Triathlonistin viikonloppu

Viikonloppu on kyllä kulta-aikaa, mihinkään ei oo kiire ja voi treenata vaikka koko päivän. Viikolla työt vie oman aikansa, eikä töiden jälkeen huvittaisi sännätä monen tunnin treenisessioihin. Oonkin oppinut huomaamaan, milloin naisen on syytä vähän himmata ja ottaa treenit kevyemmin. Mutta aloitetaanpa kuulumiset testijuoksusta.

Viikko sitten tiistaina kävin juosten tehtävissä sykerajatesteissä. Testi perustui Bsx-laitteen antaman tiedon tulkintaan lihaksen hapettumisesta sekä testaajan arvioon. Testi oli mukava suorittaa ja ainakin pyörätestin antamiin lukuihin kun vertasi, niin aika hyvin tuo nyrkkisääntö (+10) kynnyksille päti. Nyt vaan treenaamaan kovaa, jotta kesällä kulkee kovempaa.

Lauantaina olikin sitten triathlonistin superpäivä. Aamulla altaalle lähtö tuumasi olla vähän nihkeää, olisin mielelläni jättänyt väliin. Mutta topakka komento puolisolta ja muistutus siitä, että kyseessä on triathlon, ei pyöräily tai juoksu, sai mielen kovistumaan. Uinnissa tarvin aina vähän patistelua, sillä mielelläni luistaisin siitä, koska koen olevani siinä huono ja hidas. Hmm. Kuinkahan kuvittelen parantavani menoa, jos en mene treenaamaan..? Noh, treenin jälkeen olin yhtä hymyä, oli hauskaa treenata yhdessä seurakavereiden kanssa ja huomata, että taas (kyllä, taas) uinti on mennyt pykälän eteenpäin. Paljon on edelleen tehtävää, mutta paljon on kehitystä tapahtunut vaikkapa muutaman kuukauden takaiseen.

Uinnin jälkeen kotona odotti herkkusapuskaa ja lähtö pyöräosuudelle. Suunta valittiin summassa ja eikun pyörittelemään. Välillä v*tutti ylämäissä, mutta alamäkien vauhdin hurma sai hymyilemään. Ihanaa, kun treenissä vaihtelua tuo mäet, ei pelkästään vastatuuli. :D Välillä purin hammasta yhteen, kun keulilla poljin, mutta periksi en antanut. Maltillisesti mentiin ja välillä vähän pysähdeltiinkin, käytiin jopa kahvilla. Kolme tuntia hurahti nopeasti. Mietinkin matkalla, että poljen mielelläni vaikka kolme tuntia loivaan ylämäkeen, kunhan ei tarvi polkea sisällä trainerin päällä.

Kotio päästyämme mää menin vaihtamaan kamppeet ja mies meni pesemään pyöriä. Lenkkarit jalkaan ja baanalle. Yllättävänkin kevyesti tossu liikahti eteenpäin, mikä tietenkin on hyvä merkki. Loppuu jolkottelin rennon kovaa (talven menoon verrattuna) 6km. Jätin vielä varastoon menohaluja, tuntui nimittäin, että ai nytkö tää jo loppuikin. Toki varmana tuntuu kesällä pahalta, kun 90km pyöräilyn jälkeen edessä on vielä puolimaraton.

Sunnuntaina käytiin sitten yhteispyörälenkillä seurakavereideni kanssa. 55km poljettiin rennon helposti ja kahvitauon jälkeen päätimme mieheni kansssa jatkaa matkaa, sillä keli oli mitä ihanin. Aurinko paistoi ja lämmitti, joten poljettiin satanen täyteen. Siihen päälle kävin tietenkin vielä pienen juoksulenkuran heittämässä. Yllätyin, kuinka helppoa meno oli, vaikka alla olikin nuinkin rankka viikonloppu.

Nyt on sitten pitänyt malttaa levätä pari päivää. Mieli on tehnyt polkemaan ja juoksemaan ja uimaan, mutta pidin maanantain ja tiistain totaalivapaana (eihän sitä lasketa jos iltahuviksi käy 20km ajelemassa ympäri kaupunkia :D )Kuvia ei tähän hätään ole, sillä en ole muistanut synkata uutta puhelinta koneen kanssa.

