Voimaa coretreeneistä

Triathlonistin harjoittelu koostuu aika paljon uinnista, pyöräilystä ja juoksusta. Salillakin tulee toki käytyä säännöllisesti rautaa pumppaamassa. Talviaikana omaan repertuaaliin tulee pk-treeninä myös hiihto. Yksi asia on kuitenkin selkeästi jäänyt vähemmälle huomiolle; coretreenit ja liikkuvuus. Niistä mun on helppo luistaa, sillä niistä uupuu vauhdikkuus, joten ne ovat tylsiä.

Olkkarin sisustukseen on lisätty yksi kappale Cännäreitä.

Urheilijalle on kuitenkin tärkeää, että paketti pysyy kasassa. Alkukesästä mulle alkoi ilmaantua ihmeellistä kipuilua oikeaan jalkaan pyöräilyn aikana. En oikein osannut yhdistää sitä mihinkään tiettyyn hetkeen, intensiteettiin tai maastonmuotoon. Tokihan kevään aikana oli tullut suurempia muutoksia, sillä muutimme pannukakku-Oulusta ylämäkialamäki-Jyväskylään, joten lenkkien intensiteetti muuttui väkisinkin. Olin myös ostanut uudet pyöräkengät, joten ehkäpä klossi olikin hivenen eri asennossa. Käännyin kuitenkin urheilulääkärin puoleen ja sain fyssarilähetteen. Fyssarin kanssa pähkäilimme eri vaihtoehtoja, mitkä voisivat aiheuttaa kivun. Parin kerran jälkeen mulle tehtiin keskivartalon lihaksistoa testaavia juttuja. Ja kappas, corelihaksissa oli puolieroa. Toinen puoli falskasi, en saanut pidettyä kroppaa kasassa. Olin jotenkin kuvitellut, että siellä ei olisi mitään ongelmaa, mutta luulo ei ole tiedon väärtti.

Coretreenien hauskuutta. 

Eipä ole siis auttanut kuin nöyrtyä ja alkaa keskittymään keskikropan treenaamiseen. Sain fyssarilta hyviä treenivinkkejä, etsin netistä lisää ja keksin osan itse. Tajusin kyllä nopeasti itsekin, että töitä on tehtävä, sillä kivassa coresarjassa (kiitokset Lotalle inspiraatiosta!) takamus halusi sivupidossa keikata väkisin lattialle. Sitkeästi olen tehnyt treenejä, ja onhan se kannattanut, sillä nyt tuokin coresarja sujuu. Nykyään koitan tehdä coretreenejä useamman kerran viikossa, eivätkä ne enää ole mielestäni niin tylsiä. Tuli oikeastaan ymmärrettyä tuon pienen vaivan vuoksi, miten iso merkitys niillä treeneillä onkaan. Jo lyhyessä ajassa olen huomannut itsessäni positiivia muutoksia. Enää nämä coretreenit eivät tunnu tylsiltä, vaan olen oppinut ymmärtämään niiden merkityksen. Enhän skippaa vetotreenejäkään, joten miksi skippaisin nämä?

Kausi 2017

Kausi 2017. Raamit tulevalle kaudelle on asetettu, nyt pitäisi vielä tehdä niitä viilauksia. Paperille on kirjoitettu hullun kuuloisia aikatavotteita. Samalle paperille on kirjoitettu ne osa-alueet, joita tulisi vahvistaa. Paperilla lukee myös ne omat vahvuudet, joita pyritään korostamaan yhä enemmän. Edessä on monia monituisia treenitunteja, salilla hikoilua, trainerilla polkemista, kaakeleiden laskemista. Joskus motivaatio saattaa olla hukassa, koska sataa lunta/räntää/vettä/puukkoja, on jäätävän kylmä, tuulee, on pimeää, on näitä kaikkia yhdessä. Onneksi triathlonissa on lajivaihtoehtoja, joten oikeasti nuo kaikki ovat vain tekosyitä.

Mutta mistä minun kauteni 2017 koostuu. Viikkoa ennen Juhannusta on tulevanakin kesänä suunnistuksen kohokohta, Jukolan viesti. Itse juoksen ainakin Venlojen viestissä, mahdollisesti myös Jukolassa. 1.7. starttaan Vierumäen perusmatkalla. Tältä kesältä jäi hyvät muistot (se ainut aurinkoinen kisa), mutta myöskin parannettavaa. Ei siis ole salaisuus, että ensi kesänä on kovemmat aikatavoitteet. 15.7. koittaa kohokohta Joroisten puolimatkan SM-kisoissa ja kuten edelliseenkin, tavoitteena on parantaa reippaasti omaa aikaa. Uutena kisana joukkoon nousi Turun puolimatka 12.8., josta kuulin paljon hyvää ja johon olisi jo hivenen tänäkin kesänä houkutellut osallistua. Kalenterissa on merkattuna 25.8. perusmatkan SM-kisat, johon tekisi myöskin mieli osallistua. Mietinnässä on, osallistuakko alkukesästä jollekin sprinttimatkalle vai ei.

Useampikin ihminen on kysellyt, että no jokos sinä osallistut täysmatkalle. Yhtä monelle olen todennut, että en vielä ainakaan. Eksyin kuitenkin tutkailemaan noita Ironman-kisoja ja miettimään sitä omaa täyden matkan kisaa. Niinpä pitkän tähtäimen ajatuksiin tuo maaginen Ironman on kirjoitettu. Ei ensi kesälle, mutta syksylle 2018, paikkakin taidettiin seuratoveriden kanssa valita. Ennen täyden matkan kisaa haluan parantaa puolikkaan aikaani ja haluan olla valmiimpi urheilija. Monelle täydellä matkalla tavoitteena on sen läpäiseminen. Usea kilpailee triathlonissa vain itseään vastaan, toisin kuin minä kilpailuhenkeni kanssa. Itselle pelkkä läpäiseminen ei riitä, haluan läpäistä sen hyvällä ajalla ja ennen kaikkea sellaisella fiiliksellä, että haluan tehdä sen vielä uudelleen. Siksi koen, että vielä ei ole sen aika. Nyt on vielä aika kasvaa urheilijana.

Pikku hiljaa alkaa treenirytmi löytymään. Työpaikkaetuna löytyy oma kuntosali, joten on vain tekosyitä, miksi skippaa salitreenin. Hyvä tekosyy olisi toki nämä kipeytyneet lihakset, mutta ehkä koitan vain kestää sen. Työpaikalta löytyy muutenkin kasa ihmisiä, jotka ovat kiinnostuneet mun tekemisistä ja huolehtivat omalta osaltaan mun hyvinvoinnista. Iso kiitos työkavereille. Muutamia klikkikohtia omassa tekemisessä on ratkennut ja nyt tiedän mihin asioihin kiinnittää huomiota. Taustalla vaikuttavat edelleen myös Tribasen mahtavat valmentajat ja meijän upea tiimi. Yksin ei siis tarvitse uuteenkaan kauteen lähteä. Ja tokihan taustalla vaikuttaa oma perhe, joiden tuki on se tärkein.

Hölläilyä ja kisarapsoja

Hupsista keikkaa, onpa vähän aikaa edellisestä kirjoituksesta. On tullut vedettyä ns. lepiä tiukkapipoisesta treenaamisesta ihan kunnolla, vaikka tähän väliin on mahtunutkin yksi puolimaraton, yksi pitempi polkujuoksukisa sekä lyhyempiä polkujuoksuja. Kisojen keskellä oonkin sitten tehnyt just mitä huvittaa meiningillä ja siihen on ollut syynsä.

Pari viikkoa ennen ennätystä tavoittelevaa puolimaratoniani oli ohjelmassa kympin juoksu puolikkaan vauhdilla. Meno oli väsynyttä, en saanut puristettua itsestäni mitään ja vauhti pysyi selkeästi tavoitetta hitaampama. Sykemittari uupui siltä lenkiltä, joten en osaa sanoa sykkeiden käyttäytymisestä. Entinen minäni olisi varmaan vetänyt kahta kovempia treenejä ja tehnyt ne mitä ohjelmassa lukikin. Mutta olen kasvanut urheilijana ja päädyin siihen, että nyt höllätään. Heitin mielestäni jo ennätystavoitteet, sillä en uskonut siihen pääseväni. Sen sijaan keskityin nauttimaan poluilla polkemisesta ja juoksemisesta, tein keveitä ja kivoja lenkkejä, tarkoituksena nollata itseäni. Kisaa edeltävä viikonloppu meni laivalla ja ei todellakaan kuivin suin. Mitä lähemmäs Finlandia maraton tuli, sitä paremmalta tuntui. Viimeistelytreeninä vetäsin keskiviikkona polkujuoksucupin osakisan.

Perjantai-lauantaiyönä nukuin 10 tuntia ja koska kisa oli vasta iltapäivällä, ehdin nukkua vielä päikkäritkin. Lauantaina olo tuntui hyvältä, ja uskalsin jo vähän taas miettiä sitä tavoitettani eli alle 1.40 aikaa. Tiesin mitä vauhtia pitäisi edetä, jotta tavoite täyttyisi. Kun lähtölaukaus kajahti, säntäsin innolla matkaan hyvät musat korvilla. Lähdin nauttimaan tästä raastosta, päätin, että katson millä vauhdilla juoksu lähtee mukavasti rullaamaan. Meno tuntui hyvältä, joten yllätyin kun näin kilsa-aikani, jotka pyörivät 4.30-4.40 välillä, sillä vain kahta viikkoa aiemmin vähän alle 5min kilsat teki tiukkaa. Nautin juoksemisesta, nautin siitä kun sain haastaa itseni. Eka kympin lenkki meni mukavasti, juoksin hymyillen kannustusjoukkoni ohi. Toisella lenkillä tapahtui jo pieniä notkahduksia, mutta pääasiallisesti kulki kivasti. Nautin juoksemisesta ja olin niin onnellinen, kun tajusin, että voin vaikka hiljentää ja pääsen tavoitteeseeni. Maalissa hymy oli herkässä, loppuaikani oli 1.37.49, alitinhan siis selkeästi tavoitteeni. Olin naisissa yleisessä sarjassa 10., joten voin todeta, että myös toinen salainen haaveeni täyttyi. Oli siis viisas päätös kevennellä ja tehdä vähän oman mielensä mukaan treenejä. Viimeisen vuoden aikana on rakennettu vahvaa pohjaa ja sitä rakentamista jatketaan taas.

