Vuoden 2018 ensimmäinen puolisko

Tammikuu:

Uin.

Pyöräilimme yhdessä töihin.

Hiihdin.

Helmikuu:

Kävimme lomalla Vaalan huudeilla.

Leireilin Kalajoella.

Kouluttauduin Tampereella.

Nautin maastopyöräilystä.

Maaliskuu:

Hiihdimme Teron kanssa.

Hiihdimme Tonin kanssa Neljän vuoren hiihdon.

Nautimme lomailusta Lapin keväthangilla.

Lapin taikaa.

 Huhtikuu:

Kävin katselemassa koiravauvoja.

Starttasimme maantiepyöräkauden (joka jatkuin ennen kuulumattoman mahtavana).

Verestin muistoja tehden keppihevosia.

 Toukokuu:

Ajoimme Helatorstain lenkin.

Ajoimme synttärilenkin ja lämmintä piisasi.

Uin märkkärillä harvinaisen aikaisin eikä ollut edes kylmä.

Teimme yhdistelmätreenin.

Kesäkuu:

Kävimme Turun seuduilla juhlimassa.

Voitin ikäsarjassani SM-kultaa sprintissä.

Vietin juhannuksen mökillä.

Osallistuin Suomen ensimmäiseen Ironman 70.3-tapahtumaan.

Testiviikko

Tallinnan kisasta on jo yli kolme kuukautta ja tähän väliin on mahtunut yhtä sun toista. Ylimenokauden jälkeinen pitkä sairausjakso verotti kuntoa reippaasti ja marraskuun lopun kuumetauti toi pientä takapakkia. Pääasiassa treenit ovat kuitenkin kulkeneet mukavasti ja meno on ollut nousujohteista. Tähän joulukuuhun olikin sitten ohjelmoitu niin juoksutestiä kuin pyörätestiäkin.

Viime keskiviikkona seuramme juoksuvuorolla oli mahdollista suorittaa SportsLabin järjestämä valojänistesti. Valojänistestissä hallissa rataa ympäri pomppii valot, joiden mukana on tarkoitus juosta ja suorittaa nousevavauhtisia ja -sykkeisiä tonnin vetoja. Ennen aloitusta ja vetojen välissä sekä lopussa napataan sormenpäästä laktaattinäytteet. Näiden avulla nuo viisaat sitten laskeskelee mulle kynnysvauhdit ja -sykkeet juoksuun. Testi sujui hyvin ja vauhdit tuntuivat mukavilta aina kahdelle viimeiselle tonnille asti. 4.17-vauhdissa jo vähän tuntui, sillä näitä kovempia juoksuja ei ollut alla mitenkään liian montaa. Viimeinen tonni oli 3.52-vauhtia ja siinä tuntui ihan pahalta. Olin ihan tyytyväinen testiini, vaikka tiesinkin heti alkuunsa, että ei suju samaan tapaan kuin olisin esim. kesällä toivonut.

Valojänistestin lisäksi joulukuun iloksi pääsin tekemään FTP-testin (FTP = Functional Threshold Power) eli selvittelin tehoalueita pyörätreeneihini. Testissä oli ohjelmoitu kivat lämmittelytkin sisätiloihin, mutta koska ennen testiä oli tultava töistä kotiinkin, sai kotimatkani toimia lämmittelynä. Haasteen toi vastasatanut lumi sekä auraamattomat tiet. Kotona vaihdoin vaatteita ja asettelin pyöräni telineeseen. En tiennyt yhtään mitä odottaa. Olin kyllä kuullut kauhukuvia katkeamisista sekä kamalasta rääkistä, joten asennoiduin kärsimään. Pyörän päällä otin vielä hetkisen reippaampaa pyörittelyä ja palauttelua, ennen kuin aloitin testin. Testissähän on tarkoituksena polkea 20min parasta mahdollista tehotasoa. No lähdin polkemaan jollain sopivan pahalta tuntuvalla teholla ja yritin pysytellä siinä parhaani mukaan. Päässä pyöri, että pitäisikö polkea kovempaa vai katkeanko täysin, jos poljen kovempaa. Stam1nan biisit soivat ja toivat sopivaa tempoa tuohon 20min polkemiseen. Hiki oli järjetön, silmiä kirveli, kun hikikarpalot valuivat. Loppupeleissä aika menikin nopeasti, ensimmäinen viisi minuuttia oli inhottava, samoin viimeinen viisi minuuttia. Testin jälkeen oli vähän tyhjä olo; tätäkö olin odottanut ja menikö se edes sinne päinkään hyvin.

