Kuukausi starttiiin

Nii, tasan kuukausi Vierumäen starttiin. Millä mietteillä lähden viimeiseen kuukauteen? Joko Joroinen jännittää? Osaanko polkea, osaanko uida, jaksanko juosta? Onko nyt paniikin paikka jo?!?

Ensimmäinen maantiefillarini Koitelinkoskella. 

Mieli on tyyni. Talven aikana on kerätty peruskuntoa ja vähän nopeuttakin. Kevään aikana niitä on koitettu siirtää parhaan mukaan kohti lajia. Tiistain seuratriathlontreeni antoi osviittaa siitä, miten kaikki kolme lajia sujuvatkaan yhteen pötköön. Toki matkat olivat ennemminkin supersprinttimäisiä (n.400m+16km+3km), mutta kyllä niistä selvisi kuinka kulkee, sujuuko vaihdot jne. Viikon päästä lauantaina testaillaankin sitten triathlonmeininkiä perusmatkaa vastaavalla matkalla (1500m hallissa+n.40km+n.13.5km). On mukavaa tehdä tälläinen kovempivauhtinen veto vielä ennen Vierumäen starttia. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin (koputtaa puuta..) ja loppuun asti olisi tarkoitus säilyttää maltti, jotta Vierumäellä ja Joroisilla nähtäisiin paras mahdollinen Hansu.

Yöttömän yön maisemissa, tänne mieli halaja, mutta kisaillaanpa nyt ensin.

Joroinen, tuo kauan odotettu Joroinen. Mielessäni oon useasti jo ollut siellä, mutta vielä 1.5kk odotellaan, että oikeasti ollaan siellä. Vielä jännitys ei ole päässyt iskemään. Tämän viikon hyvin sujuneet treenit ovat antaneet uskoa, että hyvin siellä sujuu. On ollut niin ihanaa päästä avoveteen, uinti maistuu ja kulkee. Pyörä ja juoksukin kulkee oikein mukavasti, joten eipä tässä auta panikoida. Edetään vaan suunnitelman mukaan. 

Skumppalasilliset Virpiniemen kisan voiton jälkeen. :)

Tänään tein naapurin kanssa n.64km pitkän pyörälenkin ja siihen päälle 5km juoksua. Meno oli helppoa ja letkeää, treeniseurani totesikin kun lähdettiin juoksemaan, että älä oo noin ylipirteä. Olin vain niin iloinen, kun treeni kulki niin hyvin ja helposti. Mieli on levollinen ja onnellinen. Oon saanut viimein sovitettua treenini ja työni (huomaa järjestys) niin, että jaksan hyvin molemmat. Nyt vaan kohti kesäkuuta ja hyviä treenejä. :) 

Jokainen on voittaja, ajatuksia Jukolan viestistä

Vaikka tätä nykyä viihdynkin paljon kolmen lajin parissa, ei alkuperäinen kisalajini ole triathlon vaan suunnistus. Siksipä nyt on aika vähän kertoa yhdestä suunnistajien kesän kohokohdasta; joulusta ja juhannuksesta yhtä aikaa eli Jukolan viestistä.

Jukolan viestihän on perinteinen suomalainen viestikisa, jossa Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen hengessä kisaillaan seitsemän osuuksinen suunnistusviesti alkaen lauantai-iltaisin kello 23.00 ja päättyen sunnuntaiaamuna noin klo 7.00. Lauantaina päivällä kilpaillaan neliosuuksinen  naisten, eli Venlojen viesti. Naisilla on oikeus osallistua molempiin viesteihin. Tapahtuma on paisunut vuosien myötä valtavaksi, tänä vuonna Lappeenrantaan viesteihin on ilmoittautunut yhteensä 3045 joukkuetta, mikä tarkoittaa yhteensä 17232 suunnistajaa! 