Seuraava viikko menikin kevyillä juoksulenkeillä mieheni pikkusiskon kanssa. Tarkoituksena oli vedellä edelleen keveästi, keräten sitä motivaatiota, halua, intoa ja intohimoa treenaamista kohtaan. Hivenen yllättäen tarjoitui mahdollisuus osallistua Salamajärvellä järjestettyyn polkujuoksukisaan. Olin jo aiemmin hylännyt koko kisan, mutta extempore päätin kuitenkin osallistua siihen keskimmäiselle 18 kilometrin matkalle. Vaikka kilpailuhenkeni on vahva, yritin lähteä tekemään omaa hyvää, kovaa polkujuoksua. Nautin matkasta, vaikka loppumatkan kivikoissa pelkäsinkin jalkojeni puolesta. Maalissa olin iloinen, olin tullut toiseksi.

Taas on tämä viikko vedelty keveämmin, muutama lyhyt ja hyvin kevyt pk-lenkki on tullut juosten tehtyä. Motivaatio ja halu treenaamiseen on löytynyt, on ollut tajuttoman vaikeaa pysyä kevyellä linjalla. Ensi kesän kisakalenteri on lyöty kolmen kisan osalta lukkoon; Vierumäellä starttaan perusmatkalle, Joroisilla ja Turussa puolimatkalle. Loppu onkin sitten vielä avoimena, mutta kyllähän tässä kerkeää kisakalenteria rukkaamaan vielä monta kertaa. Ajatus täydestä matkasta on muhimassa takaraivossa (ihan vahingossa eksyin Iromanin sivuille..), mutta tiedän, mitä haluan ensi kesältä, eikä niihin ajatuksiin tuo täyden matkan kisa mahdu. Näin kuun vaihtuessa on myös hyvä palata takaisin normaaleihin treenirutiineihin, eli lauantaina uitiin seuran uintitreeneissä ja sunnuntaina vähän juostiin ja pyöräiltiin. Tästä lähdetään rakentamaan kautta 2017 ja entistä kovempaa kisaajaa.

Sun City Triathlon Vaasassa

Reilu viikko sitten kisattiin Kuopiossa SM-perusmatkan kisa jossa sijoituin ikäsarjassani neljänneksi. Ajattelin pukea sanoiksi vielä jossain vaiheessa sen, miltä tuntui jäädä katkerasti neljänneksi, kun tavoitteena oli mitali. Mutta ennen sitä haluan kertoa kisaraportin Vaasan Sun City Triathlonin perusmatkalta eiliseltä. 

Viime maanantaina kävin kävelemässä aamulla Laajavuoren poluilla. Istahdin hetkeksi ja annoin pettymysten kyyneleiden tulla. Kuopion kisa harmitti ja pieni mörkö kummitteli mielessä uintia ajatellen. Kokosin itseni ja päätin, että sunnuntaina teen parhaan suorituksen ja katsotaan mihin se riittää. Viikolla tein kevyitä treenejä ja palauttelin kroppaani ja ennen kaikkea mieltäni. Viikon kovin treeni tuli vasta lauantaina, kun kävin hupimielessä osallistumassa kotikyläni perinteiseen Kalliokosken lenkki-kisaan pyörällä (alunperin kisa on ollut pelkkä juoksu). Kymppi asfalttia ja hiekkateitä, alla äidiltä lainattu mummopyörä. Mummopyöräkin kulki kivasti ja voitin skaban. 

Aerompaa asento etsimässä.

Sunnuntai valkeni taasen harmaana. Lähdin äitini kanssa kohti Vaasaa, jossa keli oli edelleen harmaa ja tiedossa oli sadetta. Kolme neljästä trikisastani käytiin siis sadekelillä. Mua jännitti sopivasti, meren aallot nähdessäni hivenen enemmän. Laittelin tavarat valmiiksi ja jutustelin tuttujen kanssa. Kunnon jännitys iski oikeastaan vasta uinnin verryttelyn jälkeen. Edellinen avovesiuintini oli epäonnistuneessa Kuopion kisassa ja mörkö istui olkapäälläni. Valitsin lähtöpaikkani vasemmalta reunalta ja lähdin äänimerkin saadessa rauhassa liikkeelle. Halusin varman startin ja varman uinnin, vaikka se tietäisikin hitaampaa aikaa. Heitin mörön sinne meren pohjalle ensimmäisten vetojen aikana, en halunnut sen olevan mukana. Uinti lähti sujumaan hyvin, pientä aallokkoa oli, mutta hallitsin mieleni ja en päästänyt paniikkia iskemään, vaikka kavereita tulikin kontaktietäisyydelle. Vesi oli jäätävää, mutta uin rennosti. Ruuhkaisimpien osuuksien jälkeen siirryin vähän lähemmäksi poijulinjaa uimaan. Uinti sujui hyvin, pysyin rauhallisena ja uin hyvän ja rennon uinnin. Vaihtoon nousin ajassa 31.34, hitaammin kuin Vierumäellä, mutta reilusti nopeammin kuin Kuopiossa. Mörkö jäi sinne Vaasan edustalle mereen. 

Jännitti niin pirusti.

Vaihto sujui hivenen takkuisasti, kengät eivät tuntuneet menevät hyvin jalkaan ja muutenkin oli jotenkin hitaan oloista. Olin vedestä noustessa kuulutuksen mukaan kuudes. Lähdin pyöräosuudelle hyvillä mielin; täällä ei olisi ainakaan kovia mäkiä tiedossa. Lähdin kovaa liikkeelle, tarkoituksena oli pitää kova pyörävauhti yllä koko matkan. Ohitin kaksi naista aika alkumatkasta (ilmeisesti yhden jo vaihto-osuudella) ja poljin menemään. Miehiä tuli ohi, mutta en antanut sen häiritä. Sain sopivaa vauhtia polkevan miehen siihen 10-20 metrin etäisyydelle eteeni ja siinä perässä poljin. Välillä ohittelin itsekin. Näin Panun (eli valmentajani) tulevan johdossa ja aloin odottelemaan milloin tulisi naisia. Koistisen Minna polkikin kovalla vauhdilla vastaan ja vähän ennen ensimmäistä kääntöpaikkaa myös toisena oleva Henna. Olin siis kolmantena, hyvä, tästä vähintäänkin on pidettävä kiinni. Käänsin kuitenkin ajatukseni taka-alalle, sillä edessä olisi vielä poljettavaa ja kympin juoksu. Mitä vain voisi tapahtua. Pyörä kulki muikavasti ja vaihtoaluetta lähestyessä tiesin, että nyt oli ihan onnistunut pyöräily. Matka oli oman kellon mukaan 38.5km ja aikaa siihen meni 1.09.40. 

Toinenkin vaihto oli vähän sähläämistä, kengät eivät meinanneet aueta kohmeisillä sormilla, lenkkarit eivät sujahtaneet jalkaan niin nopeasti kuin yleensä. Juoksemaan lähdin hyvillä mielin. Kaksi ekaa kilsaa läpsyttelin alle 4.40 vauhtia, kolmannella hivenen polkupätkän vuoksi hitaammin. Loput läpsyttelinkin aika tasaisesti 4.40 paikkeille, eli sain kerrankin pidettyä kilsat tasaisina. Kannustusta tuli mukavasti matkan varrella tutuilta ja tuntemattomilta. Itsekin yritin huudella tsemppejä, mutta keskityin juoksuun niin etten aina hoksannut teitä tuttuja. Näin missä kohdin Henna menee, mutta totesin, että taidamme juosta samaa tahtia, joten kiinni en häntä taitaisi saada. Viimeisen kilsan (joka olikin muuten sitten 1.5km) juoksin hivenen kovempaa, onnellisena. Kohta olisi takana kisasuorituksiltaan onnistunut kisa. Juoksun ajaksi tuli 49.38 matkan ollessa 10.5km oman kellon mukaan. Maalissa oli onnellinen kisaaja, yli 30 naisen joukossa sijoituin kolmanneksi. Kokonaisaika oli 2.33.18. Tähän olisi hyvä lopettaa triathlonkisakausi tältä erää. 

Maalissa piti tovi vetää henkeä.

Valmentajan kanssa keskustelua kisan jälkeen.

Kaisa Lehtonenkin totesi Olympialaisten triathlonlähetyksessä, että epäonnistuneet kisat ovat niitä jotka opettavat eniten. Samaa sanoi myös veljeni; luonne ja lujuus kasvoivat Kuopion kisassa uudelle tasolle. Moni kilpailee triathlonissa vain itseään vastaan, mutta mun kilpailuhengellä kilpaillaan kyllä kaikkia muitakin vastaan. Olen asettanut itselleni kovat tavoitteet, joten hyväkin sija tuntui pahalta epäonnistumiselta. Ensi kauteen lähdetäänkin etsimään taas astetta kovempaa kilpailijaa. 