Nyt on molemmista testeistä juteltu valmentajien kanssa. Juoksuun säädeltiin sykealueita pienesti, sillä isoja muutoksia ei ollut tullut aerobisessa ja anaerobisessa kynnyksessä. FTP-testin tuloksia vilkaistiin ja toteamus oli; kovempaa olisi pitänyt sykkeiden perusteella päästä. Seuraavan kuukauden tehotreeneihin sainkin toteutuswatit, joiden kanssa lähdetään etenemään. Kuukauden päästä nähdään päästäänkö sinne levelille, mille olisi tarkoitus.

Uusi tukijani

Kaupallinen yhteistyö Koulutettu hieroja Vilhuniemen kanssa.

Kuva: Heidi Vilhuniemi

Monilla ihmisillä on nykyään erinäisiä kiputiloja ja jumeja. Älypuhelinaika, tietokoneilla oleminen sekä yleensäkin työ kuormittavat ihmisiä ja etenkin niska-hartiaseutua. Urheilijoilla kuormittuminen on yleensä vielä laajempaa eli esimerkiksi triathlonissa niska-hartiaseudun lisäksi jalat ovat kovilla. Kun jumeja ilmaantuu, ihminen hakeutuu yleensä hierojalle. Monelle ihmiselle hieronta onkin paikka rentoutua hektisen arjen keskellä ja samalla vähentää stressitasoja sekä avata niitä jumiutuneita paikkoja, kertoi Heidi Vilhuniemi.

Mutta kuka on Heidi Vilhuniemi? Hän on koulutettu hieroja, nuori yrittäjä, Laukaan Leppävedellä. Kesäkuussa näin ilmoituksen, että kylällämme aloittaa uusi hieroja. Itselläni oli samaan aikaan etsinnässä hieroja, jonka kanssa natsaisi hyvin, joten varasin hänelle ajan. Jo ensimmäisellä kerralla huomasin lämpimän vastaanoton ja asiakaslähtöisen hierontasuunnitelman. Kävimme läpi ongelma-alueitani (joita oli muuten liikaa) ja teimme suunnitelman miten etenemme.

Kysyin Heidiltä viimeksi, miksi hän halusi alkaa hierojayrittäjäksi ja sain monia eri syitä. Yrittäjänä on vapaus siinä, että voi olla oman itsensä pomo ja päättää työajat. On mahdollisuus päättää miten paljon ja mihin aikaan tekee töitä. Työ on antoisaa, sillä useimmiten palautetta ja arvostusta työlleen saa heti. Heidi on myös saanut mallin yrittäjyyteen kotoaan, joten siksi olikin "helpompi" ottaa riski ja alkaa yrittäjäksi. Koska jollei yritä, ei saa.

Kesäkuun käyntini ei jäänyt ainoaksi. Tasaisin väliajoin varasin hieronnan, jotta voisin rentoutua ja ennen kaikkea palaututua urheilusuorituksia varten. Fyysisesti ja henkisesti hieronta on rentouttavaa, sillä juuri sillä hetkellä saat olla vain siinä paikallaan ja nauttia toisen ihmisen kosketuksesta. Huomasin löytäneeni itselleni mieluisan hierojan ja rohkaistuin kertomaan positiivisen palautteeni ääneen suoraan hänelle.

Kausi 2018

On aika vetää yhteen triathlonkautta 2018. Kausi oli siitä erikoinen, että tein kolme uutta matkaa eli supersprintin, sprintin sekä täyden matkan. Kokonaisuudessaan kaudesta jäi positiivinen fiilis, vaikka jalkavaivat keväällä ja kesällä häiritsivätkin. Fysioterapeutti Tomi Rasinmäen kanssa löysimme syyn jalkavaivoihin vinosta lantiosta ja kun tämä saatiin hoidettua, katosivat myös jalkojen ongelmat. 

Kilpailukausi startattiin kesäkuun ensimmäisenä viikonloppuna Vanajanlinnassa supersprintillä. Lämmin päivä mahdollisti 200 metrin uinnin suorittamisen ilman märkkäriä. Pyörän kanssa sekoilin vaihtoalueella mennen tullen ja palatessa, mutta en antanut sen häiritä. Kotiin tuomisina olikin naisten yleisen sarjan voitto ja itse asiassa myös koko yleisen sarjan voitto. 

Kesäkuun puolessa välissä en lähtenytkään Jukolan viestiin kisaamaan kuten yhdeksänä edellisenä kesänä. Sen sijaan suuntasimme Etelä-Suomeen sukuloimaan ja Vantaalle sprintin SM-kisoihin. Fiilis oli hyvä, vaikka jännitinkin vähän matkan lyhyyttä. Kaikki sujui mainiosti, uinnissa sain tehtyä kauden parastani. Pyöräily kulki olin mainiosti ja juoksussa pystyin pitämään ihan kelpo vauhtia yllä. Tuloksena oli ikäluokkani SM-kultamitali!