Motivaatio

"Motivaation perustana ovat motiivit. Motiiveilla tarkoitetaan tarpeita, haluja, viettejä tai palkkioita ja rangaistuksia." (http://www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille/motivaatio) Näin kuvaa eräs lähde motivaatiota. Jokaiselta meiltä taitaa löytyä motiiveja, miksi teemme tiettyjä asioita. Mitkä asiat motivoivat minua harjoittelemaan myös niinä huonompina hetkinä? Entäs oletko miettinyt, mikä saa sinut tekemään tiettyjä asioita? 

Sulaa ja paikoin hiekatonta baanaa. 

Tänään ohjelmassa oli juoksutreenit epämotivoivaan aikaan, nimittäin kello 20.30 alkaen. Siitä johtuen unikaan ei siis vielä aio tulla, vaikka aamulla odottaakin taas aikainen herätys. Istuin varttia vaille kahdeksan ja tuumasin, että en muuten varmana lähde treeneihin, ei hitto kiinnosta. Motivaationi oli lähtenyt karkuteille ja jouduinkin sitä hetken metsästämään. Laitoin soimaan motivaatiobiisini (mm. Kipinän hetki) ja kuuntelin niitä. Vähitellen onnistuin löytämään motivaationi, joka majaili sängyn alla, mutta lähti kiltisti lopulta viis yli kasi mun matkaan. 

Muistoja viime kesältä.

Musiikki on siis yksi motivaattori mulla. Yksi motivaattori on lähestyvä kesä. Päivä pitenee, valoisa aika lisääntyy ja kelit lämpenee. Pian saa vaihtaa trainerin renkaan (jota en oo kyllä hetkeen kuluttanut, kun oon polkenut toisilla pyörillä pihalla) tavalliseen ja lähteä kiitämään kohti uusia seikkailuja. Odotan innolla, että pääsen pyöräilemään kovaa maantien vartta, nauttimaan auringnpaisteesta (todistettavasti sitäkin viime kesänä oli!) ja nauttimaan parhaasta treeniseurasta eli miehestäni. 

Talvisessa asussa oleva polkuni lenkkimaastoihin.

Uudet, vaihtelevat maastot. Ne motivoi mua hurjasti. Haluan päästä kovempaa mäet ylös. Haluan, ettei tarvi nousta polkemaan putkelta. Haluan jaksaa juosta kovaa maastossa. Haluan jaksaa juosta kovaa asfaltilla. Haluan nauttia rauhallisestikin maastoista. Haluan päästä koluamaan polkuja niin juosten kuin pyörällä. Tule jo kesä! 

Malja viime kesältä.

Blogit. Jos oikein tympäsee, niin luen blogeja. Pian tulee sellanen tunne, että jos minäkin kävisin edes ihan vähän lenkillä. Toinen mikä motivoi, on ruoka. Mä rakastan syömistä, mutta liikasyöminen tuo liikakiloja. Jos en liikkuis paljon, kertyis nuo kilot kyllä aika kiitettävää tahtia vararenkaaksi. 

Ykkönen Virpiniemi-triathlonissa!

Mutta eniten mua motivoi kuitenkin tulevat kisat. Muistoissa on tuo Virpiniemen voittoon päättynyt kisa, josta tää kipinä roihahti oikeasti liekkeihin. Mä haluan pärjätä, mulla on hulluja haaveita. Nämä haaveet ohjaa mun tekemisiäni tällä hetkellä vahvasti. Heikkoina hetkinä mietin, että tästäkin harjoituksesta on hyötyä vaikkapa siellä Joroisilla. Hyvinä hetkinä kuvittelen itseni kisoihin ja voittamaan, sillä uskon mielikuvaharjoittelun voimaan. Synnytän itselleni mielleyhtymiäni harjoituksista ja niiden onnistumisista, jotta voin palauttaa niitä mieleen heikkoina hetkinä kisassa. Mulla on selkeä tavoite ensi kesälle ja kovaa kyytiä kohti tätä tavoitetta mennään. Ainakin juoksutreenien vauhti viittaisi siihen, että viimeisen kuukauden aikana on harpattu eteenpäin. 