Kesälomaviikko triathlonistin tapaan

Onnellinen kalanainen :)

Palautuminen Joroisilta on ollut hyvää. Ensimmäisen viikon todella kevyesti, jaloissa ja päässä tuntui, että kovempaa ei edes kärsi mennä. Juoksemisesta jouduin pitämään totaalilevon reilun viikon ajan, sillä vasemman jalkapöytäni ulko-osa oli ottanut itseensä kisassa. Alkuun pelkkä kävely tuotti tuskaa, mutta levolla ja buranakuurilla kipu lähti viikossa muille maille. Ekan viikon perjantaina olikin aika suunnata lyhyelle, mutta tehokkaalle kesälomalleni. 9.5h, 840km autolla ajoa ja olimme saapuneet mun suosikkimaille Lappiin mökille. Ajopäivä oli raskas, mutta perillä olevat maisemat ja rauha kyllä korvasivat sen.

Väsyneen onnellinen matkustaja auringonnousussa. 

Totuttuun tapaan mukana oli pyörä-, juoksu- ja uintikamppeet. Lauantaina suuntasinkin pyörällä kylälle päin ja kauppaan mieheni tullessa autolla perästä. Keli oli helteinen, oli raskasta polkea, varsinkin takaisin mökille, sillä sinne päin on enemmän nousua. Pyöräily tuolla on aika mukavaa, vaikka tie onkin suhteellisen kapea ja kovasti liikennöity. Autoilijat osasivat kuitenkin hienosti huomioida liikenteessä olevan pyöräilijän ja väistivät kiitettävän hyvin kauempaa.

Hellepäivän pyörälenkki.

Maanantaina suuntasimme Kilpisjärvelle autolla (haaveissa olisi joskus polkea sinne ja takaisin) ja tukevan lounaan jälkeen suuntasimme Malla-laivalle. Laivakyyti vei meidät satmaan, josta pääsimme patikoimaan kolmen valtakunnan rajalle. Rajalta jatkoimme patikointia kansallispuiston läpi takaisin Kilpisjärvelle ja autolle. Matkaa kertyi noin 16.5km, eikä ollut mitään helpointa maastoa aina. Mutta kaunista ja mukavaa. Keskiviikkona kävimme mutkan mieheni enon mökillä tunturissa, matka taittui mönkkäreillä. Voi, että tämä likka oli taas innoissaan, mönkkäriajelu on mahtavaa, mutta niin raskasta samalla. Tunturissa kalastimme ja olimme piilossa ukkosmyrskyä. Tulimme vielä samana iltana kylille, ja voin kertoa, että jalat olivat ihan muussia perillä.

Mallan kansallispuistossa. 

Mönkkäriajelulle.

Viikon aikana tein myös ensimmäiset juoksuni sitten Joroisten. Eka kerta tuntui kamalalta, vasempaan jalkapöytään otti vähän kipeää, joten menin aika kevyesti. Laskin aina sataan, jotta kivuntunne unohtuisi. Onneksi jalka ei ottanut itseensä, vaan pääsin sen jälkeen jatkamaan juoksutreenejäkin normaalisti. Teinkin myös ensimmäiset tonnin vedot tuolla reissulla ja kyllähän se edelleen kulki.

Pakollinen porokuva autosta.

Perjantaina ajeltiinkin kohti etelää eli Rolloon tapaamaan ystäviä kotimatkalla. Rolloon menimme Levin kautta, joten pääsin näkemään osan Levi-triathlonin pyöräreitistä, juoksumaisemista sekä uimajärvestä. Ei varmaan ole epäselvää, minne aion ensi vuonna osallistua, jos vain lomat sen sallivat! Oli sen verran makean näköstä mestaa. Rollossa saimme "nauttia" hikisen kuumasta hotelliyöstä, ei kivaa. Lauantai-iltana saavuimme takaisin Jyväskylään.

Joroisen puolimatka

Ihmisillä on haaveita ja unelmia, toisilla suurempia kuin toisilla. Kun innostuin triathlonista tosissaan ensimmäisen kisani jälkeen viime syksynä, päätin, että haluan kisata Joroisten puolimatkalla ja saada sieltä hyvän tuloksen. Tiesin, että siihen en kykene pelkästään omin avuin, joten valitsin itselleni TriBasen valmennuksen tuekseni. Syyskuun alusta alkaen on tehty töitä sen eteen, että tänä kesänä mentäisiin lujaa. Nuotit on tulleet toisaalta ja olen yllättänyt itseni, sillä olen niitä melko tunnollisesti noudattanut. Eilen pääsin nauttimaan Joroisten hengestä ja siitä mihin kykenen, kun oikeasti haluan ja päätän. Tässä pitkän kaavan mukaisesti koko kisa.

Kisan alusviikko sujui hyvin, tankkaukset olivat menneet suunnitelmien mukaan ja viikon aikaiset kevyet treenit tuntuivat hyvältä. Innoissani odotin, että pääsisinpä jo viivalle. Perjantaina töiden jälkeen lähdimme Joroisille ja siellä kävimmekin katsomassa pikakisan maaliin tuloa, hakemassa kilpailumateriaalin sekä tapaamassa hienoa TriBase-tiimiämme. Illan päälle vielä viime hetken jätskitankkaukset sekä pyörän katsastus. Illalla ei uni meinannut tulla ihan heti, mutta lopulta nukuin levollisesti. Aamulla sade vähän meinasi alkuun latistaa tunnelmaa, mutta onneksi olen kiltisti tehnyt treenejä kelillä kuin kelillä. Siirryin kilpailijakuljetuksella Valvatukselle ja menin viemään pyörälle vesipulloja sekä täyttämään renkaat. Tähän väliin voin todeta, että miksi on ihan kiva, että ne pyörätyökalut on messissä kisan aikana; piti vielä siinä vaihtaa etusisuri ennen starttia. Kiitos vielä Villelle avusta! Koska vettä satoi ja vaatteet oli märkänä, oli ihan kiva nakata märkkäri päälle jo kymmenen aikaan. Odottelin vielä ennen verkkailua vanhempiani ja veljeäni, jotka olivat tulossa katsomaan kisaa. Verryttelin kevyesti uiden ja vähän kauhistellen sitä ihmismassaa.

Minä ja mun kaverit.

Uinti

Uinnin lähtö oli taas rolling starttina, eli valitsin vain oman aikatavoitteeni mukaisen kohdan jonosta ja menin sen mukana järveen. Tiesin, että 36min olisi se mihin pitäisi päästä, joten menin sinne 35min ja 40min välimaastoon. Jännitin älyttömästi sitä uintiosuutta, sillä uinti on se haastavin osuus mulle. Lopulta pääsimme juoksemaan järveen ja lähtemään uimaan. Pääsin alkuun hyvin, mutta sitten tuli vastaan ihmismassaa. Välillä tultiin sivusta päälle, välillä takaa. Yritin pysyä rauhallisena ja uinkin välillä rintaakin. Lasien toinen linssikin meinasi falskata alkuun, joten sitä piti vähän korjailla. Lopulta sain uitua omaa hyvää uintiani ja musta alkoi tuntumaan kivalta. Uinti meni siis välillä muita väistellen, mutta kuitenkin aika suoraan uiden. Rantaan noustessa vilkaisin kelloa ja olin ihan tyytyväinen 37.03 aikaani, vaikka se olikin hivenen hitaampi kuin olin ajatellut.

Märkkäriä pikaseen pois päältä..

T1

Avasin nopeasti märkkäriä ja otin vaihtopussukan matkaan. Märkkäri rivakasti pois, kypärä päähän ja jalkojen kuivaus ja sukat sekä kengät jalkaan. En tykkää ajaa ilman sukkia, joten laitoin ne vaikka tiesinkin niiden kastuvat litimäräksi noin 100 metrin ajon jälkeen. Uimakamat kassiin ja rekan kautta pyörille. Matkalla virittelin numeron vielä vyötärölle. Pyörä matkaan ja kohti pyöräosuuden lähtöä. Matkalla kuulin Jussin tutun äänen kannustusjoukoissa.

..ja valkoinen minikiituri alle.

Pyörä

Pyörä lähti sujuvasti liikkeelle. Sykkeet taisi alkuun huidella melko korkealla, mutta tiesin, että ne rauhoittuvat kyllä, kun ajaa vaan. Pyörän nopeusmittari oli ilmeisesti tykännyt kyttyrää sateessa olosta, joten en siitä pystynyt seuraamaan keskaria ollenkaan. En antanut sen häiritä vaan vilkuilin välillä kellosta ja menin välillä tunteella. Poljin ja nautin. Tätä vartenhan olin treenannut 10 kuukautta, odottanut sitä hetkeä kun saisin kisata Joroisilla. Tosin ajatuksissani en toki ollut ajanut tämmöisessä kelissä, mutta onneksi treeneissä olin. Kilometrit toisensa jälkeen menivät ohi ja jossain 15km-20km kohdilla huomasin, että nyt alkaa kulkemaan niin kuin pitääkin. Meno oli helppoa, vaikka taisihan mukavalla myötätuulella olla myös osuutta asiaan. Toki matkalla välillä ärsytti peesiletkat ja porukka-ajot, mutta pyrin itse parhaani mukaan pitämään peesivälit sopivina. Toki se välillä tarkoitti himmailua, kun eteen tupsahteli ihmisiä. Rantasalmen pää tulikin yllättävän nopeasti vastaan ja oli aika palata takaisin päin ja kohti vastaisempaa tuulta. Onneksi en ollut laiminlyönyt myöskään vastatuuliajoa, joten kyllähän sekin puoli sujui, vaikkakin hitaammin. Jouduin himmailemaan välillä todella paljon, että en ajaisi liian lähellä edellä ajavaa. En myöskään halunnut ajaa itseltäni totaalisesti jalkoja runttaamalla liian kovaa. Jossain 75 kilsan kohdilla alkoi tuntumaan, että eikö se risteys jo voisi tulla, haluan juoksemaan välillä. Koitin loppupuolella polkea suuremmalla kadenssilla, jotta saisin vesisateen kangistamat jalat vetreäksi juoksuosuudelle. Jossain Valvatuksen kohdilla tajusin, että täähän on ihan justiinsa ohi tää lysti ja koitin pistää vielä viimeiset pyöräilyvoimani peliin. Pyörä sujui aikaan 2.49.14, joitamia minuutteja hiljempaa, kuin olin etukäteen ajatellut. Tankkasin pyörän päällä etukäteen tehdyn suunnitelman mukaan ja energiat piisasivat hyvin.