Kesäkuun viimeisenä päivänä matkat pitenivät kertarysäyksellä, kun suuntasin Lahteen Suomen ensimmäiseen Iroman 70.3-kisaan eli puolimatkan verran oli luvassa hauskaa. Uinti oli perussuorittamista ja pysähtyneen kellon takia en tiennyt yhtään, millaista vauhtia olin edennyt. Pyöräily kulki paikoin hyvin, mutta toisinaan oli huonoja hetkiä, enkä saanut itsestäni irti sitä parasta. Juoksu oli raskasta ja omaan silmään taaperrusta, vaikka kelpo aikaan kulkikin. Tuloksena oli ikäluokan viides sija, mikä meni sijoituksellisesti tavoitteen sisään, mutta silti kisasta jäi hampaankoloon.

Viikko tästä oli vuorossa Rokulitriathlon Alajärvellä. Matkat olivat perusmatkan huudeilla ja tavoitteena oli tehdä hyvä, kovempi harjoitus. Ihan ok uinnin jälkeen tein vahvan pyörän ja kelpo juoksun tullen maaliin naisten sarjan voittajana.

Tänä vuonna Joroisten kisaan en lähtenytkään tekemään yksilösuoritusta, vaan edessä oli joukkuekisan pyöräosuus Melkein Sisarusparvessa. Kaisa (Let me tri!) suoritti uinnin mallikkaasti ilman märkkäriä, meitsi pyöräili sopivan kovaa testaillen samalla enrgiatankkausta Tallinnaan ja veljeni Toni juoksi mainion puolimaratonin. Sain myös ensi kosketuksen wattipolkimiin ja tavallaan tämä oli ehkä vähän kohtalokas kosketus, sillä lopulta päätin palkita itseni menestyksekkäästä kaudesta ostamalla omat. Oma pyöräily oli vahvaa ja harmitti, kun ei päässytkään enää jatkamaan juoksuosuudelle.

Joroisilta olikin aika kääntää katseet kohti Tallinnaa. Viimeistelyt sujuivat vaihdellen ja fiilikset olivat ristiriitaiset. Tallinnassa olo oli kuitenkin luottava ja tiesin, että hyvin se menee. Uinti oli todella huonoa ja vähän harmittikin. Onneksi pitkä loppupäivä vahvalla pyöräilyllä ja juoksulla siivitti lopulta maaliin ajassa 11.07.35 sijalla neljä!

Kausi oli hyvä ja kesä mainio. Valmennus TriBasen Jussin ja Panun kanssa on tuonut hedelmä, joten ensi kaudella jatketaan yhteistyötä. Kiitoksia teille! Yhteistyö Tomin kanssa jatkuu, sillä aina on uusia ongelmia ratkottavaksi. Kiitoksia kuluneeesta kaudesta! Kiitoksia myöskin vanhemmilleni tuesta ja kannustuksesta, veljiäni unohtamatta. Kultaisin kiitos kuuluu ehdottomasti myös aviopuolisolleni Terolle.
"Vedit minut mukaasi, 
huikeaan hulluuteesi, 
mielettömiin maailmoihisi. 
Vai oliko se päinvastoin?
Yhtä kaikki, 
siellä ollaan."

Kympin testijuoksu

Tänään ohjelmassa oli kympin testijuoksu. Tavallisesti en pahemmin jännitä kisojakaan, mutta tämä teki poikkeuksen. Tallinnan kisan jälkeen olen juossut todella vähän, ensin ylimenokauden lepäilyt ja sitten sairastelujakso verottivat juoksukilsoja. Siksipä lähdin tänään juoksemaan kauhun sekaisin tuntein, varsinkin kun perjantain pk-lenkillä tuntui, ettei kulje mihinkään. Kymppi on matkana raastava ja pääkopalle haastava.

Onneksi seurakaveri Marja lähti yhdessä jakamaan tämän raaston. Verryttelimme ensin pari kilsaa ja sitten oli aika tarttua härkää sarvista. Juoksimme Jyväsjärven rantaa pitkin, sillä reitin on tarkoitus olla suhteellisen tasainen ja helposti toistettavissa. Sovimme, että lähdetään yhtä matkaa ja jos tuntuu niin saa kiristää. Ekan kilsan aikana tuntui pahalta, jalat ei halunnu totella ollenkaan ja jos olisin ollut yksin, olisin varmana hidastanut. Tokalla ja kolmannella kilsalla jo vähän helpotti, mutta se saattaa selittyä vauhdilla joka olikin vähän tippunut. Kääntöpaikalla tuntui jostain syystä henkisesti todella hyvältä ja tuntui, että tästä voi kiristää. Aloitinkin maltillisesti kiristämään tahtia ja keskityin hengittämään kunnolla. Jalat veivät eteenpäin ja tunsin juoksemisen iloa. Jokaisella tonnilla vauhtini oli edellistä kovempi ja maalissa olin kaikkeni antaneena. Samaan aikaan tuntui niin pahalta, mutta myös niin mahtavalta. Aika oli lopulta 49.24, paljon parempi mitä osasin odottaa tämän sairastelujakson päälle.