Salpa-Jukola 2011, Venlojen viestin lähtö

Viikkoa ennen juhannusta, aina samaan aikaa vuodesta, tunnelma tiivistyy jossain päin Suomea Jukolan viestin merkeissä. Yksi suuri suunnistusperhe kerääntyy viettämäään kesäviikonloppuaan keskelle metsää, tapaa tuttuja ja tuntemattomia. Yksi asia yhdistää heitä; halu suunnistaa ja kokea Jukolan viestin taika. Itse olin ensimmäisen kerran katsomassa Tampereella vuonna 2008, valvoin yön ja seurasin haltioituneena tunnelmaa. Seuraavana vuonna Mikkelissä oli aika kokea tunnelma suunnistajan näkökulmasta, kun starttasin naapurikunnan viestijoukkueen ankkurina.

Ehkä vähän erinäköinen kisaaja vuodelta 2009 ;)

Kytäjä-Jukola Hyvinkäällä 2010 on jäänyt kyllä mieliin hyvin. Kyntämis-Jukolaksikin sitä taidetaan kutsua, vettä satoi aika railakkaasti koko kisayön ajan. Siltikin sinnikkäästi katsoin läpi yön kisoja ja haaveilin, että kyllä minäkin vielä joskus osallistun myös Jukolan viestiin. Venloissa starttasin aloitusosuudelle ja aloitusosuudella olenkin viihtynyt siitä lähtien aina. Aloitusosuuden oma tunnelmansa vei mennessään, eikä minua taida hevillä muulle osuudelle saada. On nimittäin mahtava fiilis odotella starttia 1300 muun kisaajan kanssa, saada kartta käteen ja odottaa sitä pamausta, että saa lähteä liikkeelle. Sitten painaa urku auki alkuviitoituksen ja sännätä kohti "koskematonta" metsää. Toki olen vuosien aikana kokenut myös kauhunhetkiä, kun en ole tiennyt missä oikeastaan olen (Kytäjä-, Salpa-, Jämsä-Jukola) ja säntäillyt siksi kuin päätön kana. Toisaalta Vantaalla, Kuopiossa ja Paimiossa ajatukset ovat pysyneet kasassa ja kaikki onkin sujunut kuin unelmaa.

Kuopio-Jukolassa sai hytistä ennen starttia.

Jämsä-Jukolassa sain kokea myös lisää Jukola-taikaa, kun pääsin juoksemaan myös oikein Jukolan viestissä kuudetta osuutta. Olenkin juossut siitä lähtien Venlojen lisäksi myös Jukolassa. Kuudennella osuudella saakin kokea aivan erilaisen tunnelman. Metsässä on juossut jo tuhansia suunnistajia, joten se on täynnä ylimääräisiä polkuja. Venloissa kisaan, Jukolassa nautin. Yritän aistia tunnelmaa, nauttia menosta ja saada metsästä kaikki irti. Meno on väsyneempää, kroppa on väsynyt ja ihmeissään aamun juoksemisesta. Kontrasti näiden starttien välillä on kuin yöllä ja päivällä.

Veikeä kokemus, unohtumaton elämys.

Jos suunnistus on lajina mieluisa, suosittelen kokeilemaan myös Jukolan viestiä. Jukolasta ja Venloista löytää osanottajia laidasta laitaan. On niitä jotka kisaavat voitosta, mutta suurin osa on vain nauttimassa ja haastamassa itseään. He kisaavat korkeintaan tuttujen kesken paremmuudesta. Rasteja etsiessä huudellaan kavereille (niille, joita et vielä edes tuntenut), että mikä koodi, mihin suuntaan. Saatat törmätä metsässä myös tuttuihin (kuten minä kahteen isoveljeeni viime kesänä), mutta opit pian myös tuntemaan uusia ihmisiä. Ja mikä onnistumisen riemu sitä seuraakana kerta toisensa jälkeen kun rastit löytyvät. Eli ei muuta kuin mukaan vain! Mutta varo, saatat jäädä koukkuun.