T2

Nousin pyörän selästä ja otin juoksuaskeleita klossien kanssa. Jalat tuntuivat jäykiltä, mutta pääsin kuin pääsinkin pyörätelineiden kautta vaihtopussukoille. Istahdin vaihtamaan jalkaani kuivat sukat (koska vain hölmö lähtee juoksemaan märillä) ja lenkkarit. Nappasin geelit käteen ja lähdin juoksemaan.

Välillä ilme oli vakava, vaikka mahtavaa olikin.

Juoksu

Vihdoinkin jalkojeni alla oli maata ja lajeista se tutuin ja turvallisin. Lähdin läpsyttelemään ja nauttimaan yleisön mahtavasta kannustuksesta. Kuulin vanhempieni ja veljieni kannustuksen, seurakavereiden huudot sekä kaikkien muidenkin tsemppaukset. Oli mahtavaa heittää läpyjä muksuille ja nauttia tästä kolmen lajin mahtavasta tunnelmasta. Valmentajan kannustukset lämmittivät mieltä ja pistivät tossun liikkumaan vielä asteen nopeammin. Siinä tovin juoksin rintarinnan Alexander Stubbin kanssa, mutta jouduin toteamaan hänet liian nopeaksi peesikaveriksi. Läpsyttelin tasaisesti viiden minuutin korvilla olevia kilsoja, tiesin, että tätä tahtia juoksen vaikka kuuhun ja takaisin. Huollossa oli parasta kun sai colaa, sitä olin odottanut koko päivän. Kilsa toisensa jälkeen tuli täyteen ja pääsin viimeiselle kiekalle. Viimeistä kertaa metsän siimekseen mennessä tajusin, että se on kohta siinä. Kohta olisin teräsmiesnainen. Kyyneleitäkin taisi muutama tulla, mutta sitten ryhdistäydyin juoksemaan vikat kilsat. Lopussa jaloissa tuntui jo tosi pahalle, mutta en halunnut jäädä jälkeen edellä menevästä naisesta, sillä olimme aika pitkään taivaltaneet samoja vauhteja. Loppusuoralla intouduin erään vanhemman herrasmiehen yllyttämänä vielä vauhdikkaaseen loppukiriinkin, vaikka luulin, että kaikki paukut olisi käytetty jo. Maalissa olin yhtä hymyä, varsinkin kun kuulin loppuaikani. Juoksuun kulutin aikaa 1.46.34, mikä on ihan kelpo aika. Ennätykseni puolikkaalla (joita vain muutaman olen juossut..) on vain 20 sekuntia nopeampi, joten taitaisi olla aika kokeilla puolikas ilman alkuverkkailua.

Loppusuoralla oli vähän heitettävä läpyjä!

Kokonaisaikani ensimmäisellä puolimatkallani oli 5.19.21, jonka aikani sulateltua tajusin ihan melkoisen kovaksi suoritukseksi, varsinkin kun nämä olivat kolmannet kisani ikinä. Ikäluokassani sijoituin 9. kovien naisten seurassa. Kyllä on meinannut ihan vähän hymyilyttää, eikä suotta. Kaikkinensa sujui siis hyvin, tankkaus oli onnistunut ja noudatin ennalta laadittua aikataulua tarkasti. En siis kokenut missään vaiheessa energiavajetta.

Aloin ehkä vasta tajuamaan, että olipahan muuten reissu.

Vaikka itse olen jokaisen suoritukseni tehnyt, en olisi päässyt näin hyviin aikoihin ilman ammattitaitoista valmennusta. Jussin ja Panun letkeän positiiviset kannustukset ja asenteet ovat saaneet mut ylittämään itseni useaan otteeseen kuluneiden kuukausien aikana jokaisessa triathlonin osa-alueessa. Oman kiitoksensa ansaitsee tietenkin aviomieheni, joka on potkinut takamukselle, kun on tympässyt ja laiskottanut, sekä kannustanut, kun on sujunut. Hän on tukenut kaikissa vaiheissa ja luonut uskoa, että mä pystyn saavuttamaan sen mitä haluan. Kutsuin myös vanhempani katsomaan tärkeää päivääni, tärkeässä lajissa. Heiltähän olen saanut verenperintönä sisukkuuden, päättäväisyyden sekä kilpailuhenkeni. Niitä kaikkia ominaisuuksia pääsen hyödyntämään tässä lajissa.

Minä ja mun tärkeitä tukijoita, neljäs siellä kameran takana.

Teräsmies!

#finntriathlon #vierumäki

Tein juhannuksena Keski-Pohjanmaalla viimesitelytreenin tätä Vierumäen viikonloppua ajatellen. Uin kivassa kirkkaassa lammessa noin 900m, poljin siihen päälle mukavan helpolla noin 58km ja juoksin 5km kisavauhdilla ja 3km loppuverkkaillen. Aurinko paistoi ja muistoksi jäikin komeat punoitusrajat, jotka nyt jo ovat kyllä tasoittuneet rusketukseksi. Treeni oli hyvä, kaikki sujui ja kulki, joten lähdin luottavaisin mielin Vierumäelle.

Triathlonisti Keski-Pohjanmaalla.

Nukuin yöni poikkeuksellisen hyvin, jännitystä ei ollut ilmassa liikaa. Aamulla söin hyvän aamupalan ja pakkasimme auton ja nokka kohti Vierumäkeä. Paikan päällä tunnelma oli hyvä ja moikkailin tuttuja mennessäni hakemaan kisamateriaalia. Käytiin katsomassa uintipaikka ja ihmettelemässä, miten sen mäen muka jaksaa nousta ylös (no laittamalla varvasta toisen eteen vaan). Aloin hahmottamaan vaihtoalueen, joten hipsimme autolle. Vähän piti autolla vielä ihmetellä niitä kaikkia kasseja ja numerotarroja, mutta kyllä ne paikkansa löysivät. Toki unohdin ensin vaihtokassista aurinkolasit, mutta kävin ne vielä sinne viemässä myöhemmin. Vaihtokassini sijaitsivat kätevästi rivin päässä, joten eipä ollut vaikeuksia löytää niitä kisassa.

Liuta pyöriä, omakin siellä seassa. 

Kisainfossa katsoin sitä ihmismassaa ja mietin, että kohta oon niiden seassa uimassa, jaiks. Suljin kuitenkin kaiken ylimääräisen pois mielestäni ja keskityin miettimään mukavia. Vielä mutka autolle hakemaan vaihtovaatteet sekä tietenkin märkkäri ja muut uimakamppeet. Puin märkkärin päälle ja kerkesin käydä verryttelemässä uiden noin 10 minuuttia. Lasien kanssa meinasi olla ongelmia; vettä tuli jostain raosta sisälle, vaikka lasit olivat mukamas hyvin päällä. Sain säädöt kohdilleen ja kisassa ei onneksi lopulta ollut ongelmia.

Uinti

Uinti on ollut mulle lajeista heikoin, sillä jännitän porukassa uintia paljon ja uinti ei ole koskaan kuulunut harrastamiini lajeihin. Lähtö toteutettiin rolling startina ja tämä lähtötapa oli kyllä mielestäni todella hyvä. Sai lähteä rauhallisemmin omaan tahtiin suurin piirtein saman tasoisten uimareiden kansssa. Lähdin rauhallisesti liikkeelle ja olin aika oikeassa reunassa, sillä halusin välttää alun paniikkia, joka iski Virpiniemessä porukan keskellä. Kun sain uinnin rullaamaan, siirryin lähemmäksi muita ja peesailinkin sopivissa paikoissa. Kannaksen ylitykseen tultiin yllättävän nopeaa ja siirryttiin toiseen järveen. Koitin nyt pysyä tiukemmin poijujen linjalla, välillä peesaillen, välillä ohitellen. Uinti oli varmaa suorittamista, enkä hötkyillyt. Oli hienoa huomata, että tunsin olevani kuin kotonani vedessä, kaukana ovat ne ajat kun paniikki iski pienestäkin. 750 metriäkin sujahti nopeasti ja järvi vaihtui takaisin kirkkaampaan ja viileämpään. Loppupätkällä koitin mukamas ainakin uida reippaammin, mutta en tiedä onnistuinko siinä kuitenkaan. Rantauduin hyvillä fiiliksillä ja vilkaisu kelloon kertoi, että tavoitteessa oli aika hyvin pysytty; 28.48 oli uintiaika.