Ajatuksia treenaamisesta

Viikko sitten poluilla.

Toisinaan treenaaminen maistuu puulta eikä kiinnostaisi pätkääkään. Onneksi nämä hetket ovat olleet vähissä, tutummaksi onkin tullut tunteet siitä, kuinka kaikki sujuu hyvin. Milloin poluilla tuntuu, että lentää, vaikka oikeasti oikeastaan käveleekin, tai hiihtäessä, että on nopeampi kuin Kaisa Mäkäräinen. Radallakin vedot sujuu liki Usain Boltin vauhtia ja pyörä kulkee ylämäkiinkin (joita muuten piisaa) ainakin kahtasataa. On hienoa kokea onnistumisen hetkiä oikeastaan jokaisella osa-alueella treeneissä. Näiden onnistumisten kautta itseluottamus omaan tekemiseen kasvaa rutkasti.

Tänään poluilla. 

Uidessakin meno on kuin delfiinillä, paitsi joskus olo on kuin hylkeellä. Toisina päivinä uinti sujuu kuin, noh, uinnin kuuluukin. Mutta toisinaan meno on tahmeaa, eteneminen hidasta ja kaikki muutenkin huonosti. Onneksi varsinkin yhteistreenit ja niiden erilaiset sisällöt tuovat iloa menooni. Uinti on selkeästi heikoin lajini, joten siihen on pakko panostaa, vaikka välillä tekisikin mieli heittää lättärit mäkeen ja lopettaa koko touhu.

Pista, sula tie ja aurinko. 

Viime viikon hallijuoksutreeneissä koin ilon hetkiä. Tehtiin 800m vetoja kympin kisavauhdilla (jonka siis itse arvioin) 2min palautuksilla. Meno oli mukavan helpon tuntuista koko treenien ajan, ja valkku tuumas, että elä nosta vauhtia, vaikka mieli tekisikin. Maltoin mieleni ja kymmenenkin vedon jälkeen olo oli mukava, toki tunsi, että juostu on, mutta hampaankoloon jäi annettavaa seuraavallekin treenille. Tällaiset hetket tuovat hymyn huulille ja ilon tekemiseen, jaksaapa painaa myös niinä huonoina (uinti)hetkinä.

Työkoneestani löytyy sopiva mietelause. 

Tämän kaiken muuttohässäkän, uuden työn ja uuden kaupungin keskellä on välillä käynyt mielessä, että onkohan treenit menneet harakoille. Ohjelman noudattaminen on ollut vähän niin ja näin (sori valkut), mutta parhaani mukaan oon tehnyt edes jotain. Löytäessäni ton moton kirjani välistä, totesin, että eipä tuo ressaaminen ainakaan auta asiaa. Kuten totesinkin, treeneissä meno on tuntunut koko ajan paranevan, kun olen tehnyt ehkäpä vähemmän, mutta laadukkaammin. Kevät, tervetuloa, olen valmis vastaanottamaan sut ja sun tuomat haasteet!

Blogihiljaisuuden syy

Alamäki, jossa pääsin tänään 53km/h

Elämässäni on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut isoja muutoksia, joten blogin kirjoittaminen ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Kuukausi sitten hain töitä Jyväskylästä ja reilu viikko sitten kotiuduimme tänne. Jos joku olisi tammikuussa sanonut, että asun maaliskuussa Jyväskylässä, olisin nauranut hälle. Mutta kun sopiva, innostava ja ennen kaikkea vakituinen työpaikka sattui kohdalleni osumaan, niin ei tarvinut kahdesti kysyä lähdetäänkö. Oulun tasamaat ovat siis vaihtuneet Jyväskylän mäkimaastoihin.

Pyörälenkiltä viime viikonlopulta. 

Asuinpaikan lisäksi vaihtoon meni triathlon- ja suunnistusseura, eli oululaisseurat vaihtuivat jyväskyläläisiin. Parin keveämmän viikon jälkeen tällä viikolla on taas päästy asiaan ja treeniä on tullut enemmän. Toki täyspäiväisen työn ja urheilun yhdistäminen tuo omia haasteitaan näin alkuun. Tällä viikolla oon tutustunut uusiin triathlonseurakavereihin jumpan, juoksutreenien sekä uinnin parissa. Tämän lisäksi on tullut pyöräiltyä, hiihdettyä ja juostuakin.