Joskus saattaa myös päästä telkkariin. ;)

Enää 22 päivää Lappee-Jukolaan. Aika on mennyt hujauksessa, mutta onneksi talvi on treenattu hyvin. Nyt vielä täsmätreenejä hyvissä suunnistusmaastoissa ja avot. Ensi viikon sunnuntaina allekirjoittaneen voi bongata SM-keskimatkan kisoista poukkoilemassa metsässä. Anttolasta lähdetään hakemaan hyviä harjoituksia ennen Jukolaa. Kalenterini alkaa näyttämään siltä, että kisakausi starttaa toden teolla niin suunnistusten kuin triathloninkin puolella. Kohta nähdään mihin neiti on saanut kuntonsa hilattua. 

Iiik, kisakausi lähestyy!

Olen elänyt aatoksessa, että nythän on vasta huhtikuu, kesään ja kisoihin on aikaa. Maanantaina tajuntaani läsähti, nythän on JO toukokuu ja kisakausi koputtelee jo ovella. Onko nyt aika panikoida? Pitääkö nyt tehdä kahta kovemmin? Mitä mä teen, iik!

Jotenkin vasta nyt ajatuksiin iskostui, että nythän on toukokuu ja kesää kohti mennään nopealla tahdilla. Viikonloppuihin alkaa tulla täytettä kisojen muodossa ja kesän triathlontavoitteet on asetettu. Kisakausihan itse asiassa pyörähti käyntiin (poikkeuksellisesti) juosten Jyväskylän Kevätkirmaisussa. Kirmaisin kympin aikaan 43.27 eli ennätysaikaani. Tavoitteena oli alittaa 45min, joten se täyttyi kirkkaasti. Suunnistuksen parissa kisakausi starttasi viime lauantaina. Tavoitteeksi olin asettanut päästä maaliin nauttien metsästä. En ole panostanut suunnistukseen entiseen tapaan, joten pidän näitä lähinnä mielenvirkistyskisoina. Ja jokainen kisa tuo itsevarmuutta omaan kisasuoritukseen, vaikka laji vähän eri onkin.

Triathlonkesää 2016 on suunniteltu, veivattu ja mietitty. Tarkoituksena olisi aloittaa kisakausi 11.6. legendaarisella Ii Ironman-kisalla, joka tänä vuonna on kutsukisa. Elikkäs tapahtumahan on ihan leikkimielinen (juupajuu) triathlonkisa kaveriporukan kesken, matkoina 1500m uintia hallissa, n.40km pyöräilyä Oulusta Iihin ja Iissä n.13km Aseman lenkin juoksu. Kyseinen kisa on se the kisa, josta tämä koko harrastus lähti liikkeelle ja miksi itse asiassa vuosi sitten maaliskuussa opettelin uimaan. Lajina triathlon on siis melko vaarallinen; siihen jää helposti koukkuun! 2.7. olisi tarkoituksena kisailla Vierumäellä perusmatkalla, sillä haluan oikean kisan alle, ennen kauden päätähtäintä eli Joroisten puolimatkaa. Joroinen on sitten heinäkuun puolessa välissä. Heinäkuun viimeisen viikon saankin ruhtinaallisesti kesälomailla ja, koska kesäloma suuntautuu Lappiin (luultavimminkin), haaveilen Levin triathlontapahtumaan osallistumisesta. Lapin lumossa haluaisin päästä kisaamaan ja tässä olisi nyt sauma yhdistää reissu kesälomareissuun, mutta katsellaanpa vielä. Elokuun puolessa välissä odottaakin Kuopion perusmatkan kisa, johon on tullut ilmottauduttua. Pääpiirteittäin näin on kesää aikataulutettu triathlonien suhteen, tokihan matkaan mahtuu ainakin Jukolan viesti Lappeenrannassa!