T1 

Mieheni kannustuksen saattelemana lähdin hölkkäämään vaihtoon vievää mäkeä ylös. Sipsutin menemään hiljaista hölkkää ja kiskoin märkkärin yläosan pois. Oksennus maistui ainoastaan tässä kohdin suussa. Omat kassini olivat onneksi rivin päässä, joten ei ollut vaikeuksia löytää sinne. Märkkäri vauhdilla pois, jalkojen kuivaus, sukat, kengät jalkaan, uintikamat kassiin ja kypärä päähän. Pyörälle hölkätessä aurinkolasit kypärä päähän.

Pyörä

Pyörä lähti kulkemaan reippaasti, sai lasketella alamäkeen, vaikkakin sai tarkkana olla kun asfaltti oli aika huonoa. Siirtymäpätkän jälkeen ajeltiin kolme kierrosta 140 tiellä. Isoimmassa mäessä vauhti nousi 60km/h ilman polkemistakin, joten odotettavissa oli mukava nousu takaisin tullessa. Ohittelin ja tulin ohitetuksi, koitin pitää sopivaa vauhtia vaan yllä. Kääntöpaikan jälkeen karu totuus iski vastaan; vastatuuli ja mäkiä. Toisaaltahan kyseessä oli tutut elementit; mäet Jyväskylästä ja ainainen vastatuuli Oulusta. Pyörä kulki ihan mukavasti ja fiilis oli hyvä. Valkku ohitti jossain vaiheessa ja huusi kannustuksensa, mikä lämmitti kyllä mieltä. Ekan kierroksen jälkeen tuntui jo helpolta ajaa; tiesin mitä odottaa tulevalta. Fiilis oli hyvä, koitin muistaa tankata energiaa ja nauttia kisaamisesta, tätähän olin odottanut jo kauan. Lopulta tuntui, että nytkö jo tää pyöräily loppuukin ja on aika kurvailla kohti vaihtoa. Pyöräilyn aika oli 1.15.42.

T2

Toinen vaihto sujui näpsäkästi. Tyttö pois pyörän selästä, juosten telineelle, pyörä siihen ja kohti vaihtopussukkaa. Lenkkarit jalkaan ja pyöräkengät ja kypärä kassiin ja menoksi.

Juoksu

Iloisella fiiliksella lähdin juoksemaan, nyt olisi se oletettavasti vahvin ja ennen kaikkea tutuin laji. Juoksu lähtikin rullaamaan hyvin, mutta matkan aikana huomasin, etten saa pidettyä yllä sitä vauhtia mitä olin ajatellut. Pyöräilyn ylämäkiin oli hävinnyt paras puhti juoksujaloista, mutta sain ohiteltua kuitenkin muita. Mielessäni kävin tiukkaa keskustelua itseni kansssa, kun mieli olisi halajannut hölläämään. Onneksi kilpailuviettini ajoi juoksemaan koko ajan kuitenkin hyvällä tahdilla. Juoksu ei ollut parasta minua, mutta tyytyväinen olen, sillä olihan alla jo aika taival melkoisen lämpimässä säässä. Juoksun aika oli 46.59.

Lasillinen kuohuvaa kotona. 

No lopputuloksenahan oli ikäluokkani pronssisija ajalla 2.36.42! Maaliin tulin hymyillen, mulla oli huisin kiva päivä. Kerkesin jo tovin jos toisenkin jutella mieheni kanssa, kun hän kysyi etteikö mua kiinnosta ollenkaan sijoitukseni. Olin jotenkin siirtänyt sivuun kokonaan ajatuksen sijoituksestani, joten kyllähän sitä hymyä sitten piisasikin kun kuulin sijanikin. Tästä on hyvä jatkaa kohti Joroisen puolimatkaa. Sitä kisaahan oon pelännyt ja odottanut jo liki vuoden. Enää ei ois montaa päivää jälellä.

Jos metsään haluat mennä nyt, sä takuulla yllätyt..

Niin taisi käydä nimittäin aika monelle viime viikon loppuna Jukolan viestissä. Keli oli aikalailla karmea koko viikonlopun. Onneksi suunnistajia ei ole tehty sokerista ja kaikesta huolimatta suurin osa taisi olla hyvin iloisella mielellä kelistä huolimatta. Nyt kuitenkin omaan Venla-tarinaani seitsemännestä aloituksesta. Torstain iltarastitkin olivat menneet niin metsään kuin olla ja voi, joten etukäteen mielessä oli, että mitenhän selviänkään vaihtoon asti. Tosin olen kuullut huippujenkin suusta, että huono kenraali tietää hyvää ensi-iltaa.

Tätä herkkua oli tarjolla. 

Perjantaina töiden jälkeen suuntasin Mikkeliin veljelleni, jotta voisimme yhdessä lauantaiaamuna suunnata Lappeenrannan Raippoon. Lauantaiaamuna heräsin jo ennen kellonsoittoa ja puuhailinki itseäni valmiiksi. Rinkka painoi liikaa ja kauhulla odotin kolmen kilsan kävelyä kisakeskukseen rinkan ja repun kanssa. Perillä Raipon (lopulta kuuluisilla) pelloilla odottelikin aurinkoisen lämmin keli. Se vaan kerkesi kisakeskukseen päästyämme muuttua pilviseksi ja sadetta odottavaksi. Teltat saatiin pystyyn myrskyisen tuulisessa säässä ja olikin aika siirtyä nauttimaan kisaravintolaan lounasta.

Kuivana ja valmiina lähtöön!

Teltalla vaihdoin vaatteeni kisakamppeisiin ja numerolappua rintaani asetellessa manasin, että miksi ne on niin pitkiä ja huonolaatuisia. Keli oli tuulinen, mutta ei sentäs satanut. Sisäänmenoporteilla se iski, se tuttu pieni kauhunsekainen jännitys. Miksi olinkaan taas toivonut aloitusosuutta, jossa alun joutuu juosta sen minkä kintuista pääsee, jottei jää sumppuihin. Miksi halusin taas etsimään satojen (päättömänä juoksevien) seuraan ensimmäisiä rasteja? Karistin ajatukseni muualle ja keskityin verryttelemään huolella kohmeisia jalkojani. Viimein koitti onneksi aika asettautua lähtöriviin. Kun sain kartan käteeni, karistin ajatukset muista asioista kauas pois. Olin vain minä, kartta ja noin 1350 muuta venlaa.

Lähtölaukas ammuttiin ja kirmaisin matkaan. Juoksin ja ohittelin, en välittänyt kartasta. Halusin olla hyvissä asemissa, kun tultaisiin kapeammalle uralle. Aloin myös vilkuilla kartasta, missä on K-piste ja ensimmäinen rasti. Nappasin suunnan K-pisteeltä ja rymistelin muiden naisten kanssa tiheikköön. Juoksin suunnalla kohti ykkösrastia ja toivoin, että en menisi kauheasti vikaan. Tiesin, että rastimäelle tultaessa saisin vähän paremmin kiinni kartasta ja niin sainkin. Silti ajauduin ensin väärälle hajonnalle tarkastamaan, että rasti ei ole omani. Tein harvinaisen tempun; en sännännyt päättömänä sinne tänne vaan pysähdyin ja luin karttaa. Osaisinpa olla aina niin fiksu, sillä paikansin rastini hetken päästä lähettyviltä ja leimasin tyytyväisenä. Kakkoselle lähdin vähän huolimattomasti ja se kostautui, en ollutkaan aivan kartalla, joten tein hölmön koukauksen väärälle hajonnalle epävarmuuksissani. Tajusin kyllä heti missä olen, joten kaarsin nopeasti omalle hajonnalleni. Kolmannelle rastille suunnatessa tiesin uran leveydestä, että siinä taitaa olla eka telkkarasti. Tarkkavaiset työkaverinikin bongasivat minut siellä leimaamassa. Huomasin, että juoksu kulkee ja metsään oli tullut helpolla kivat urat, joilla pääsin etenemään hyvin ja aika kovaakin. Vitos-kutosvälillä aloin ihmettelemään, että mikäs ryske tuolta kuuluukaan niin siellähän meni hirvi likeltä ohi. Kutos-seiska välillä laskettelin pyllymäkeä, kun oli sen verran jyrkkää. Seuraavalla rastivälillä ajatuksiin tuli jo, että kylläpä sujuu hyvin. Karistin kuitenkin ylimääräiset ajatukset pois ja keskityin pinkomaan vähän lujempaa. Laajavuoren mäissä juoksentelusta on selkeästi ollut apua, sillä ylämäet tuntuivat kulkevan sen verran hyvin. Rasti toisensa jälkeen eteni suoraviivaisesti, en hakenut enkä tehnyt virheitä. 14. rastille mennessä huomasin edessä tiellä juoksemassa tutun kilpakumppanin. Päätin, että tänään voitan hänet. Tokavikalla rastilla pellolla olin jo sauttanut hänet, mutta päädyin vielä toviksi peesailemaan ja vetämään henkeä ennnen loppuviitoitusta. Paha olo alkoi hiipiä kehooni, mutta en antanut sen häiritä. Ylikulkusillan jälkeen ohitin tämän kilpakumppanin ja tulin vaihtoon sijalla 244. Sijoituksellisesti tuo ei ollut paras aloitukseni, mutta kokonaisuutena voisin laskea yhdeksi parhaimmista suunnistuksistani about ikinä. Juoksu ja ajatus kulkivat yhdessä, eikä kumpikaan lähtenyt sooloilemaan. Keskittymisestäni kertoo se, että en vieläkään tiedä, millainen keli oli kun itse suunnistin. Joukkueemme teki mainiot juoksut ja hilasimme itsemme lopulta 183. sijalle, Paransimme siis roimasti sijoitusta edellisvuodesta.

Sain telkkariaikaa vaihdossa!