Tästä on hyvä lähteä jatkamaan treenauksia. Nyt tiedän missä mennään juoksun suhteen, samoin kuin olen kärryillä pyöräilyn ja uinnin suhteen. Jatketaan harjoituksia! Ja vielä kerran iso kiitos Marjalle, sillä yksikseen olisin todellakin luovuttanut jo alkukilsoilla.

Paluu treenien pariin

Keskiviikkona kävin taasen lääkärissä kontrollissa ja sain puhtaat paperit! Lääkäri tuumasi, kun tulin sisään: "nimestä muistin, että sä oot se triathlonisti". Lääkkeet olivat viimeinkin puraisseet kunnolla, joten sain lopettaa antibiootit.

Sairastaessa oli alkuun hankala myöntää, ettei jaksa. Sairaalassa esimerkiksi vaati todella paljon myöntää, etten jaksa kävellä, mennään pyörätuolilla. Pienenkin kävelyn jälkeen oli pakko käydä petiin lepäämään. Tuntui hullulta ajatella, että vain reilua kuukautta aiemmin olin suorittanut täyden matkan ja sitten sairaalasta kotiutuessa muutaman kilometrin kävelylenkki oli todella raskas.

Vähitellen aloin käymään maastopyörälenkeillä ja uimassa. Juokseminen tuntui pahimmalta, joten jätin juoksemista vähemmälle. Oli tärkeää aloittaa maltilla treeneihin paluu. Mieli virkistyi kummasti poluilla ajellessa ja ajatuksissa pyörähteli alkava uusi kausi. Kävin läpi menneen kauden onnistumisen hetkiä ja mietin kehityskohteita tulevalle kaudelle. Tavoitteet ovat selkeytyneet ja niitä kohti mennään. Palkintona menneestä kaudesta hommasin wattipolkimet, eli ensi kaudelta saadaan uutta dataa.

Nyt on kaksi viikkoa ohjelman mukaista treeniä takana. Ensimmäinen tehouinti oli järkyttävä, keräilin itteäni treenin jälkeen huolella vielä töissäkin. En sano, että mäkivedot juostenkaan olisivat olleet helpoimmasta päästä. Pyöräily on ollut helpointa työmatkapyöräilyn ansiosta. Takapakkia kuntoon toki tuli, mutta entistä vahvempana palataan takaisin! Kausi 2019, olen valmis ottamaan sinut ja haasteesi vastaan.

Blogihiljaisuuden syy

Tallinnan jälkeen palailin pikku hiljaa treenien pariin, uusi kausi ja uudet kujeet pyöri mielessäni. Töihinkin palasin kesäloman jälkeen elokuun viimeisellä viikolla.

Perjantai 31.8. käynnistyi kuin mikä vaan perjantai, viikonloppu ja hyvät pyöräilykelit tiedossa! Ensimmäinen työviikko loman jälkeen olisi pian pulkassa. Muutamaa tuntia myöhemmin olo olikin huono ja oli pakko lähteä lepäämään kotiin. Kuume kipusi yllättäen ja salakavalasti vieraakseni, sängystä tuli uusi paras ystäväni. Ja kirjoista.

Siinä vaiheessa en vielä osannut aavistaa, että tällä kertaa sairastettaisiin pidemmän kaavan kautta. Maanantaina jouduin lähtemään työterveyden kautta päivystykseen ja sieltä vielä osastolle. Osastolla tuli vietettyä lopulta kymmenen päivää kahdella eri reissulla ja sairaslomalla olin melkein neljä viikkoa. Treeniohjelma sai jäädä tauolle ja keskityin vaan lepäämään sekä lukemaan.

Onneksi tämä tuli vasta nyt eikä esimerkiksi ennen Tallinnan starttia. Nyt on kuitenkin ollut paras aika sairastaa, kun edellinen kausi on ohi ja uusi vasta alkamassa. Sairasloman aikana tuli luettua 12 dekkaria ja katseltua pari sarjaa. Nukuttuakin tuli normaalia enemmän. Kolmannella saikkuviikolla sain luvan käydä kävelyillä ja kylläpä vaan virkisti mieltä, kun ei tarvinut olla vaan neljän seinän sisällä. Töihin palasin tämän viikon torstaina. Tällä viikolla olen myös käynyt vähän pyöräilemässä maastossa ja eilen kävin hölkkäämässä kolme kilsaa poluilla. Pienin askelin palaillaan kohti treenejä, jotta ei tulisi mitään takapakkia. Toipilaana mennään vielä tovi, mutta eiköhän täältä palailla entistä kovempana takaisin.