Maantiepyöräkausi startattiin huhtikuun alussa ja alun kunnon vaateturjusteluiden jälkeen pääsi jo välillä nauttimaan shortseilla ja lyhythihaisella ajopaidalla menosta. Viime viikolla ohjelmassa oli duathlonia seurakavereiden kanssa, 3km juoksua+10km pyöräilyä+3km juoksua. Ihanan hapottava kovavauhtinen treeni. Näitä olisi nyt viikottain tarjolla, veden lämmettyä siirrytään triathlonharjoituksiin. Kesä lähenee, mutta onneksi itseluottamus on aika korkealla. Tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa, jokainen laji on mennyt eteenpäin. Uinti tuottaa välillä päänvaivaa, mutta rennolla otteella, niin eiköhän siitäkin hyvä tule. 

Triathlonistin viikonloppu

Viikonloppu on kyllä kulta-aikaa, mihinkään ei oo kiire ja voi treenata vaikka koko päivän. Viikolla työt vie oman aikansa, eikä töiden jälkeen huvittaisi sännätä monen tunnin treenisessioihin. Oonkin oppinut huomaamaan, milloin naisen on syytä vähän himmata ja ottaa treenit kevyemmin. Mutta aloitetaanpa kuulumiset testijuoksusta.

Viikko sitten tiistaina kävin juosten tehtävissä sykerajatesteissä. Testi perustui Bsx-laitteen antaman tiedon tulkintaan lihaksen hapettumisesta sekä testaajan arvioon. Testi oli mukava suorittaa ja ainakin pyörätestin antamiin lukuihin kun vertasi, niin aika hyvin tuo nyrkkisääntö (+10) kynnyksille päti. Nyt vaan treenaamaan kovaa, jotta kesällä kulkee kovempaa.

Lauantaina olikin sitten triathlonistin superpäivä. Aamulla altaalle lähtö tuumasi olla vähän nihkeää, olisin mielelläni jättänyt väliin. Mutta topakka komento puolisolta ja muistutus siitä, että kyseessä on triathlon, ei pyöräily tai juoksu, sai mielen kovistumaan. Uinnissa tarvin aina vähän patistelua, sillä mielelläni luistaisin siitä, koska koen olevani siinä huono ja hidas. Hmm. Kuinkahan kuvittelen parantavani menoa, jos en mene treenaamaan..? Noh, treenin jälkeen olin yhtä hymyä, oli hauskaa treenata yhdessä seurakavereiden kanssa ja huomata, että taas (kyllä, taas) uinti on mennyt pykälän eteenpäin. Paljon on edelleen tehtävää, mutta paljon on kehitystä tapahtunut vaikkapa muutaman kuukauden takaiseen.

Uinnin jälkeen kotona odotti herkkusapuskaa ja lähtö pyöräosuudelle. Suunta valittiin summassa ja eikun pyörittelemään. Välillä v*tutti ylämäissä, mutta alamäkien vauhdin hurma sai hymyilemään. Ihanaa, kun treenissä vaihtelua tuo mäet, ei pelkästään vastatuuli. :D Välillä purin hammasta yhteen, kun keulilla poljin, mutta periksi en antanut. Maltillisesti mentiin ja välillä vähän pysähdeltiinkin, käytiin jopa kahvilla. Kolme tuntia hurahti nopeasti. Mietinkin matkalla, että poljen mielelläni vaikka kolme tuntia loivaan ylämäkeen, kunhan ei tarvi polkea sisällä trainerin päällä.

Kotio päästyämme mää menin vaihtamaan kamppeet ja mies meni pesemään pyöriä. Lenkkarit jalkaan ja baanalle. Yllättävänkin kevyesti tossu liikahti eteenpäin, mikä tietenkin on hyvä merkki. Loppuu jolkottelin rennon kovaa (talven menoon verrattuna) 6km. Jätin vielä varastoon menohaluja, tuntui nimittäin, että ai nytkö tää jo loppuikin. Toki varmana tuntuu kesällä pahalta, kun 90km pyöräilyn jälkeen edessä on vielä puolimaraton.

