Joroisille saavuttiin jo perjantai-iltana, sopivasti ehdin vielä meijän tiimitapaamiseen. Oli mukavaa nähdä tuttuja ja kisatunnelma nousi hyvin. Sitä huomasi olevan huomattavasti rauhallisempi kuin edellisenä kesänä, kun kaikki oli uudempaa. Tavaroiden laitto sujui rutiinilla ja kisa-alueen tsekkauksen ja kisainfon jälkeen alettiin pikku hiljaa suunnata Valvatukselle pyörän vientiin. Valvatuksella tuli tunne, että mä olen valmiina taistelemaan huomenna täysillä mitaleista ja alittamaan sen viisi tuntia. Jatkoimme matkaamme Varkauteen syömään ja majoitukseen.
Lauantaina heräsin hyvin nukutun yön jälkeen pirteänä. Aamupalan jälkeen tavarat kasaan ja kohti Valvatusta. Oltiin ajoissa paikalla, jotta sain rauhassa laittaa loputkin tavarat, käydä verkkaamassa juosten ja rauhoittua kisaan. Moikkailin tuttuja ja odottelin veljeäni ja isääni saapuvaksi. Fiilis oli hyvä koko aamun. Uintiverrailu sujui hyvin, vesi oli sopivan vilpoisaa, tosin sen jälkeen oli tympeää seistä rolling startin lähtökarsinassa melkeen puoli tuntia.
Uinti 34.43
Viimein lähtötorvi pärähti ja joukkio alkoi valumaan järveen. Olin valinnut punaisen lakin, vaikka vähän epäilin omia kykyjäni uinnissa. Uinti lähti sujumaan hyvin, pääsin rytmiin kiinni ja hengitys lähti kulkemaan. Aallokkoa oli jonkin verran, mutta rentouduin sen mukana uintiin. Alussa suunnistus oikeaa poijua kohti oli haastavaa, mutta pian aloin laskemaan niin, että viidennellä hengityksellä katson suunnan. Eli laskin mielessäni muutamankin kerran viiteen. Porukkaa meni ohi ja ohitin. Olin sinut järven kanssa, kaiķki natsasi kohdilleen ja sain pidettyä hyvin rytmiä. Loppusuoralla kävi jo mielessä, että miksi tää loppuu, kun tää on niin kivaa. Ennen en pitänyt uinnista, nyt sekin on mukavaa. Uinnin aika parani 2min 20sek vuoden takaiseen.
T1
Rantauduin ja hilpasin nappaamaan oman pussin. Bongasin Lotan ja moikkasin samalla kun kiskoin märkkäriä pois ja kaivoin kypärää, numeroa, pikkupyyhettä ja sukkiani. Kengät odottivat pyörässä kiinni, ekaa kertaa kisatilanteessa. Kotona tätä oli harjoteltu kahden viikon aikana. Juoksin pyörälle ja pyörän kanssa kohti pyöräilyn aloitusta. Vaihdosta lähti minuutin verran viime vuoteen verrattuna.
Pyörä 2.35.49
Pomppasin pyörän päälle ja lähdin ajamaan. Kiskoin kengät jalkaani kunnolla hetken päästä ja kiihdytin vauhtia. Tiellä oli ruuhkaa ja sai tarkkana katsoa, että peesiväli pysyy. Olin viimein hommannu pyörääni uuden nopeusmittarin, josta pystyin seuraamaan etenemistä. Jalat tuntuivat hyvältä ja menokin oli alusta alkaen sen mukaista. Olin päättänyt hyödyntää myötätuulta mahdollisimman paljon. Ajoin aeroasennosta ja nautin helpohkosta menosta. Maisemat vaihtuivat joutuisaan ja jossain kohdin seuramme puheenjohtaja ohitti mut huikaten hyvästä uinnista. Hän ei kuitenkaan ajanut mua kovempaa vaan pysyin peesietäisyyksien sallimissa rajoissa samassa porukassa. Itse tarkkailin, että eteeni on sen kymmenen metriä ja kuikuilin taaksekin, ettei joku toope ole peesiini hypännyt huomaamattani. Päätin pysyä Esan vauhdissa ja itseasiassa ohitin jonku ajan päästä. Samaa vauhtia kuitenkin edettiin pitkä siivu, olisinko sitten joskus kuudenkympin jälkeen vähän jäänyt. Rantasalmelle meno oli aika haipakkaa, keskari 37.5km/h, mutta myötätuulen ansiosta helppoa. Vastatuuli iski vasten kasvoja käännytyksen jälkeen ja epätoivo kävi jo mielessä. Lähdin vaan polkemaan ja pitämään edelleen vauhtia yllä, peesirajojen puitteissa ajoin muiden perässä enkä yrittänytkään lähteä halkomaan tuulta. Meno maistui kuitenkin hetken päästä taas paremmin ja jatkoin vaan kammen pyörittelyä. Jossain 65-75kilsan kohdilla oli heikko hetki ja teki mieli heittää pyyhe kehään, tajusin napata geelin vähän aiemmin ja elämä alkoikin taas hymyilemään. Käytännössä mulla ei ollut hajuakaan miten muut ikäsarjalaiseni menevät, en bongannut tuttuja naamoja ennen kuin ihan lopussa. Varkauden päästä kääntymisen jälkeen hoksasin vastaantulijoissa saman seuran Johannan ja lievästi yllätyin. Loppumatka menikin fiilistellessä ja eroa kiskoessa mukavissa alamäissä. Vaihtoon tullessa kenkiä auki matkalla, jalat ulos kengistä ja oikeaa jalkaa pullojen yli vasemmalle puolelle, jotta vaihto olisi nopea ja sujuva. Pyörän aika parani viime vuoteen verrattuna noin 14min.