Päällimmäisenä muistona Jukolasta on märkyys. Vettä satoi ja myrsky riepoi kisa-aluetta. Keli ei todellakaan suosinut, mutta se ei sitkeäitä suunnistajia haitannut. Näin paljon onnellisia ihmisiä. Itsekin vietin aikaa paljon teltassa, sillä pihalle ei huvittanut mennä. Odotin kauhun sekaisin tuntein aamua, silläe dessä olisi vielä Jukolan kuudes osuus. Keli oli kamala eikä oikeastaan ollut motivaatiota lähteä uudelle reissulle. Tähän väliin jo kerrottakoon, että tämä kyseinen Jukola-joukkue keskeytti kolmannella osuudella, joten mun oli helppo tehdä päätös, etten lähde kiertämään reittiä. Päätavoitteeni ovat kuitenkin vasta edessä päin, enkä huvin vuoksi halunnut mitään flunssaa.

Uitettu rotta tässä moi. 

Jos venlojen lähtö on hieno, niin Jukolan lähtö se vasta mahtava onkin. Se valomeri, kiiltomato, joka lähtee etenemään kohti K-pistettä, se on mahtava. Kävin ihastelemassa lähdön, mutta siitä suuntasinkin nukkumaan ja siinä vaiheessa siis odottelemaan omaa lähtöä. Aamuyöstä herätessäni tarkastin joukkueen tilanteen ja totesin tuon edellä mainitun keskeytyksen. Paremmalla ilmalla olisin ehdottomasti käynyt nauttimassa metsässä rauhallisella tahdilla, mutta nyt järkeilin toisin. Ja hyvä niin, sillä tärkeät kisat ovat vasta edessä päin!

Kuukausi starttiiin

Nii, tasan kuukausi Vierumäen starttiin. Millä mietteillä lähden viimeiseen kuukauteen? Joko Joroinen jännittää? Osaanko polkea, osaanko uida, jaksanko juosta? Onko nyt paniikin paikka jo?!?

Ensimmäinen maantiefillarini Koitelinkoskella. 

Mieli on tyyni. Talven aikana on kerätty peruskuntoa ja vähän nopeuttakin. Kevään aikana niitä on koitettu siirtää parhaan mukaan kohti lajia. Tiistain seuratriathlontreeni antoi osviittaa siitä, miten kaikki kolme lajia sujuvatkaan yhteen pötköön. Toki matkat olivat ennemminkin supersprinttimäisiä (n.400m+16km+3km), mutta kyllä niistä selvisi kuinka kulkee, sujuuko vaihdot jne. Viikon päästä lauantaina testaillaankin sitten triathlonmeininkiä perusmatkaa vastaavalla matkalla (1500m hallissa+n.40km+n.13.5km). On mukavaa tehdä tälläinen kovempivauhtinen veto vielä ennen Vierumäen starttia. Tähän mennessä kaikki on sujunut hyvin (koputtaa puuta..) ja loppuun asti olisi tarkoitus säilyttää maltti, jotta Vierumäellä ja Joroisilla nähtäisiin paras mahdollinen Hansu.

Yöttömän yön maisemissa, tänne mieli halaja, mutta kisaillaanpa nyt ensin.

Joroinen, tuo kauan odotettu Joroinen. Mielessäni oon useasti jo ollut siellä, mutta vielä 1.5kk odotellaan, että oikeasti ollaan siellä. Vielä jännitys ei ole päässyt iskemään. Tämän viikon hyvin sujuneet treenit ovat antaneet uskoa, että hyvin siellä sujuu. On ollut niin ihanaa päästä avoveteen, uinti maistuu ja kulkee. Pyörä ja juoksukin kulkee oikein mukavasti, joten eipä tässä auta panikoida. Edetään vaan suunnitelman mukaan. 

Skumppalasilliset Virpiniemen kisan voiton jälkeen. :)

Tänään tein naapurin kanssa n.64km pitkän pyörälenkin ja siihen päälle 5km juoksua. Meno oli helppoa ja letkeää, treeniseurani totesikin kun lähdettiin juoksemaan, että älä oo noin ylipirteä. Olin vain niin iloinen, kun treeni kulki niin hyvin ja helposti. Mieli on levollinen ja onnellinen. Oon saanut viimein sovitettua treenini ja työni (huomaa järjestys) niin, että jaksan hyvin molemmat. Nyt vaan kohti kesäkuuta ja hyviä treenejä. :) 

Jokainen on voittaja, ajatuksia Jukolan viestistä

Vaikka tätä nykyä viihdynkin paljon kolmen lajin parissa, ei alkuperäinen kisalajini ole triathlon vaan suunnistus. Siksipä nyt on aika vähän kertoa yhdestä suunnistajien kesän kohokohdasta; joulusta ja juhannuksesta yhtä aikaa eli Jukolan viestistä.

Jukolan viestihän on perinteinen suomalainen viestikisa, jossa Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen hengessä kisaillaan seitsemän osuuksinen suunnistusviesti alkaen lauantai-iltaisin kello 23.00 ja päättyen sunnuntaiaamuna noin klo 7.00. Lauantaina päivällä kilpaillaan neliosuuksinen  naisten, eli Venlojen viesti. Naisilla on oikeus osallistua molempiin viesteihin. Tapahtuma on paisunut vuosien myötä valtavaksi, tänä vuonna Lappeenrantaan viesteihin on ilmoittautunut yhteensä 3045 joukkuetta, mikä tarkoittaa yhteensä 17232 suunnistajaa! 

Salpa-Jukola 2011, Venlojen viestin lähtö

Viikkoa ennen juhannusta, aina samaan aikaa vuodesta, tunnelma tiivistyy jossain päin Suomea Jukolan viestin merkeissä. Yksi suuri suunnistusperhe kerääntyy viettämäään kesäviikonloppuaan keskelle metsää, tapaa tuttuja ja tuntemattomia. Yksi asia yhdistää heitä; halu suunnistaa ja kokea Jukolan viestin taika. Itse olin ensimmäisen kerran katsomassa Tampereella vuonna 2008, valvoin yön ja seurasin haltioituneena tunnelmaa. Seuraavana vuonna Mikkelissä oli aika kokea tunnelma suunnistajan näkökulmasta, kun starttasin naapurikunnan viestijoukkueen ankkurina.

Ehkä vähän erinäköinen kisaaja vuodelta 2009 ;)

Kytäjä-Jukola Hyvinkäällä 2010 on jäänyt kyllä mieliin hyvin. Kyntämis-Jukolaksikin sitä taidetaan kutsua, vettä satoi aika railakkaasti koko kisayön ajan. Siltikin sinnikkäästi katsoin läpi yön kisoja ja haaveilin, että kyllä minäkin vielä joskus osallistun myös Jukolan viestiin. Venloissa starttasin aloitusosuudelle ja aloitusosuudella olenkin viihtynyt siitä lähtien aina. Aloitusosuuden oma tunnelmansa vei mennessään, eikä minua taida hevillä muulle osuudelle saada. On nimittäin mahtava fiilis odotella starttia 1300 muun kisaajan kanssa, saada kartta käteen ja odottaa sitä pamausta, että saa lähteä liikkeelle. Sitten painaa urku auki alkuviitoituksen ja sännätä kohti "koskematonta" metsää. Toki olen vuosien aikana kokenut myös kauhunhetkiä, kun en ole tiennyt missä oikeastaan olen (Kytäjä-, Salpa-, Jämsä-Jukola) ja säntäillyt siksi kuin päätön kana. Toisaalta Vantaalla, Kuopiossa ja Paimiossa ajatukset ovat pysyneet kasassa ja kaikki onkin sujunut kuin unelmaa.

Kuopio-Jukolassa sai hytistä ennen starttia.

Jämsä-Jukolassa sain kokea myös lisää Jukola-taikaa, kun pääsin juoksemaan myös oikein Jukolan viestissä kuudetta osuutta. Olenkin juossut siitä lähtien Venlojen lisäksi myös Jukolassa. Kuudennella osuudella saakin kokea aivan erilaisen tunnelman. Metsässä on juossut jo tuhansia suunnistajia, joten se on täynnä ylimääräisiä polkuja. Venloissa kisaan, Jukolassa nautin. Yritän aistia tunnelmaa, nauttia menosta ja saada metsästä kaikki irti. Meno on väsyneempää, kroppa on väsynyt ja ihmeissään aamun juoksemisesta. Kontrasti näiden starttien välillä on kuin yöllä ja päivällä.

Veikeä kokemus, unohtumaton elämys.

Jos suunnistus on lajina mieluisa, suosittelen kokeilemaan myös Jukolan viestiä. Jukolasta ja Venloista löytää osanottajia laidasta laitaan. On niitä jotka kisaavat voitosta, mutta suurin osa on vain nauttimassa ja haastamassa itseään. He kisaavat korkeintaan tuttujen kesken paremmuudesta. Rasteja etsiessä huudellaan kavereille (niille, joita et vielä edes tuntenut), että mikä koodi, mihin suuntaan. Saatat törmätä metsässä myös tuttuihin (kuten minä kahteen isoveljeeni viime kesänä), mutta opit pian myös tuntemaan uusia ihmisiä. Ja mikä onnistumisen riemu sitä seuraakana kerta toisensa jälkeen kun rastit löytyvät. Eli ei muuta kuin mukaan vain! Mutta varo, saatat jäädä koukkuun.