Sunnuntaina käytiin sitten yhteispyörälenkillä seurakavereideni kanssa. 55km poljettiin rennon helposti ja kahvitauon jälkeen päätimme mieheni kansssa jatkaa matkaa, sillä keli oli mitä ihanin. Aurinko paistoi ja lämmitti, joten poljettiin satanen täyteen. Siihen päälle kävin tietenkin vielä pienen juoksulenkuran heittämässä. Yllätyin, kuinka helppoa meno oli, vaikka alla olikin nuinkin rankka viikonloppu.

Nyt on sitten pitänyt malttaa levätä pari päivää. Mieli on tehnyt polkemaan ja juoksemaan ja uimaan, mutta pidin maanantain ja tiistain totaalivapaana (eihän sitä lasketa jos iltahuviksi käy 20km ajelemassa ympäri kaupunkia :D )Kuvia ei tähän hätään ole, sillä en ole muistanut synkata uutta puhelinta koneen kanssa.

Motivaatio

"Motivaation perustana ovat motiivit. Motiiveilla tarkoitetaan tarpeita, haluja, viettejä tai palkkioita ja rangaistuksia." (http://www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille/motivaatio) Näin kuvaa eräs lähde motivaatiota. Jokaiselta meiltä taitaa löytyä motiiveja, miksi teemme tiettyjä asioita. Mitkä asiat motivoivat minua harjoittelemaan myös niinä huonompina hetkinä? Entäs oletko miettinyt, mikä saa sinut tekemään tiettyjä asioita? 

Sulaa ja paikoin hiekatonta baanaa. 

Tänään ohjelmassa oli juoksutreenit epämotivoivaan aikaan, nimittäin kello 20.30 alkaen. Siitä johtuen unikaan ei siis vielä aio tulla, vaikka aamulla odottaakin taas aikainen herätys. Istuin varttia vaille kahdeksan ja tuumasin, että en muuten varmana lähde treeneihin, ei hitto kiinnosta. Motivaationi oli lähtenyt karkuteille ja jouduinkin sitä hetken metsästämään. Laitoin soimaan motivaatiobiisini (mm. Kipinän hetki) ja kuuntelin niitä. Vähitellen onnistuin löytämään motivaationi, joka majaili sängyn alla, mutta lähti kiltisti lopulta viis yli kasi mun matkaan. 

Muistoja viime kesältä.

Musiikki on siis yksi motivaattori mulla. Yksi motivaattori on lähestyvä kesä. Päivä pitenee, valoisa aika lisääntyy ja kelit lämpenee. Pian saa vaihtaa trainerin renkaan (jota en oo kyllä hetkeen kuluttanut, kun oon polkenut toisilla pyörillä pihalla) tavalliseen ja lähteä kiitämään kohti uusia seikkailuja. Odotan innolla, että pääsen pyöräilemään kovaa maantien vartta, nauttimaan auringnpaisteesta (todistettavasti sitäkin viime kesänä oli!) ja nauttimaan parhaasta treeniseurasta eli miehestäni. 

Talvisessa asussa oleva polkuni lenkkimaastoihin.

Uudet, vaihtelevat maastot. Ne motivoi mua hurjasti. Haluan päästä kovempaa mäet ylös. Haluan, ettei tarvi nousta polkemaan putkelta. Haluan jaksaa juosta kovaa maastossa. Haluan jaksaa juosta kovaa asfaltilla. Haluan nauttia rauhallisestikin maastoista. Haluan päästä koluamaan polkuja niin juosten kuin pyörällä. Tule jo kesä! 

Malja viime kesältä.

Blogit. Jos oikein tympäsee, niin luen blogeja. Pian tulee sellanen tunne, että jos minäkin kävisin edes ihan vähän lenkillä. Toinen mikä motivoi, on ruoka. Mä rakastan syömistä, mutta liikasyöminen tuo liikakiloja. Jos en liikkuis paljon, kertyis nuo kilot kyllä aika kiitettävää tahtia vararenkaaksi. 