Oikopolku hiihtopoluille!

Torstai-iltana juoksutreeneissä pääsin maistelemaan erilaisia vetotreenejä. Ohjelmassa oli 10x200m (jokaisen 200m välissä 30sek palautus) ja tää toistettiin kolmesti (siinä välissä 3min palautus). Oli mukavan erilainen vetotreeni ja sykkeet pysyikin sopivalla tasolla. Ei edes myöhäinen ajankohta häirinnyt uniani, sillä nukuin kuin tukki het sänkyyn päästyäni. Tänään oli uintivalmennusta ja kyllä tää likka nautti! Viime aikoina uinnissa on tuntunut, että junnaan paikoillaan, mikään ei suju eikä edes huvita. Tänään kuitenkin asioita loksahti paikoilleen ja tuloksena oli leikkimielisessä viestissä vinstan oma enkka 43sek! Ennen kaikkea naaman saa näkkärille se, että vuosi sitten opettelin vapaauinnin ja oon (omasta mielestä ainakin) kehittynyt huimasti. Vuosi sitten 25m tauotta ja kuolematta oli saavutus. Eli jos mietit triathloniin osallistumista, mutta uinti vaikuttaa pahimmalta rastilta niin hakeudu tekniikkakouluun kuten minä. Uimaankin oppii, mutta vaatiihan se töitä. Varoituksen sananen; triathlon voi viedä pikkusormen lisäksi koko tyypin! ;)

Pari sanasta Jyväskylästä. Oon nyt puhunut mun naapureille enemmän kuin Oulussa ikinä. Täällä piisaa mäkiä, ylämäet on välillä raastavia, mutta alamäissä on vauhdin hurmaa (nautin kun saa välillä vähän levätäkin). Pyörällä pääsee täälläkin liikkumaan varsin kätevästi, vaikka onhan se vähän niinku reeni, jos lähtee tuonne kauemmas kaupoille, sillä edelleen; täällä on mäkiä, joissa syke väkisin nousee uusiin sfääreihin. Jumppaan mennessä sain esimerkiksi hyvät maksimit ylämäessä, 185 nimittäin. Sainkohan koskaan Oulussa vaikka yritinkin? Kaikin puolin kyllä mukavan oloinen kaupunki, joten kyllähän täällä viihtyy ihan varmasti. :) Nyt vähän telkkarin ääreen.

Maailmanmestarin pikkusisko

Kaksi kovaa treeniviikkoa sujuivat loppuun asti hyvin. Lauantaina itseasiassa katkesi putki, treeniputki nimittäin. Harvinaisen monta treenipäivää tulikin putkeen, itse asiassa jopa 15 kipaletta. Joinakin päivinä oli parikin treeniä, toisina sitten taas kevyenkevyttä. Treeniputken sai huipentaa Vuokatinvaaran maastoissa tehty hiihto-juoksu-yhdistelmä, joka kesti reilun kolme tuntia. Kyllä muuten naatin, eipä oo ihan niin tasasta kun täällä Oulussa. Nyt onkin vuorossa kevyempi viikko, jolla saan latailla akkuja, jotta seuraava rypistys sujuisi hyvin. 

Jossain päin Vuokatin Vaarankylän latua. 

Vuokatissa oloonihan oli toki luonnollisesti syykin. Instassa seuraavat ovatkin luultavasti nähneet, että en minä sinne omien treenieni takia mennyt suinkaan, vaan huoltajaksi tai siis juottonaiseksi isoveljelleni veteraanien MM-kisojen 30km vapaan kisaan. Juottonaisen rooli on tiedossa myös tulevana perjantaina, joten huomenna töiden jälkeen ajelenkin taasen Vuokattiin. On mukavaa, kun samaan reissuun sai yhdistettyä myös laatuaikaa kummipojan ja hänen pikkusiskonsa kanssa.