Joskus saattaa myös päästä telkkariin. ;)

Enää 22 päivää Lappee-Jukolaan. Aika on mennyt hujauksessa, mutta onneksi talvi on treenattu hyvin. Nyt vielä täsmätreenejä hyvissä suunnistusmaastoissa ja avot. Ensi viikon sunnuntaina allekirjoittaneen voi bongata SM-keskimatkan kisoista poukkoilemassa metsässä. Anttolasta lähdetään hakemaan hyviä harjoituksia ennen Jukolaa. Kalenterini alkaa näyttämään siltä, että kisakausi starttaa toden teolla niin suunnistusten kuin triathloninkin puolella. Kohta nähdään mihin neiti on saanut kuntonsa hilattua. 

Iiik, kisakausi lähestyy!

Olen elänyt aatoksessa, että nythän on vasta huhtikuu, kesään ja kisoihin on aikaa. Maanantaina tajuntaani läsähti, nythän on JO toukokuu ja kisakausi koputtelee jo ovella. Onko nyt aika panikoida? Pitääkö nyt tehdä kahta kovemmin? Mitä mä teen, iik!

Jotenkin vasta nyt ajatuksiin iskostui, että nythän on toukokuu ja kesää kohti mennään nopealla tahdilla. Viikonloppuihin alkaa tulla täytettä kisojen muodossa ja kesän triathlontavoitteet on asetettu. Kisakausihan itse asiassa pyörähti käyntiin (poikkeuksellisesti) juosten Jyväskylän Kevätkirmaisussa. Kirmaisin kympin aikaan 43.27 eli ennätysaikaani. Tavoitteena oli alittaa 45min, joten se täyttyi kirkkaasti. Suunnistuksen parissa kisakausi starttasi viime lauantaina. Tavoitteeksi olin asettanut päästä maaliin nauttien metsästä. En ole panostanut suunnistukseen entiseen tapaan, joten pidän näitä lähinnä mielenvirkistyskisoina. Ja jokainen kisa tuo itsevarmuutta omaan kisasuoritukseen, vaikka laji vähän eri onkin.

Triathlonkesää 2016 on suunniteltu, veivattu ja mietitty. Tarkoituksena olisi aloittaa kisakausi 11.6. legendaarisella Ii Ironman-kisalla, joka tänä vuonna on kutsukisa. Elikkäs tapahtumahan on ihan leikkimielinen (juupajuu) triathlonkisa kaveriporukan kesken, matkoina 1500m uintia hallissa, n.40km pyöräilyä Oulusta Iihin ja Iissä n.13km Aseman lenkin juoksu. Kyseinen kisa on se the kisa, josta tämä koko harrastus lähti liikkeelle ja miksi itse asiassa vuosi sitten maaliskuussa opettelin uimaan. Lajina triathlon on siis melko vaarallinen; siihen jää helposti koukkuun! 2.7. olisi tarkoituksena kisailla Vierumäellä perusmatkalla, sillä haluan oikean kisan alle, ennen kauden päätähtäintä eli Joroisten puolimatkaa. Joroinen on sitten heinäkuun puolessa välissä. Heinäkuun viimeisen viikon saankin ruhtinaallisesti kesälomailla ja, koska kesäloma suuntautuu Lappiin (luultavimminkin), haaveilen Levin triathlontapahtumaan osallistumisesta. Lapin lumossa haluaisin päästä kisaamaan ja tässä olisi nyt sauma yhdistää reissu kesälomareissuun, mutta katsellaanpa vielä. Elokuun puolessa välissä odottaakin Kuopion perusmatkan kisa, johon on tullut ilmottauduttua. Pääpiirteittäin näin on kesää aikataulutettu triathlonien suhteen, tokihan matkaan mahtuu ainakin Jukolan viesti Lappeenrannassa!

Maantiepyöräkausi startattiin huhtikuun alussa ja alun kunnon vaateturjusteluiden jälkeen pääsi jo välillä nauttimaan shortseilla ja lyhythihaisella ajopaidalla menosta. Viime viikolla ohjelmassa oli duathlonia seurakavereiden kanssa, 3km juoksua+10km pyöräilyä+3km juoksua. Ihanan hapottava kovavauhtinen treeni. Näitä olisi nyt viikottain tarjolla, veden lämmettyä siirrytään triathlonharjoituksiin. Kesä lähenee, mutta onneksi itseluottamus on aika korkealla. Tällä hetkellä olen hyvässä kunnossa, jokainen laji on mennyt eteenpäin. Uinti tuottaa välillä päänvaivaa, mutta rennolla otteella, niin eiköhän siitäkin hyvä tule. 

Triathlonistin viikonloppu

Viikonloppu on kyllä kulta-aikaa, mihinkään ei oo kiire ja voi treenata vaikka koko päivän. Viikolla työt vie oman aikansa, eikä töiden jälkeen huvittaisi sännätä monen tunnin treenisessioihin. Oonkin oppinut huomaamaan, milloin naisen on syytä vähän himmata ja ottaa treenit kevyemmin. Mutta aloitetaanpa kuulumiset testijuoksusta.

Viikko sitten tiistaina kävin juosten tehtävissä sykerajatesteissä. Testi perustui Bsx-laitteen antaman tiedon tulkintaan lihaksen hapettumisesta sekä testaajan arvioon. Testi oli mukava suorittaa ja ainakin pyörätestin antamiin lukuihin kun vertasi, niin aika hyvin tuo nyrkkisääntö (+10) kynnyksille päti. Nyt vaan treenaamaan kovaa, jotta kesällä kulkee kovempaa.

Lauantaina olikin sitten triathlonistin superpäivä. Aamulla altaalle lähtö tuumasi olla vähän nihkeää, olisin mielelläni jättänyt väliin. Mutta topakka komento puolisolta ja muistutus siitä, että kyseessä on triathlon, ei pyöräily tai juoksu, sai mielen kovistumaan. Uinnissa tarvin aina vähän patistelua, sillä mielelläni luistaisin siitä, koska koen olevani siinä huono ja hidas. Hmm. Kuinkahan kuvittelen parantavani menoa, jos en mene treenaamaan..? Noh, treenin jälkeen olin yhtä hymyä, oli hauskaa treenata yhdessä seurakavereiden kanssa ja huomata, että taas (kyllä, taas) uinti on mennyt pykälän eteenpäin. Paljon on edelleen tehtävää, mutta paljon on kehitystä tapahtunut vaikkapa muutaman kuukauden takaiseen.

Uinnin jälkeen kotona odotti herkkusapuskaa ja lähtö pyöräosuudelle. Suunta valittiin summassa ja eikun pyörittelemään. Välillä v*tutti ylämäissä, mutta alamäkien vauhdin hurma sai hymyilemään. Ihanaa, kun treenissä vaihtelua tuo mäet, ei pelkästään vastatuuli. :D Välillä purin hammasta yhteen, kun keulilla poljin, mutta periksi en antanut. Maltillisesti mentiin ja välillä vähän pysähdeltiinkin, käytiin jopa kahvilla. Kolme tuntia hurahti nopeasti. Mietinkin matkalla, että poljen mielelläni vaikka kolme tuntia loivaan ylämäkeen, kunhan ei tarvi polkea sisällä trainerin päällä.

Kotio päästyämme mää menin vaihtamaan kamppeet ja mies meni pesemään pyöriä. Lenkkarit jalkaan ja baanalle. Yllättävänkin kevyesti tossu liikahti eteenpäin, mikä tietenkin on hyvä merkki. Loppuu jolkottelin rennon kovaa (talven menoon verrattuna) 6km. Jätin vielä varastoon menohaluja, tuntui nimittäin, että ai nytkö tää jo loppuikin. Toki varmana tuntuu kesällä pahalta, kun 90km pyöräilyn jälkeen edessä on vielä puolimaraton.

Sunnuntaina käytiin sitten yhteispyörälenkillä seurakavereideni kanssa. 55km poljettiin rennon helposti ja kahvitauon jälkeen päätimme mieheni kansssa jatkaa matkaa, sillä keli oli mitä ihanin. Aurinko paistoi ja lämmitti, joten poljettiin satanen täyteen. Siihen päälle kävin tietenkin vielä pienen juoksulenkuran heittämässä. Yllätyin, kuinka helppoa meno oli, vaikka alla olikin nuinkin rankka viikonloppu.

Nyt on sitten pitänyt malttaa levätä pari päivää. Mieli on tehnyt polkemaan ja juoksemaan ja uimaan, mutta pidin maanantain ja tiistain totaalivapaana (eihän sitä lasketa jos iltahuviksi käy 20km ajelemassa ympäri kaupunkia :D )Kuvia ei tähän hätään ole, sillä en ole muistanut synkata uutta puhelinta koneen kanssa.

Motivaatio

"Motivaation perustana ovat motiivit. Motiiveilla tarkoitetaan tarpeita, haluja, viettejä tai palkkioita ja rangaistuksia." (http://www.terveysverkko.fi/tietopankki/tyoikaisille/motivaatio) Näin kuvaa eräs lähde motivaatiota. Jokaiselta meiltä taitaa löytyä motiiveja, miksi teemme tiettyjä asioita. Mitkä asiat motivoivat minua harjoittelemaan myös niinä huonompina hetkinä? Entäs oletko miettinyt, mikä saa sinut tekemään tiettyjä asioita? 

Sulaa ja paikoin hiekatonta baanaa. 

Tänään ohjelmassa oli juoksutreenit epämotivoivaan aikaan, nimittäin kello 20.30 alkaen. Siitä johtuen unikaan ei siis vielä aio tulla, vaikka aamulla odottaakin taas aikainen herätys. Istuin varttia vaille kahdeksan ja tuumasin, että en muuten varmana lähde treeneihin, ei hitto kiinnosta. Motivaationi oli lähtenyt karkuteille ja jouduinkin sitä hetken metsästämään. Laitoin soimaan motivaatiobiisini (mm. Kipinän hetki) ja kuuntelin niitä. Vähitellen onnistuin löytämään motivaationi, joka majaili sängyn alla, mutta lähti kiltisti lopulta viis yli kasi mun matkaan. 

