kuulumisten vaihdot. Siinä on nainen jonka muista ensimmäiseltä leiriltäni keltanokkana, ihailin ja ajattelin, että kumpa edes joskus pääsisin puoliksikaan niin kovaa.

Kausi 2017 on triathlonien osalta paketissa. Kehitystä viime kaudesta on tullut ja olen saanut varmuutta kisaamiseen kokonaisuudessa. Viime vuonna jännitin jokaista kisaa tuhottomasti, mutta tänä vuonna olin tyyni ja luottavainen. Vierumäen kisaan olin vähän pettynyt, mutta sieltä noustiin parempaan tekemiseen ja tuloksiin. Nyt on aika mietiskellä kulunutta kautta ja aloittaa vähitellen tosissaan #kohtitäyttämatkaa projekti. Koen, että nyt olen henkisesti valmis täyden matkan suoritukseen, fyysistä puolta voidaan sitten hio paremmaksi tulevan kauden mittaan.

Turun puolimatka 13.8.17

Turun kisaan tultiin parin viikon Lapin mökillä oleilun jälkeen. Lapissa treenit olivat sovellettuja ja vähän mietitytti mitenhän sujuu kisassa. Turkuun saavuttiin kahen yöpymisen taktiikalla (yht. 1140km) lauantaina. Olo oli hyvä, fiilis kohdillaan kun hengailtiin kisa-alueella katsomassa junnujen kisaa. Edellinen yö oli hivenen heikko, eikä aamulla enää ruoka tuttuun tapaan maistunut. Kisa-alueella laitoin kamat kasaan ja heitin pikku verkan.

Uinti 35.45

Uinnin lähtö oli rolling starttina, pidän tästä lähtötavasta. Pudottauduin veteen ja läksin kauhomaan vastavirtaan. Meno tuntui raskaalta, koitin keskittyä vaan rentoon menoon. Tiesin, että toiseen suuntaan on helpompaa. Rytmi pysyi hyvänä, vaikka välillä olikin ahdasta ja iskujakin tuli. Hörppäsin useampaanki otteeseen Aurajoen herkullista vettä, oli kyllä laatta likellä lentää. Tällä kertaa olin kyllä iloinen, kun uinti loppui, se nimittäin tuntui loputtomalta eikä niin hyvältä kuin Joroisilla. Aika olikin ihan positiivinen yllätys, sillä kuvittelin polskineeni kauemmin.

T1 2.47

Vaihtoalueelle juostessa oli oksennus oikeasti aika likellä. Suht ok vaihto, mitä nyt pyörän selkään hyppääminen vähän epäonnistui, mutta nopiasti matkaan silti.

Pyörä 2.45.12

Kenkä ei meinannu asettua, sen kanssa vähän aluksi tolskasin. Sitten vaan vauhdilla kohti motaria. Hepojoelle päin mennessä vauhti oli mukavan reipasta ja helppoa. Välillä piti vähän himmailla peesivälien takia, kun nopeempia tuli ohi, mutta onneks niillä taittui matka pääasiassa joutuisaan. Kun käännyttiin takaisin päin, iski totuus naamaan, tuuli nimittäin. Onneksi tätä vastatuulta oli pienemmissä pätkissä, eikä 45kilsaa kerralla. Kolme kiekkaa meni nopeaa, ajo oli vahvaa omasta mielestä, mutta kyllähän tuo vastatuuli veroitti. Kaikille onneks sama. Vaihtoaluetta kohti polkiessa tunsi, että jalat ovat väsyneet ja epäilys raskaasta juoksusta hiipi mieleen.

T2 1.28

Pyörän päältä laskeutuminen oli sujuvaa ja nopea sipsutus vaihtoon. Sukat olivat läpimärät, joten nopea päätös vaihtaa kuivat sukat juoksuun. Silti vaihtoni oli nopea.

Juoksu 1.47.48

Juoksu lähti hyvin liikkeelle ja tovin jo luulin, että eihän tää nyt niin paha ookkaan. Mutta ekan kiekan loppupuolella karu totuus iski tajuntaan, ei kulje ei. Vetasin geelin naamaan suunnitelman mukaan ja sitten saikin pidätellä oksennusta kierrokset 2 ja 3. Vesi meinasi pyrkiä ylös, urkkajuomaan en ees uskaltanut koskea, energiajuomaa otin kulauksen, jotta sais ees jotain. Oli vaikeaa menoa, epätoivo meinasi iskeä, kun olo oli kamala, eikä jalat tahtoneet edetä toivottua vauhtia. Matka tuntui etenevän kuin hidastetussa filmissä, mutta yritin pitää pään kasassa ja juoksuasennon hyvänä. Olin niin iloinen, kun neljäs kierros alkoi ja oksettava olo oli helpottanut hetkeksi. Päätin, että periksi ei anneta, vaikka mikä olisi. Loputtoman pitkältä tuntuva suora kääntyi viimein punaiselle maalisuoran matolle ja maalissa helpottunut tuuletus. Kamalimman tuntuinen puolimaratoni oli ohi.

Maalissa en tiennyt vielä mikä sijoitukseni oli, mutta mieheltäni sain hetken päästä varmistusta, että kärjessä olin ja näyttäisi, ettei kukaan ohi tulisi. Saattohan se viimein hymykin irrota siinä vaiheessa. Vaikka juoksu olikin taaperrusta Joroisten kisaan verrattuna, oli mainio pyöräily riittänyt tuomaan kaulaa muihin se verran, että sain kokea elämäni toisen voiton triathlonissa! Tämmösen kisan päälle se maistui kyllä oikein makealta.

Kun reilu kaksi vuotta sitten kisasin ekan perusmatkani Virpiniemessä voitokkaana, en vielä ajatellut kuinka syvälle tähän lajiin uppoaisin. Hyppäsin samaisena syksynä Tribasen valmennustiimiin ja aloin treenaamaan tavoitteellisesti kohti kisoja. Valmennus on tuottanut tulosta ja onkin ilo jatkaa edelleen mukana huippujen valmentajien Jussin ja Panun matkassa! Tiimin tuki ja tsemppaaminen kannustaa ylittämään itsensä aina uudelleen ja uudelleen. Tuloksena onkin ollut oikein hyvä kisakausi.