Ykkönen Virpiniemi-triathlonissa!

Mutta eniten mua motivoi kuitenkin tulevat kisat. Muistoissa on tuo Virpiniemen voittoon päättynyt kisa, josta tää kipinä roihahti oikeasti liekkeihin. Mä haluan pärjätä, mulla on hulluja haaveita. Nämä haaveet ohjaa mun tekemisiäni tällä hetkellä vahvasti. Heikkoina hetkinä mietin, että tästäkin harjoituksesta on hyötyä vaikkapa siellä Joroisilla. Hyvinä hetkinä kuvittelen itseni kisoihin ja voittamaan, sillä uskon mielikuvaharjoittelun voimaan. Synnytän itselleni mielleyhtymiäni harjoituksista ja niiden onnistumisista, jotta voin palauttaa niitä mieleen heikkoina hetkinä kisassa. Mulla on selkeä tavoite ensi kesälle ja kovaa kyytiä kohti tätä tavoitetta mennään. Ainakin juoksutreenien vauhti viittaisi siihen, että viimeisen kuukauden aikana on harpattu eteenpäin. 

Ajatuksia treenaamisesta

Viikko sitten poluilla.

Toisinaan treenaaminen maistuu puulta eikä kiinnostaisi pätkääkään. Onneksi nämä hetket ovat olleet vähissä, tutummaksi onkin tullut tunteet siitä, kuinka kaikki sujuu hyvin. Milloin poluilla tuntuu, että lentää, vaikka oikeasti oikeastaan käveleekin, tai hiihtäessä, että on nopeampi kuin Kaisa Mäkäräinen. Radallakin vedot sujuu liki Usain Boltin vauhtia ja pyörä kulkee ylämäkiinkin (joita muuten piisaa) ainakin kahtasataa. On hienoa kokea onnistumisen hetkiä oikeastaan jokaisella osa-alueella treeneissä. Näiden onnistumisten kautta itseluottamus omaan tekemiseen kasvaa rutkasti.

Tänään poluilla. 

Uidessakin meno on kuin delfiinillä, paitsi joskus olo on kuin hylkeellä. Toisina päivinä uinti sujuu kuin, noh, uinnin kuuluukin. Mutta toisinaan meno on tahmeaa, eteneminen hidasta ja kaikki muutenkin huonosti. Onneksi varsinkin yhteistreenit ja niiden erilaiset sisällöt tuovat iloa menooni. Uinti on selkeästi heikoin lajini, joten siihen on pakko panostaa, vaikka välillä tekisikin mieli heittää lättärit mäkeen ja lopettaa koko touhu.

Pista, sula tie ja aurinko. 

Viime viikon hallijuoksutreeneissä koin ilon hetkiä. Tehtiin 800m vetoja kympin kisavauhdilla (jonka siis itse arvioin) 2min palautuksilla. Meno oli mukavan helpon tuntuista koko treenien ajan, ja valkku tuumas, että elä nosta vauhtia, vaikka mieli tekisikin. Maltoin mieleni ja kymmenenkin vedon jälkeen olo oli mukava, toki tunsi, että juostu on, mutta hampaankoloon jäi annettavaa seuraavallekin treenille. Tällaiset hetket tuovat hymyn huulille ja ilon tekemiseen, jaksaapa painaa myös niinä huonoina (uinti)hetkinä.

Työkoneestani löytyy sopiva mietelause. 

Tämän kaiken muuttohässäkän, uuden työn ja uuden kaupungin keskellä on välillä käynyt mielessä, että onkohan treenit menneet harakoille. Ohjelman noudattaminen on ollut vähän niin ja näin (sori valkut), mutta parhaani mukaan oon tehnyt edes jotain. Löytäessäni ton moton kirjani välistä, totesin, että eipä tuo ressaaminen ainakaan auta asiaa. Kuten totesinkin, treeneissä meno on tuntunut koko ajan paranevan, kun olen tehnyt ehkäpä vähemmän, mutta laadukkaammin. Kevät, tervetuloa, olen valmis vastaanottamaan sut ja sun tuomat haasteet!