Kuten oon varmaankin kertonut, olen urheiluperheestä. Juurikin tämä isoveljeni on hiihtänyt kilpaa aina, SM-mitaleitakin löytyy kaapista. Tältä Vuokatin kisareissulta takataskuun on tullut jo kulta tuolta 30km matkalta, hopea kyhyemmältä matkalta ja kultaa viestistä. Perjantaina ohjelmassa on kuninkuusmatkaksi tituleerattava 45km.

Hiihtävä tonttu ja kultainen mitali. 

Oli kyllä mahtavaa seurata oikeasti ihan vierestä, kuinka kokenut urheilija valmistautuu tärkeään koitokseen. Yritin imeä itseeni oppeja kaikilta saroilta. Voi kunpa joskus voisin esimerkiksi olla noin tyyni (tai ainakin näyttää siltä) ennen tärkeää kisaa. Vaikka kilpailijalla se raskain osuus päivästä onkin, niin kyllä juottonaisellekin touhua piisasi, kun piti alkuun olla ensimmäisellä mäellä varasauvojen kanssa, jos alkutohinoissa (yhteislähtö) olisi vaikka varsinainen poikki mennytkin. Sieltä sitten piti kiiruhtaa juottopaikalle, jossa piti koittaa pysyä kärryillä, että milloinkas kisaajat oikein tulevat ja onnistuukos se juotto nyt hyvin. Hienon taktisen hiihdon jälkeen palkintona odotti kultainen mitali. 

Voi kuinka pikkusisko voikaan olla ylpeä. Ihan kuin olisin itse mukamas saavuttanut jotain, vaikka tokihan mulla tärkeä rooli mitalissa olikin. Tuo samainen kilpailunhaluinen veri virtaa munkin suonissani. Ja enhän mä sen kovempaa tavoitetta itselleni heittänyt, kuin että sitten kun itse pääsen noihin kisoihin (niihin muuten pääsee 30 vuotiaana), niin haluan myös saada mitalin.Se, että saavutanko tämän tavoitteen heti, kun mahdollista vai vaikkapa 20 vuoden kuluttua, jääköön arvoitukseksi. Sitä ennen kuitenkin on tehtävä paljon ja ennen kaikkea sitä ennen tulee keskittyä niihin tämän hetken tavoitteisiin. Tulevan kesän tavoitteet mielessäni jatkan kevyempää viikkoani. 

Treenaamisen riemua

Joskus treenaaminen on niin sieltä ja syvältä. Tuntuu, ettei kulje, väsyttäis, nälättäis, ei huvittais jne. Mutta toisinaan tilanne onkin päinvastainen; treeni kulkee, kroppa ottaa sitä hyvin vastaan, jokainen harjoitus sujuu niin mukavasti ja itse asiassa välillä jopa paremmin. On mukavaa huomata, että nyt on tapahtunut kehitystä vähän jokaisessa lajissa. Toivotaan, että hyvää fiilistä jatkuu mahdollisimman pitkään ja maltan ennen kaikkea treenata fiksusti.

Illan hämärtyessä yhdistelmätreenin juoksuosuudella.

Kuluneella viikolla ehti tapahtua kaikkea mukavaa. Ensinäkin mun maastofillari saapui. Hommasin hyvästä alennuksesta sinkulamaastofillarin, jolla pääsen alkuun tässä maastopyöräilyssä. Pyörää onkin nyt ulkoilutettu viikonlopun aikana oikein huolella kevyenliikenteenväylän lisäksi myös polkujen puolella. Ja kylläpä on hauskaa ja välillä haastavaa. Oon ollut mukkelismakkelis jo useampaan kertaan ja mustelmia piisaa. Ihanaa vaihtelua ajaa maastossa ja yleensäkin ulkona pk-lenkkejä, kun niitä on nyt muutaman kuukauden sitkutellut trainerissa sisällä. Toivottavasti kelit pysyy sopivina, jotta pääsee ulkoiluttamaan tätäkin kunnolla.

Semmonen pirtsakka pikkukaveri. 