Muistoja viime kesältä.

Musiikki on siis yksi motivaattori mulla. Yksi motivaattori on lähestyvä kesä. Päivä pitenee, valoisa aika lisääntyy ja kelit lämpenee. Pian saa vaihtaa trainerin renkaan (jota en oo kyllä hetkeen kuluttanut, kun oon polkenut toisilla pyörillä pihalla) tavalliseen ja lähteä kiitämään kohti uusia seikkailuja. Odotan innolla, että pääsen pyöräilemään kovaa maantien vartta, nauttimaan auringnpaisteesta (todistettavasti sitäkin viime kesänä oli!) ja nauttimaan parhaasta treeniseurasta eli miehestäni. 

Talvisessa asussa oleva polkuni lenkkimaastoihin.

Uudet, vaihtelevat maastot. Ne motivoi mua hurjasti. Haluan päästä kovempaa mäet ylös. Haluan, ettei tarvi nousta polkemaan putkelta. Haluan jaksaa juosta kovaa maastossa. Haluan jaksaa juosta kovaa asfaltilla. Haluan nauttia rauhallisestikin maastoista. Haluan päästä koluamaan polkuja niin juosten kuin pyörällä. Tule jo kesä! 

Malja viime kesältä.

Blogit. Jos oikein tympäsee, niin luen blogeja. Pian tulee sellanen tunne, että jos minäkin kävisin edes ihan vähän lenkillä. Toinen mikä motivoi, on ruoka. Mä rakastan syömistä, mutta liikasyöminen tuo liikakiloja. Jos en liikkuis paljon, kertyis nuo kilot kyllä aika kiitettävää tahtia vararenkaaksi. 

Ykkönen Virpiniemi-triathlonissa!

Mutta eniten mua motivoi kuitenkin tulevat kisat. Muistoissa on tuo Virpiniemen voittoon päättynyt kisa, josta tää kipinä roihahti oikeasti liekkeihin. Mä haluan pärjätä, mulla on hulluja haaveita. Nämä haaveet ohjaa mun tekemisiäni tällä hetkellä vahvasti. Heikkoina hetkinä mietin, että tästäkin harjoituksesta on hyötyä vaikkapa siellä Joroisilla. Hyvinä hetkinä kuvittelen itseni kisoihin ja voittamaan, sillä uskon mielikuvaharjoittelun voimaan. Synnytän itselleni mielleyhtymiäni harjoituksista ja niiden onnistumisista, jotta voin palauttaa niitä mieleen heikkoina hetkinä kisassa. Mulla on selkeä tavoite ensi kesälle ja kovaa kyytiä kohti tätä tavoitetta mennään. Ainakin juoksutreenien vauhti viittaisi siihen, että viimeisen kuukauden aikana on harpattu eteenpäin. 

Ajatuksia treenaamisesta

Viikko sitten poluilla.

Toisinaan treenaaminen maistuu puulta eikä kiinnostaisi pätkääkään. Onneksi nämä hetket ovat olleet vähissä, tutummaksi onkin tullut tunteet siitä, kuinka kaikki sujuu hyvin. Milloin poluilla tuntuu, että lentää, vaikka oikeasti oikeastaan käveleekin, tai hiihtäessä, että on nopeampi kuin Kaisa Mäkäräinen. Radallakin vedot sujuu liki Usain Boltin vauhtia ja pyörä kulkee ylämäkiinkin (joita muuten piisaa) ainakin kahtasataa. On hienoa kokea onnistumisen hetkiä oikeastaan jokaisella osa-alueella treeneissä. Näiden onnistumisten kautta itseluottamus omaan tekemiseen kasvaa rutkasti.

Tänään poluilla. 

Uidessakin meno on kuin delfiinillä, paitsi joskus olo on kuin hylkeellä. Toisina päivinä uinti sujuu kuin, noh, uinnin kuuluukin. Mutta toisinaan meno on tahmeaa, eteneminen hidasta ja kaikki muutenkin huonosti. Onneksi varsinkin yhteistreenit ja niiden erilaiset sisällöt tuovat iloa menooni. Uinti on selkeästi heikoin lajini, joten siihen on pakko panostaa, vaikka välillä tekisikin mieli heittää lättärit mäkeen ja lopettaa koko touhu.

Pista, sula tie ja aurinko. 

Viime viikon hallijuoksutreeneissä koin ilon hetkiä. Tehtiin 800m vetoja kympin kisavauhdilla (jonka siis itse arvioin) 2min palautuksilla. Meno oli mukavan helpon tuntuista koko treenien ajan, ja valkku tuumas, että elä nosta vauhtia, vaikka mieli tekisikin. Maltoin mieleni ja kymmenenkin vedon jälkeen olo oli mukava, toki tunsi, että juostu on, mutta hampaankoloon jäi annettavaa seuraavallekin treenille. Tällaiset hetket tuovat hymyn huulille ja ilon tekemiseen, jaksaapa painaa myös niinä huonoina (uinti)hetkinä.

Työkoneestani löytyy sopiva mietelause. 

Tämän kaiken muuttohässäkän, uuden työn ja uuden kaupungin keskellä on välillä käynyt mielessä, että onkohan treenit menneet harakoille. Ohjelman noudattaminen on ollut vähän niin ja näin (sori valkut), mutta parhaani mukaan oon tehnyt edes jotain. Löytäessäni ton moton kirjani välistä, totesin, että eipä tuo ressaaminen ainakaan auta asiaa. Kuten totesinkin, treeneissä meno on tuntunut koko ajan paranevan, kun olen tehnyt ehkäpä vähemmän, mutta laadukkaammin. Kevät, tervetuloa, olen valmis vastaanottamaan sut ja sun tuomat haasteet!

Blogihiljaisuuden syy

Alamäki, jossa pääsin tänään 53km/h

Elämässäni on viimeisen kuukauden aikana tapahtunut isoja muutoksia, joten blogin kirjoittaminen ei ole ollut päällimmäisenä mielessä. Kuukausi sitten hain töitä Jyväskylästä ja reilu viikko sitten kotiuduimme tänne. Jos joku olisi tammikuussa sanonut, että asun maaliskuussa Jyväskylässä, olisin nauranut hälle. Mutta kun sopiva, innostava ja ennen kaikkea vakituinen työpaikka sattui kohdalleni osumaan, niin ei tarvinut kahdesti kysyä lähdetäänkö. Oulun tasamaat ovat siis vaihtuneet Jyväskylän mäkimaastoihin.

Pyörälenkiltä viime viikonlopulta. 

Asuinpaikan lisäksi vaihtoon meni triathlon- ja suunnistusseura, eli oululaisseurat vaihtuivat jyväskyläläisiin. Parin keveämmän viikon jälkeen tällä viikolla on taas päästy asiaan ja treeniä on tullut enemmän. Toki täyspäiväisen työn ja urheilun yhdistäminen tuo omia haasteitaan näin alkuun. Tällä viikolla oon tutustunut uusiin triathlonseurakavereihin jumpan, juoksutreenien sekä uinnin parissa. Tämän lisäksi on tullut pyöräiltyä, hiihdettyä ja juostuakin.

Oikopolku hiihtopoluille!

Torstai-iltana juoksutreeneissä pääsin maistelemaan erilaisia vetotreenejä. Ohjelmassa oli 10x200m (jokaisen 200m välissä 30sek palautus) ja tää toistettiin kolmesti (siinä välissä 3min palautus). Oli mukavan erilainen vetotreeni ja sykkeet pysyikin sopivalla tasolla. Ei edes myöhäinen ajankohta häirinnyt uniani, sillä nukuin kuin tukki het sänkyyn päästyäni. Tänään oli uintivalmennusta ja kyllä tää likka nautti! Viime aikoina uinnissa on tuntunut, että junnaan paikoillaan, mikään ei suju eikä edes huvita. Tänään kuitenkin asioita loksahti paikoilleen ja tuloksena oli leikkimielisessä viestissä vinstan oma enkka 43sek! Ennen kaikkea naaman saa näkkärille se, että vuosi sitten opettelin vapaauinnin ja oon (omasta mielestä ainakin) kehittynyt huimasti. Vuosi sitten 25m tauotta ja kuolematta oli saavutus. Eli jos mietit triathloniin osallistumista, mutta uinti vaikuttaa pahimmalta rastilta niin hakeudu tekniikkakouluun kuten minä. Uimaankin oppii, mutta vaatiihan se töitä. Varoituksen sananen; triathlon voi viedä pikkusormen lisäksi koko tyypin! ;)

Pari sanasta Jyväskylästä. Oon nyt puhunut mun naapureille enemmän kuin Oulussa ikinä. Täällä piisaa mäkiä, ylämäet on välillä raastavia, mutta alamäissä on vauhdin hurmaa (nautin kun saa välillä vähän levätäkin). Pyörällä pääsee täälläkin liikkumaan varsin kätevästi, vaikka onhan se vähän niinku reeni, jos lähtee tuonne kauemmas kaupoille, sillä edelleen; täällä on mäkiä, joissa syke väkisin nousee uusiin sfääreihin. Jumppaan mennessä sain esimerkiksi hyvät maksimit ylämäessä, 185 nimittäin. Sainkohan koskaan Oulussa vaikka yritinkin? Kaikin puolin kyllä mukavan oloinen kaupunki, joten kyllähän täällä viihtyy ihan varmasti. :) Nyt vähän telkkarin ääreen.