Blogihiljaisuuden syy

Alamäki, jossa pääsin tänään 53km/h

Elämässäni on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut isoja muutoksia, joten blogin kirjoittaminen ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Kuukausi sitten hain töitä Jyväskylästä ja reilu viikko sitten kotiuduimme tänne. Jos joku olisi tammikuussa sanonut, että asun maaliskuussa Jyväskylässä, olisin nauranut hälle. Mutta kun sopiva, innostava ja ennen kaikkea vakituinen työpaikka sattui kohdalleni osumaan, niin ei tarvinut kahdesti kysyä lähdetäänkö. Oulun tasamaat ovat siis vaihtuneet Jyväskylän mäkimaastoihin.

Pyörälenkiltä viime viikonlopulta. 

Asuinpaikan lisäksi vaihtoon meni triathlon- ja suunnistusseura, eli oululaisseurat vaihtuivat jyväskyläläisiin. Parin keveämmän viikon jälkeen tällä viikolla on taas päästy asiaan ja treeniä on tullut enemmän. Toki täyspäiväisen työn ja urheilun yhdistäminen tuo omia haasteitaan näin alkuun. Tällä viikolla oon tutustunut uusiin triathlonseurakavereihin jumpan, juoksutreenien sekä uinnin parissa. Tämän lisäksi on tullut pyöräiltyä, hiihdettyä ja juostuakin.

Oikopolku hiihtopoluille!

Torstai-iltana juoksutreeneissä pääsin maistelemaan erilaisia vetotreenejä. Ohjelmassa oli 10x200m (jokaisen 200m välissä 30sek palautus) ja tää toistettiin kolmesti (siinä välissä 3min palautus). Oli mukavan erilainen vetotreeni ja sykkeet pysyikin sopivalla tasolla. Ei edes myöhäinen ajankohta häirinnyt uniani, sillä nukuin kuin tukki het sänkyyn päästyäni. Tänään oli uintivalmennusta ja kyllä tää likka nautti! Viime aikoina uinnissa on tuntunut, että junnaan paikoillaan, mikään ei suju eikä edes huvita. Tänään kuitenkin asioita loksahti paikoilleen ja tuloksena oli leikkimielisessä viestissä vinstan oma enkka 43sek! Ennen kaikkea naaman saa näkkärille se, että vuosi sitten opettelin vapaauinnin ja oon (omasta mielestä ainakin) kehittynyt huimasti. Vuosi sitten 25m tauotta ja kuolematta oli saavutus. Eli jos mietit triathloniin osallistumista, mutta uinti vaikuttaa pahimmalta rastilta niin hakeudu tekniikkakouluun kuten minä. Uimaankin oppii, mutta vaatiihan se töitä. Varoituksen sananen; triathlon voi viedä pikkusormen lisäksi koko tyypin! ;)

Pari sanasta Jyväskylästä. Oon nyt puhunut mun naapureille enemmän kuin Oulussa ikinä. Täällä piisaa mäkiä, ylämäet on välillä raastavia, mutta alamäissä on vauhdin hurmaa (nautin kun saa välillä vähän levätäkin). Pyörällä pääsee täälläkin liikkumaan varsin kätevästi, vaikka onhan se vähän niinku reeni, jos lähtee tuonne kauemmas kaupoille, sillä edelleen; täällä on mäkiä, joissa syke väkisin nousee uusiin sfääreihin. Jumppaan mennessä sain esimerkiksi hyvät maksimit ylämäessä, 185 nimittäin. Sainkohan koskaan Oulussa vaikka yritinkin? Kaikin puolin kyllä mukavan oloinen kaupunki, joten kyllähän täällä viihtyy ihan varmasti. :) Nyt vähän telkkarin ääreen.