Perjantaina tein tehotreenini; uin 3x400m vedot ja myöhemmin vielä juostiin 6x1000m vetoja hallissa. Uinti sujui mukavasti, siinäkin oli pientä kehitystä havaittavissa. Ystäväni oli uimassa samaan aikaan ja ompa mukavaa nähdä miten hän on kehittynyt. Juoksuvedotkin sujuivat oikein mukavasti, sopivasti nostettiin vauhtia joka vedolle, eikä vikassa päästelty vielä täysiä. Sopivasti jäi nälkää seuraaviin kertoihin.

Kuivasjärven rannalla aurinkoa ottamassa.

Kaikin puolin oli siis mukava viikko, treenit sujuivat, uni maistui ja olo on ihana. Kevätaurinkokin pilkoittteli jo välillä, joten tästä onkin hyvä jatkaa ensi viikkoon. Toivotaan, että toinenkin kovempi viikko sujuu yhtä mukavasti kuin tämä. Ensi viikon sunnuntaina pitäisikin käydä mutka Vuokatissa veteraanien MM-hiihdoissa. Itse en veteraani-ikäinen vielä sentäs ole, mutta eiköhän siellä tuttuja ladulla ole.

Kohti epämukavuusalueita

Sauvakävelyllä, pakkasta enää -22 astetta!

Kylläpä se nyt piteli pakkasta. Juokseminen on siis jäänyt vähemmälle, kun ei vaan kärsi juosta kamalan kovalla pakkasella. Hiihtämäänkään ei oo voinut mennä, kun ei viitti lyhyttä matkaa ajaa autolla ja sitten seisottaa sitä. Oonpa sitten uinut, pyöräillyt ja käynyt salilla. Ja käyny kahdesti sauvakävelyllä.

Ystävä oli laittanut viikko sitten lauantaina kyselyä Facebookiin, että lähtiskö joku sunnuntaina pitkälle sauvakävelylenkille. Itsellä olisi ollut sunnuntain ohjelmassa pari tuntia juoksua, joten sauvakävely passasi mainiosti. Kyllähän sitä tovi keräiltiin motivaatiota, jotta -25 asteeseen viitti lähteä, mutta olipa olo mainio sen jälkeen. Oli todella mukavaa jutella ihmisen kanssa, jolla on hyvin samanlainen suhtautuminen urheiluun. Hetkeäkään ei ollut hiljaista, kun höpöttelimme kaikista urheiluun liittyvistä asioista.

Finntriathlonin Roadshowsta; yllä Antti Hagqvist ja alla Maija Oravamäki. 

Toissa viikolla Finntriathlonin Roadshow pyörähti Oulussa ja oli mukavaa päästä kuuntelemaan Antin ja Maijan mietteitä triathlonista. Molemmat ovat hyvin innostavia persoonia ja lähtipä matkaan taas aimo annos motivaatiota. Kyllä mustakin vielä hyvä tulee. ;)

Epämukavuusalueelle meno on aina yhtä haastavaa, tästäkin keskustelimme ystäväni kanssa. Epämukavuusalueille on kuitenkin mentävä, jotta voi kehittyä. Toiselle epämukavuusalue on esimerkiksi juokseminen tai vaikkapa julkinen esiintyminen. Minulle epämukavuusalueita ovat ainakin pyöräilyssä vk-alueille meno. Mitä kovempaa treeniä pyörällä tulisi tehdä, sitä hankalammalta on tuntunut mennä pois mukavuusalueelta. Mutta mitä huomasinkaan ihan vastikään; epämukavuusalue on pyörässäkin mennyt ylemmäs! Sinnikkäästi olen tehnyt niitä treenejä epämukavuusalueella, joten ynt epämukavuusalue onkin mukavuusaluetta. Eli pykälä lisää tehoa on taas paikallaan.

Koska tää postaus vähän venähti niin pakkasetkin ovat historiaa. Ihanaa, kun ulos voi mennä ilman valtavaa vaatemäärää, ja juokseminen ja hiihtäminen onnistuu. Viikonloppuna keräilinkin hiihtokilsoja Keski-Pohjanmaalla ja kävin tekemässä oman testijuoksunikin. Juoksussa olikin muuten positiivinen muutos alle kuukauden takaiseen testijuoksuun, joten eihän tästä voi kuin hyvillä mielin treenata lisää.