T2
Juoksin pyörän kanssa omaan välikköön, nostin sen siihen ja juoksin sukkasilleen kohti vaihtotelttaa. Oma pussi käteen ja lenkkarit jalkaan ja kypärä pussiin. Tästäkin vaihdosta tuli nipistettyä noin minuutti vuoden takaiseen.
Juoksu 1.40.22
Juoksu lähti rullaamaam hyvin, yleisön kannustus siivitti reippaaseen tahtiin. Pyöräillessä olin pelännyt, että ajoinkohan jalkani alta, mutta onneksi pelko oli turha. Juoksu kulki niinkuin pitikin. Isäni huusi mitalin tulevan, se oli eka hetki kun tiesin tilanteesta. Oma huollossa puoliso antoi kokista ja valkku huuteli juoksemaan vaan rennosti. Ja minähän juoksin, tutuin ja turvallisin elementti oli edessäni, tiesin mihin pystyisin. Vilvoittelin aina vedellä kastellen ja join pienen hörpyn. Vatsassa tuntui vähän pahalta, mutta lopulta uskaltauduin ottamaan geelin. Eka kiekka meni nopeasti ja kisakeskuksessa kuulin isäni huudot mitalista taasen. Valkku ja puoliso kannustivat ja tsemppasivat, kuulemma hemmetin hyvin menee. Kympin kohdalla vilkaisin väliajan, 46 ja risat, eli tavoitteessa mentiin. Ajattelin vain askeleitani ja vilkuilin kelloa, jotta vauhti ei hidastuisi. Toinen kierros meni hyvin ja kisakeskuksessa kuulin isäni entistä innokkaamman mitali tulee, hyvin menee kannustuksen. Valkku ja puoliso huusivat myöskin hyvästä menosta ja mitalista. Siinä vaiheessa tuntui jo pahalta, mutta keskitin ajatukseni kisaan ja yritin pysyä vauhdissa. Päässä pyöri pari biisiä ja pistin tossua toisen eteen. Vikasta huollosta vielä kokista ja kohti maalia tsemppi päällä. Maalilinjan ylitin onnellisena, olin tyytyväinen sillä parempaan en vielä tänään olisi pystynyt. Pääsin tavoitteeseeni eli alle viteen tuntiin selvästi ajalla 4.55.31 ja sijoitukseni oli ikäluokan kolmas! Juoksussa aika parani kuutisen minuuttia.
Kaksi viikkoa sitten Vierumäen kisan jälkeen olin itseeni pettynyt. Pyöräilyn kanssa oli ongelmaa, enkä saanut itsestäni ulos sitä mitä ajattelin. Kysyin valkulta mitä teen, jotta pyörä kulkisi, sain ohjeeksi odottaa superkompensaatiota, joka kyllä tulisi. Tämän lisäksi tein parit täsmätreenit puolison kanssa pyörällä, kunnon vetoja isoa kovaa. Viimeistelytreenissä viikko sitten tiesin löytäneeni kaivatut pyöräilyjalat ja olin levollisin mielin kisaa alustavan viikon. Eilen kisassa kaikki meni nappiin, vaihdot olivat vauhdikkaita ja sujuvia, uinnissa ylitin ja vähän yllätinkin itseni, pyörä kulki mahtavaa vauhtia sekä olin sinut sen selässä ja juoksussa annoin kaikkeni. Maaliin tulin tyytyväisenä, olin antanut itsestäni kaiken mitä tähän hetkeen oli annettavaa ja se tuotti SM-mitalin!
Vaikka suoritukset teenkin itse, vaikuttaa mun taustalla joukko ihmisiä. Kuulun Suomen parhaimpaan triathlonvalmennusryhmään Tribaseen, jossa Lotvosen Jussi ja Liedon Panu antavat nuotit mulle ja minä toteutan niitä. Ryhmän tuki Faceebookissa ja kisoissa tsemppaa hurjasti. Vanhenpani ja veljeni kannustavat ja tukevat kotoa käsin, heiltä olen saanut palon urheiluun ja kisaamiseen. Samin ja Hannun kanssa on talvi treenattu yhdessä altaalla ja se on tuottanut tulosta, myöskin yhteisen watsappryhmän tuki ja hurtti huumori on auttanut tässä touhussa. Mutta ennen kaikkea tärkein tuki ja tsemppi on tullut omalta puolisoltani Terolta. Hän on se, joka joutuu katsomaan tätä lajia lähimpää, näkee ja kuulee ne onnistumisen hetket, mutta myös pettymykset. Hän hoitaa myös mun pyörän mekaanisen huollon puolen niiltä osin jota itse en ymmärrä, vielä. Yhdessä tää homma on paljon mukavampaa. Iso kiitos teille kaikille. Nyt pieni huilihetki kalassa ja kohti uusia tavotteita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti